Kuva: Getty Images
17.1.2023 klo 15:22
Uutinen

LPY: Hyvinvointialueiden lisärahalla ostettava palveluita myös yksityiseltä sektorilta

Lääkäripalveluyritykset ry (LPY) vaatii, että hyvinvointialueiden lisärahoituksesta vähintään puolet käytetään palveluiden hankkimiseen yksityiseltä sektorilta hoitojonojen purkamiseksi.

Sosiaali- ja terveysministeriö on esittänyt tammikuun lisätalousarvioon 700 miljoonan euron lisämäärärahaa hyvinvointialueille hoitojonojen purkamiseen. Lisärahoituksen tarvetta on perusteltu koronan ja inflaation vaikutuksilla.

LPY sanoo tiedotteessaan, että kunnat ja kuntayhtymät pyrkivät purkamaan hoitojonoja ja korona-aikana kasvanutta hoitovelkaa pääasiassa omana työnään. Tämä johti siihen, että tämän vuoden alussa aloittaneille hyvinvointialueille jäi perinnöksi pitkät hoitojonot ja kasvanut hoitovelka.

LPY vaatiikin, että mahdollisesta hyvinvointialueiden lisärahoituksesta vähintään puolet käytetään palveluiden hankkimiseen yksityiseltä sektorilta.

– Pelkkä lisärahoitus ei parantaisi tilannetta, koska hyvinvointialueilla ei ole riittävästi henkilökuntaa, tiloja ja teknologiaa suunnan nopeaksi kääntämiseksi. Hyvinvointialueet tarvitsevat lisäapua, ja sitä on saatavissa yksityisen terveydenhuollon toimijoilta, LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen sanoo.

Partasen mukaan lisärahoitus täytyisi ”korvamerkitä” niin, että sitä ei saisi käyttää muuhun kuin hoitojonojen ja -velan purkamiseen.

Vuosina 2020−2021 kunnat saivat valtiolta noin kolme miljardia euroa koronakriisin hoitamiseen. Myöhemmin on toiminnanjohtaja Partasen mukaan käynyt ilmi, että kunnat saivat rahoitusta yli miljardi euroa enemmän kuin mitä ne kriisin hoitamiseen käyttivät.

− Useat kunnat käyttivät tämän ylijäämän muihin tarkoituksiin, muun muassa taloutensa tasapainottamiseen, Partanen kertoo.

− Hyvinvointialueet eivät saa toistaa kuntakentän virheitä, vaan niiden täytyy hyödyntää yksityisellä sektorilla tarjolla olevia palveluita, Partanen esittää.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus
Toimitus