18.9.2018 klo 08:32
Uutinen

Markus Niemelän omistama Rush Factory listautuu Helsingin Pörssiin

Raumalla kotipaikkaansa pitävä Rush Factory oy ilmoitti tiistaina 18.9.2018 listautuvansa Helsingin Pörssiin. Rush Factory omistaa kokonaan Funrun Finland oy:n sekä myös mm. Saksassa ja Englannissa toimivat vastaavat yritykset. Yrityksen pääomistajana on raumalainen Markus Niemelä.

Entinen moottoriurheilija tunnetaan nykyisin yrittäjänä, joka kiertää ympäri maailmaa järjestämässä hauskoja juoksutapahtumia. Idea syntyi kaveriporukalla Monnankuopilla. ”Kukapa olisi uskonut, että värijuoksulla voisi päästä tähän missä nyt ollaan”. Markus tarkoittaa isoa askelta, joka julkistettiin tänään Helsingin Pörssitalolla. Rush Factory-konserni listautuu Nasdaq Helsingin First North -markkinapaikalle. Rush Factoryn kotipaikka on Rauma ja se omistaa Niemelän muut yritykset sekä kaikki oikeudet yritysten järjestämiin tapahtumiin. Konsernin hallituksessa on sinikeltaista raumalaisväriä mm. asianajaja Juhani Salo ja yrittäjä Riku Räsänen. ”Tämä on tosi siisti juttu! Aiemmin olemme toimineet tulorahoituksella ja listautumisella haetaan lisärahoitusta. Tämä aukaisee samalla uusia mahdollisuuksia ja tuo huomiota meille. Ulkomailla uskottavuus on erityisen tärkeä asia – siellä suurin osa meidän toiminnasta kuitenkin nykyisin on”, kertoo Markus Niemelä pörssiuutisen taustoja.

Yrittäjäjärjestön jäsenyys itsestäänselvyys

Markus Niemelä halusi tehdä yhteistyöstä Rauman Yrittäjät ry:n kanssa ison uutisen julkistamisessa. Yrittäjäjärjestöön Markus liittyi heti yrittämisen alkumetreillä. ”Se taisi olla se neuvontapalvelu joka houkutteli liittymään”. Markus valittiin Vuoden raumalaiseksi nuoreksi yrittäjäksi vuonna 2015 ja Satakunnan vuoden nuoreksi yrittäjäksi vuonna 2016. Markus oli mukana kisamassa myös Suomen yrittäjien Vuoden nuoren yrittäjän tittelistä viiden parhaan joukossa vuonna 2016.

Yrityksen toimisto sijaitsee Turussa ja tuotantotilat Rauman Lapissa.

Lue lisää Markuksesta Rakastunut Raumaan -sivuilta täältä.