7.6.2017 klo 23:14
Uutinen

Miten käy vapaaehtoisten eläkkeiden jos tämä toteutuu? Tekoäly ennustaa, kuoletko viiden vuoden sisällä

Tutkijat ovat kehittäneet tekoälyn, joka pystyy ennustamaan ihmisen elämän päättymisen lähes 70 prosentin todennäköisyydellä. Teknologia voi muuttaa täydellisesti esimerkiksi vakuutusten myöntämisen.

Adelaiden yliopiston tutkijat ovat onnistuneet kehittämään tekoälyn tasolle, jolla se voi ennustaa melko luotettavasti ihmisen eliniän.

Tutkijat ovat hyödyntäneet tekoälyä tietokonetomografialla eli viipalekuvauksella otettujen kuvien tulkitsemiseen. Adelaiden yliopiston tutkimuksessa tekoälyn algoritmeja käytettiin 48 potilaan tulosten analysointiin.

Tutkimuksen tulokset ovat vakuuttavaa luettavaa. Tulosten perusteella tekoäly onnistuu ennustamaan 69 prosentin todennäköisyydellä, kuoleeko ihminen seuraavien viiden vuoden sisällä. Ennuste on samaa luokkaa kuin ihmisten tekemissä diagnooseissa.

Jos tekoälyn käyttö diagnoosien tekemisessä yleistyy, se voi merkitä muutoksia esimerkiksi vakuutusten myöntämiseen. Vakuutusyhtiö voisi jatkossa määrätä asiakkaan vastaavaan tutkimukseen. Jos tulos olisi odotuksia huonompi, vakuutusta ei välttämättä myönnettäisi lainkaan.

Ei pelkästään huono asia

Tutkijat uskovat, että tekoäly tuo uusia mahdollisuuksia potilaiden hoitamiseen. Yksittäiselle potilaalle voidaan laatia yksilöllisiä hoitosuunnitelmia ja paneutua enemmän yksilöllisiin tarpeisiin. Lisäksi tekoälyn antamat diagnoosit voivat auttaa löytämään yhteisiä tekijöitä potilaiden sairauksien välillä.

Adelaiden yliopiston tutkimuksessa tekoälyllä etsittiin lähinnä keuhkosyöpiä ja verisuonitukosten riskiä. Koneoppimisen avulla analysoitiin yli 16 000 kehosta skannattua kuvaa.

Tutkijoiden tavoitteena on käyttää tekoälyä jatkossa kokonaisvaltaisen terveydentilan kartoittamiseen, ei pelkästään ongelmakohtien löytämiseen.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi