Fredrick von Schoultz on toiminut Porvoon apulaiskaupunginjohtajana vuodesta 2009. Kuva: Merja Forsman
19.10.2021 klo 11:56
Uutinen

Miten Porvoosta tehdään unelmien kotikaupunki?

Apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz on aina katsonut kauas: ensin avaruuteen, nyt tulevaisuuteen.

– Työni on äärimmäisen mielekäs, eteenpäin katsova kokonaisuus, apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz sanoo toimistossaan Rihkamatorin laidalla. 

– Katse on horisontissa. Millaista Porvoota haluamme nähdä ensi vuonna ja 10 vuoden päästä? Miten voimme luoda kasvun mahdollisuuksia ja varmistaa, että Porvoo todella on unelmien kotikaupunki?

Avaruudesta Posintraan

Porvoossa syntynyt von Schoultz valmistui filosofian lisensiaatiksi tietotekniikasta Åbo Akademista vuonna 1996.

Seuraavat seitsemän vuotta hän työskenteli Space Systems Finland Ltd:n palveluksessa erilaisissa johto- ja kehitystehtävissä.

– Kehitimme muun muassa ohjelmistoja ja järjestelmiä satelliitteihin ja satelliiteilla kerätyn datan käsittelyyn.

Kun vuonna 2005 Porvooseen perustettiin sähköinen talotekniikka- ja osaamiskeskus, STOK, von Schoultz valittiin sen johtajaksi.

STOK:sta tie vei apulaiskaupunginjohtajan sijaiseksi ja Posintran toimitusjohtajaksi.

– Silloin Posintralla työskenteli 2,5 henkilöä, ja muutaman vuoden kuluttua 20 ihmistä. Rakensimme hankesalkkua ja aloimme katsoa laajemmin Porvoon elinkeinoja ja kehittämistä, von Schoultz sanoo.

Yhteinen nimittäjä kaikissa töissä on ollut uuden kehittäminen.

– Olen ollut mukana kehittämässä uutta teknologiaa, uusia liiketoimintamahdollisuuksia, uutta kaupunkiympäristöä ja näiden kautta uusia mahdollisuuksia, von Schoultz sanoo.

Vuonna 2009 Jukka-Pekka Ujula valittiin kaupunginjohtajaksi ja von Schoultz kutsuttiin takaisin apulaiskaupunginjohtajan pallille.

Apulaiskaupunginjohtaja katsoo Porvoossa horisonttiin ja pyrkii tuottamaan tulevaisuuden vetovoimaista kaupunkiympäristöä. Kuva: Mika Laine

Vetovoimaisen Porvoon rakennuspalikat 

Mutta mitä tekee apulaiskaupunginjohtaja?

– Vastaan Porvoon maapolitiikan, kaupunkisuunnittelun, kuntatekniikan, rakennusvalvonnan, ympäristönsuojelun, elinkeinoasioiden sekä matkailun ja markkinoinnin koordinoinnista ja niiden yhteensovittamisesta, von Schoultz listaa.

–.Tehtäväni on varmistaa, että Porvoo tuottaa vetovoimaista kaupunkiympäristöä, että täällä olisi hyvät olosuhteet perheille elää ja yrityksille toimia.

Käytännössä apulaiskaupunginjohtajan työ on von Schoultzin mukaan tapaamisia, neuvotteluja ja asioiden valmistelua.

– Koska työ on johtamista ja koordinointia, istun hyvin paljon kokouksissa sekä omien yksiköiden että ulkopuolisten sidosryhmien kanssa. Työhöni sisältyy paljon myös iltakokouksia. Olen esittelijänä kahdessa lautakunnassa ja osallistun valtuuston ja kaupunginhallituksen kokouksiiin.

Apulaiskaupunginjohtaja varmistaa myös, että Porvoo liikkuu kohti kestävämpää tulevaisuutta.

– Luomme mahdollisuuksia. Ne toimenpiteet, joita me organisaationa voimme tehdä, ovat rajalliset. Meidän pitää päästä kuntalaisten arkielämään ja luoda puitteet ilmastofiksujen tekojen tekemiseen, von Schoultz alleviivaa.

Fredrick von Schoultz näkee Porvoon tulevaisuuden valoisana.

Porvoolla on edessään hieno tulevaisuus

Von Schoultz näkee Porvoon tulevaisuuden valoisana.

– Porvoon maantieteellinen sijainti pääkaupunkiseudun vieressä ja kasvualueella antaa sille hyvät mahdollisuudet kehittyä. Porvoolla on myös todella hyvä brändi ja kaupunkirakenne.

Lisäksi porvoolaisilla on von Schoultzin mukaan hyvä mahdollisuus työllistyä omassa kotikaupungissaan, sillä työpaikkaomavaraisuus on peräti 93 prosenttia.

– Kuntalaiset ja yritykset kuuluvat läheisesti yhteen. Hyvin voivat yritykset luovat työpaikkoja ja palveluja kuntalaisille ja kuntalaiset elinvoimaa yrityksille.  Uuden elinkeinopäällikön myötä yhteys yrittäjien ja kaupunkilaisten välillä helpottuu entisestään ja tiedonvaihdosta tulee tiiviimpää, von Schoultz uskoo.

– Elinkeinopäällikön myötä varmistamme, että voimme palvella yrityksiä vielä matalammalla kynnyksellä.

Myös koronan myötä lisääntynyt etätyöskentely tuo pääkaupunkiseudun kupeessa sijaitsevalle kaupungille mahdollisuuksia.

Porvoossa on muun muassa nyt käynnistynyt hanke, jossa selvitetään, miten etätyöntekijät voisi ottaa huomioon jo asuinalueiden suunnitteluvaiheessa.

– Edelfeltin rannan alueen kaavoituksessa pohditaan vaihtoehtoja: luodaanko asuntoihin etätyöratkaisuja, rakennetaanko alueelle yhteisiä työtiloja tai peräti kesäkahvila, joka muuntautuu kesälomien jälkeen toimistohotelliksi, tai jotain muita ratkaisuja, jotka tekevät etätyöskentelystä entistä sujuvampaa, von Schoultz maalailee.

Katse on suunnattu myös Länsirannalle, Puistokatuun ja myöhemmin Hattulan ranta-alueelle. Kauas horisonttiin.

Harrastuksena metsästys

Vapaa-ajalla von Schoultz viettää aikaansa muun muassa metsästäen.

– Se on harrastus, johon otan aina aikaa syksyisin.

Von Schoultzilla on kaksi tytärtä, joista toinen on peruskoulun viimeisellä luokalla ja toinen muutti Turkuun opiskelemaan. Kuin isänsä aikoinaan.

Teksti: Merja Forsman Kuvat: Merja Forsman ja Mika Laine