30.1.2019 klo 11:05
Uutinen

Muistilista kesätyöntekijän palkkaamiseen: Näin hoidat rekrytoinnin ilman yllätyksiä

Kesätyöntekijän kanssa kannattaa tehdä kirjallinen työsopimus, josta voidaan luotettavasti myöhemmin selvittää, mitä työntekijän kanssa on sovittu, muistuttaa Suomen Yrittäjien asiantuntija Atte Rytkönen. Hän antaa viisi vinkkiä kesätyöntekijän palkkaamiseen.

Hoitokoti Päiväkummun toimitusjohtajalla Anne Kankaalla on pitkä kokemus kesätyöntekijöiden palkkaamisesta.

– Kesätyöntekijät mahdollistavat vakituisille työntekijöillemme ansaitun kesäloman. Osa kesätyöntekijöistämme aloittaa jo toukokuulla, pääosa kesäkuussa ja usein kesälomia sijaistetaan aina elokuulle saakka. Ryhmäkotien tarpeet vaihtelevat sijaistusten pituuksien mukaan.

Hoitokoti Päiväkummulla on 11 ryhmäkotia ja yksi palvelutalo, joihin on otettu varsinaisten kesätyöntekijöiden lisäksi koululaissopimuksella työllistettäviä nuoria parin viikon jaksoissa.

– Haluamme varmistaa, että vanhukset saavat ulkoilla mahdollisimman paljon kesäisin. Koululaissopimuksella töihin tulevat nuoret ovat avustavissa töissä, tutustumassa alaan. Olemme huomanneet, että tämä on hyvä väylä tutustua työelämään. Melko moni heistä on hakeutunut myöhemmin alan koulutukseen.

Kankaan yrityksessä rekrytointia tekevät esimiehet varmistavat, että kesätyöläisillä on ammattipätevyys, varsinkin jos he tekevät hoitajan sijaisuuksia.

– Tärkeintä on, että osaa tehdä työn ja palveluasenne on kohdallaan. Nämä selvitetään työhaastattelussa. Usein käy niin, että talven aikana sairauslomia tuuranneet rekrytoidaan pidempiin kesäsijaisuuksiin. Jos homma toimii molemminpuolisesti, kesätyöntekijöillä on hyvä mahdollisuus saada töitä vakituisesti.

Hoitokoti Päiväkummun yksiköt sijaitsevat Helsingissä. Lisäksi yrityksellä on pääkaupunkiseudulla koteihin tuotettavia palveluita, kotihoitoa ja kotisiivousta.

Asiantuntijan neuvot palkkaukseen

Suomen Yrittäjien lainopillinen asiantuntija Atte Rytkönen muistuttaa, että työsopimukseen tulisi kirjata vähintään työnteon alkamisajankohta ja työsuhteen kesto, mahdollisen määräaikaisuuden peruste, työtehtävät, palkan määrä sekä työaika.

– Työnantaja ja työntekijä voivat sopia työsopimuksessa työsuhteen alkuun sijoitettavasta koeajasta. Mikäli koeajasta halutaan sopia, tulee siitä tehdä nimenomainen maininta työsopimukseen, Rytkönen huomauttaa.

Ennen kesätyöntekijän palkkaamista työnantajan kannattaa Rytkösen mukaan tarkasti miettiä sitä, kuinka paljon työtä on tarjota. Työsopimus voidaan solmia kokoaikaiseksi tai osa-aikaiseksi, riippuen työnantajan tarpeesta. Jos kesätyöntekijän kanssa on tehty kokoaikainen työsopimus, on työnantajalla palkanmaksuvelvollisuus, vaikka työtä ei olisikaan tarjolla joka päivälle.

– Osa-aikaisessa työssä palkka suhteutetaan tehtyyn työmäärään. Jos työvoiman tarve työssä vaihtelee, työntekijän kanssa voi tehdä vaihtelevan työajan sopimuksen. Tällaisten sopimusten osalta on kuitenkin huomattava, että vaihtelevan työaikaehdon alarajaa ei saa sopia pienemmäksi kuin todellinen työvoimatarve edellyttää, Rytkönen jatkaa.

Suomen Yrittäjät on tänäkin vuonna mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Kampanjaan voi liittyä mukaan täältä.

Muistilista kesätyöntekijän palkkaukseen

1. Kartoita työtehtävät

Kartoita ne työtehtävät, joihin kesätyöntekijä tai -tekijöitä tarvitaan. Mieti, mitä työtehtävien tekeminen vaatii ja millaista työntekijää haet.

2. Hoida rekrytointi huolellisesti

Kesätyöntekijöiden rekrytoinnissa kannattaa olla yhtä huolellinen kuin muidenkin työntekijöiden rekrytoinnissa. Tarkista työ- ja elinkeinotoimistosta, onko kesätyöntekijöiden palkkaamiseen mahdollista saada esimerkiksi palkkatukea tai tukeeko kaupunki jollakin tavalla nuorten palkkaamista. TE-toimistoista voi myös saada apua kesätyöntekijöiden hakemiseen.

Muista myös ilmoittaa muille hakijoille, etteivät he tulleet tällä kertaa valituiksi. Se antaa hyvän ja ammattimaisen kuvan työnantajasta.

3. Tee kirjallinen työsopimus

Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti. Työsopimukseen on syytä kirjata ainakin palkan määrä, työaika, työtehtävät, työsuhteen kesto ja alkamisajankohta, mahdollisesti sovellettava työehtosopimus sekä määräaikaisuuden peruste.

Tarkista lisäksi, onko työehtosopimuksessa esimerkiksi nuoriin työntekijöihin liittyviä velvoitteita tai määräyksiä palkan osalta.

4. Perehdytä huolellisesti

Kesätyöntekijä kannattaa perehdyttää yhtä huolellisesti kuin muutkin työntekijät, vaikka hän on töissä vain määräaikaisesti.

5. Muista palkkalaskelma ja työtodistus

Palkanmaksun yhteydessä tulee antaa myös palkkalaskelma. Kun kesätyöntekijän työsuhde loppuu, muista antaa hänelle työtodistus.

Kuva: Hoitokoti Päiväkumpu

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi