14.3.2017 klo 09:40
Uutinen

Näille aloille aiotaan palkata lisää väkeä

Tänään julkaistun ManpowerGroupin työmarkkinabarometrin mukaan eniten uusia työpaikkoja ennustetaan avautuvan rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalalla sekä liike-elämän palveluissa (indikaattori +16 %). Kyseessä ovat vahvimmat luvut yli neljään vuoteen.

Suomalaiset työnantajat raportoivat varovaisen optimistisia työllistämisaikeita huhti–kesäkuulle: 11 % ennustaa henkilökunnan määrän kasvavan, 2 % odottaa henkilöstön vähenevän ja 87 % arvioi henkilöstömäärän pysyvän ennallaan.

Myös hotelli- ja ravintola-alalla (indikaattori +11 %) sekä sähkö-, kaasu-, lämpö- ja vesihuollon sektorilla (indikaattori +7 %) henkilöstömäärien odotetaan kasvavan. Erityisesti hotelli- ja ravintola-alalla ilmapiiri on suotuisa: näkymät kohenevat 16 prosenttiyksikköä edelliseen neljännekseen verrattuna ja 14 prosenttiyksikköä verrattuna samaan ajankohtaan edellisvuonna.

Pessimistisimmät työnantajat löytyvät kaivos- ja louhinta-alalla, jossa odotetaan seuraavalle kolmelle kuukaudelle heikkoja työllistämisnäkymiä (indikaattori -8 %).

Etelä-Suomessa eniten työmahdollisuuksia

Työnantajat raportoivat positiivisista työllistämisaikeista kolmella alueella neljästä. Vahvimmat työmarkkinat löytyvät Etelä-Suomesta (indikaattori +12 %). Länsi- (indikaattori +2 %) ja Itä-Suomessa (indikaattori +1 %) työllistämisnäkymät ovat hyvin varovaiset. Pohjois-Suomessa työllistämisaikeet ovat laskussa (indikaattori -15 %).

Verrattuna samaan aikaan viime vuonna näkymät kohenevat kolmella alueella neljästä. Huomattavinta kasvua odotetaan Itä-Suomessa, jossa työllistämisaikeet ovat 9 prosenttiyksikköä vankemmat kuin samaan aikaan edellisvuonna. Merkittävin pudotus on tapahtunut Pohjois-Suomessa, jossa työmahdollisuudet ovat romahtaneet 20 prosenttiyksikköä edellisvuoteen verrattuna. Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna työllistämisaikeet heikkenevät kaikilla alueilla.

Kasvua luvassa kaikenkokoisissa yrityksissä

Positiivisia työllistämisaikeita on odotettavissa kaikkiin yrityskokoluokkiin. Vankinta kasvu on keskikokoisissa yrityksissä (50–249 työntekijää), joiden työllistämisaikeiden indikaattori on +18 %. Hyvää työllistämisvauhtia odotetaan myös suuriin (250 työntekijää tai enemmän) ja pieniin yrityksiin (10–49 työntekijää), joiden työllistämisaikeiden indikaattorit ovat +15 % ja +14 %. Varovaisimmista työllistämisaikeista kertovat mikroyritykset (alle 10 työntekijää), joiden indikaattori on +3 %. Verrattuna samaan ajankohtaan edellisvuonna työllistämisaikeet paranevat kaikissa kokoluokissa. Suuret yritykset raportoivat huomattavimman kasvun (8 prosenttiyksikköä).

ManpowerGroupin vuoden 2017 toisen vuosineljänneksen barometria varten haastateltiin 620 työnantajaa.

toimitus@yrittajat.fi