YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Näin monta senttiä on yrittäjän eläke-euro – Sekä mies- että naisyrittäjät jäävät selvästi jälkeen muista eläkkeelle siirtyneistä
Yhdessä eläkeryhmässä ei ollut tasoeroa viime vuonna.
Yrittäjänä eläkkeelle jääneiden eläke oli viime vuonna keskimäärin noin 90 prosenttia muiden kokonaiseläkkeestä. Tieto perustuu Eläketurvakeskuksen (ETK) tilastoihin vuonna 2025 eläkkeelle jääneistä.
Kaikkien yrittäjänä eläkkeelle vuonna 2025 siirtyneiden keskimääräinen kokonaiseläke oli 1 836 euroa. Luvussa ovat mukana sekä vanhuus- että työkyvyttömyyseläkkeelle jääneet.
Muiden kuin yrittäjänä viime vuonna eläkkeelle jääneiden keskimääräinen kokonaiseläke oli 2 050 euroa.
Eläkekertymien suhde on linjassa 2020-luvun aikaisempien vuosien kanssa, kun Yrittäjämediat teki viime vuonna selvityksen 2020-luvun alkuvuosista.
ETK:n tilastoissa yrittäjänä eläkkeelle jääneeksi luokiteltiin henkilö, jolla oli ennen eläkkeelle siirtymistä YEL viimeisenä vakuutuksena.
Yhdessä eläkkeessä ei eroa
Kun kaikista vuonna 2025 yrittäjänä eläkkeelle jääneistä erotellaan vanhuuseläkkeelle jääneet, niin heidän eläkkeidensä keskimääräinen suuruus oli 1 935 euroa. Muiden kuin yrittäjänä vanhuuseläkkeelle viime vuonna jääneiden keskimääräinen kuukausieläke oli 2 275 euroa.
Työkyvyttömyyseläkkeissä ei ole samanlaista tasoeroa yrittäjien ja muiden välillä. Viime vuonna yrittäjänä työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden keskimääräinen kokonaiseläke oli 1 486 euroa. Muiden kuin yrittäjinä viime vuonna työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden kokonaiseläke oli 1 497 euroa.
YEL-eläkkeen osuus kaikkien yrittäjänä eläkkeelle jääneiden kokonaiseläkkeistä oli 47 prosenttia eli yrittäjinä eläkkeelle jääneille on kertynyt työuran aikana myös muuta eläkettä. Kun tarkastellaan vanhuuseläkkeelle jääneitä, niin YEL-osuus on 46 prosenttia. Työkyvyttömyyseläkkeissä YEL-prosentti oli 54.
200 euroa miesten hyväksi
Kun verrataan viime vuonna eläkkeelle jääneiden mies- ja naisyrittäjien keskimääräisiä kokonaiseläkkeitä, niin ero on noin runsaat 200 euroa miesten hyväksi. Sekä mies- että naisyrittäjät jäävät eläketasossa selvästi jälkeen muista eläkkeelle siirtyneistä.
Vuonna 2025 yrittäjänä eläkkeelle jääneiden naisten keskimääräinen kokonaiseläke oli 1 698 euroa kuussa. Samana ajanjaksona muiden eläkkeelle jääneiden naisten keskimääräinen kokonaiseläke oli 1 811 euroa.
YEL-eläkkeen osuus kaikkien eläkkeelle jääneiden naisyrittäjien kokonaiseläkkeistä oli 44 prosenttia. Tilastoissa ovat mukana sekä vanhuus- että työkyvyttömyyseläkkeelle jääneet.
Vuonna 2025 eläkkeelle jääneiden yrittäjämiesten keskimääräinen kokonaiseläke oli 1 908 euroa kuussa. Eläkkeelle siirtyneillä miesyrittäjillä ero muihin viime vuonna eläkkeelle siirtyneisiin miehiin oli selvästi suurempi kuin naisyrittäjillä verrattuna muihin eläkkeelle siirtyneisiin naisiin. Muiden viime vuonna eläkkeelle siirtyneiden miesten keskimääräinen kuukausieläke oli 2 316 euroa.
Viime vuonna eläkkeelle jääneillä miesyrittäjillä YEL-eläkkeen osuus kokonaiseläkkeestä oli 48 prosenttia. Näissäkin ovat mukana sekä vanhuus- että työkyvyttömyyseläkkeelle jääneet.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Mikko Heino
mikko.heino@yrittajat.fi