23.4.2018 klo 10:03
Uutinen

Näin vältyt ID-varkaudelta: 11 vinkkiä turvalliseen verkko-ostamiseen

ID-varkauksia tehdään Suomessa enemmän kuin moni luulee. Älypuhelinostokset kasvattavat riskiä joutua varkauden uhriksi.

Viidesosa suomalaisista tekee verkko-ostoksensa älypuhelimella. Tämä on lisännyt osaltaan riskiä joutua huijausten ja identiteettivarkauksien kohteeksi. Käyttäjä ei välttämättä perehdey sopimusteksteihin ja verkkokaupan käyttäjäehtoihin.

PostNordin tekemän Verkkokauppa Pohjoismaissa 2017 -tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista tekee verkko-ostoksia joka kuukausi. Heistä 20 prosenttia käyttää ostosten tekoon älypuhelinta, mutta ostoksia ei tehdä niin huolellisesti kuin tietokoneella.

Vakuutus- ja turvayhtiö mySafetyn vakuutuskäsittelijä Sari von Holtenin mukaan vaarana on joutua sekä verkkokauppahuijauksen että identiteettivarkauden kohteeksi.

– Puhelimella on totuttu toimimaan nopeasti, ja moni tekee myös verkko-ostokset hätäisesti. Ihmiset saattavat edetä mobiiliostoksissaan niin, että sopimuksia ja kauppaehtoja ei lueta ja tutkita kunnolla. Turva-asioita ei yksinkertaisesti malteta lukea ennen kuin syötetään omat tiedot ja hyväksytään kauppa”, von Holten sanoo.

MySafetyn tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lähes kolmasosa identiteettivarkauksista saa alkunsa verkossa. Varkauksia tehdään esimerkiksi tietomurron, sähköpostin tai sosiaalisesta mediasta urkittujen tietojen avulla. Joka toiselle suomalaiselle koituu varkaudesta taloudellista vahinkoa.

Käytä mieluiten sovellusta

Monet verkkokaupat eivät välttämättä tue mobiilikäyttöliittymää, jolloin sivusto voi olla hankalakäyttöinen. Von Holtenin mukaan tämä lisää hätäisyyttä. Hän suositteleekin selaimen sijaan verkkokaupan oman sovelluksen käyttöä, jos ostokset haluaa tehdä puhelimella.

– Verkkokauppojen sovellukset on tehty ostamista varten, joten ne ovat yksinkertaisempia. Silloin myös välttyy suuremmalla todennäköisyydellä ponnahdusikkunoilta ja vääriltä klikkailuilta, jotka voivat viedä pois kaupan sivuilta.

Verkkokaupassa kannattaa täyttää vain vaaditut tietokentät. Henkilötunnusta ei kannata missään nimessä laittaa tietoihin, jos sitä ei vaadita.

Joka tunti varastetaan kolme identiteettiä

MySafetyn tutkimuksen mukaan jo lähes 160 000 suomalaista on joutunut identiteettivarkauden kohteeksi. Viimeisen vuoden aikana tapauksia sattui yli 30 000, eli keskimäärin yli kolme suomalaista joutui identiteettivarkauden uhriksi joka tunti.

Identiteettivarkauden rikoksia selvitetään yhä vähemmän. Viimeisen vuoden aikana tapahtuneista identiteettirikoksista, joista koitui taloudellista haittaa, selvittämättä jäi 40 prosenttia. Rikoksia siis selvitettiin puolet vähemmän kuin vuotta aiemmin, jolloin selvittämättä jäi hieman alle kolmasosa taloudellista vahinkoa aiheuttaneista identiteettivarkauksista.

Näin vältät identiteettivarkaudet

1. Tarkista, onko yritys luotettava. Tutki kaupan tietoja ja etsi yrityksen nimi, kotipaikka, osoite, puhelinnumero ja yhteystiedot. Jos tietoja ei löydy, ne ovat epämääräiset tai esimerkiksi sähköpostiosoite on erikoinen, epäile verkkokaupan luotettavuutta.

2. Vältä suojaamattomassa verkossa toimimista.

3. Varmista, että olet oikealla sivulla etkä kaupanteon aikana vahingossa joudu toiselle sivulle.

4. Harkitse, kuinka moneen paikkaan laitat tietojasi. Viisainta on täyttää verkkokaupassa vain vaadittavat tiedot.

5. Lue kaupan hyväksymisehdot ja sopimustekstit tarkasti, jotta tiedät, mihin sitoudut.

6. Älä tallenna pankki- tai luottokortin tietoja laitteelle, jolla teet ostoksia.

7. Älä luovuta verkkopankkitunnuksia tai maksukortin tietoja puhelimitse. Viranomaiset tai pankit eivät milloinkaan kysy näitä tietoja puhelimitse.

8. Suhtaudu erikoisen hyviin tarjouksiin epäilevästi. Identiteettivaras voi esiintyä yrityksenä, joka tarjoaa tuotteita erityisen edullisesti.

9. Tarkkaile sähköpostin lähettäjiä. Suhtaudu aina epäilevästi, kun sinua pyydetään vaihtamaan salasanoja ja kirjautumaan palveluun. Tarkista tällöin kyseisen sivuston selaimen kohdeosoite.

10. Käytä eri palveluissa aina eri salasanoja. Maksukortin tunnuslukua ei saa säilyttää kortin yhteydessä.

11. Muista päivittää ohjelmistosi ajan tasalle.

Lähde: mySafetyn teettämä ja Research Insight Finlandin toteuttama identiteettivarkaustutkimus. Tutkimus tehtiin helmi–maaliskuussa vuonna 2018, ja siihen vastasi 3 140 suomalaista, jotka ovat iältään 18–75-vuotiaita.

Kuva: iStockPhoto

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi