Suomessa on köyhyys- tai syrjäytymisuhan alla elävissä perheissä tällä hetkellä eri arvioiden mukaan 122 000–130 000 lasta. Kuva: Getty Images
21.11.2023 klo 12:21
Uutinen

Näin yrityksesi voi auttaa jouluna vähävaraisia – ”Ruokakassijaossa käyvien lapsiperheiden määrä on lisääntynyt todella paljon”

Pienituloisia veteraaneja voi ilahduttaa joulukassilla ja vähävaraisia lapsiperheitä auttaa lahjoittamalla rahaa muun muassa Joulupuu-keräykseen, Hurstinavulle, Hyvä Joulumieli -keräykseen ja Pelastusarmeijan joulupataan.

Joulu on monelle levähdyshetki läheisten ja ruokia pursuavien pöytien äärellä, mutta yhtä lailla monelle vähävaraiselle juhla voi olla kipeä kokemus. Kun varat eivät riitä arkenakaan perustarpeiden tyydyttämiseen, ei euroja irtoa jouluruokien ja -lahjojen hankkimiseen.

Nykypäivän kiristyneessä taloustilanteessa vähävaraisten ihmisten todellisuus on kaukana mainosten kiiltokuvamaisista asetelmista, jossa silkkipyjamiin sonnustautunut perhe availee kalliita joululahjoja sisältäviä paketteja.

Suomessa on tällä hetkellä noin 900 000 ihmistä, jotka elävät köyhyys- tai syrjäytymisuhan alla. Heistä lapsia on eri arvioiden mukaan 122 000–130 000.

Apua tarvitsevat yhtä lailla pienen eläkkeen turvin sinnittelevät sotaveteraanit ja heidän leskensä kuin vähävaraiset lapsiperheet ja työttömätkin.

Kokosimme tietoja siitä, kuinka yrittäjät voivat auttaa vähävaraisia luomaan itselleen ja perheelleen joulun.

Ruokakassijaossa käy tuhansia

Hurstinavulta ruokaa hakevien ihmisten määrä on lisääntynyt merkittävästi tänä syksynä. Hurstinapu järjestää kaksi kertaa viikossa ruokakassijaon Hurstin Valinnassa Helsingissä.

Toiminnanjohtaja Sini Hurstin mukaan jokaisessa jaossa käy ruokaa hakemassa 1 600–2 000 ihmistä. Jonossa on yhtä lailla lapsiperheitä kuin työttömiä ja opiskelijoita.

– Ruokakassijaossa käyvien ihmisten määrä on kasvanut todella paljon verrattuna viime vuoteen. Erityisesti lapsiperheiden ja opiskelijoiden määrä on lisääntynyt huomattavasti, Hursti kertoo.

Rahallinen avustus on paras, jos yritys haluaa muistaa vähävaraisia ihmisiä jouluna Hurstinavun kautta. Toinen mahdollisuus on lahjoittaa jotakin joulupöytään.

– Vaatteita emme ota vastaan, mutta esimerkiksi jouluherkkuja vastaanotamme mielellämme, Hursti sanoo.

Nyt joulun alla lahjoitetut varat Hurstinapu käyttää kahden perinteisen juhlan järjestämiseen sekä niissä tarjottuihin ruokiin. Toinen niistä on itsenäisyyspäivänä pidettävä Köyhien Linnan juhla Hakaniemessä, ja toinen on joulujuhla Helsingin Messukeskuksessa.

– Joulun jälkeen tulevat lahjoitukset turvaavat tulevaisuutemme jatkuvuuden, Hursti sanoo.

Hurstinapu on saamassa pian merkittävän yrityslahjoituksen. Tokmanni ja Unilever lahjoittavat yhdistykselle 150 000 euron edestä elintarvikkeita ja hygieniatuotteita.

Hurstinavun asiakkaat ovat hyvin kiitollisia siitä, että heillä on mahdollisuus saada ruokaa maksutta.

– Yksi nainen pysäytti minut, kun olin työntouhussa. Hän katsoi minua silmiin ja sanoi: ”Olen todella kiitollinen teidän tekemästänne työstä. Ilman teitä en pärjäisi”, Hursti kertoo.

Veteraanit ilahtuvat joulukassista

Viime vuonna toteutettiin ensimmäistä kertaa veteraanien Joulukassi-keräys, ja tänä vuonna tempaus uusitaan. Joulukassi pitää sisällään jouluruokia, kuten perinteisiä laatikoita ja kinkkua, pipareita, pullaa, mandariineja, kahvia ja kivennäisvettä. Joulukassit toimitetaan suoraan veteraanien kotiovelle.

– Viime jouluna veteraanit sekä heidän puolisonsa ja leskensä olivat todella yllättyneitä ja kiitollisia joulukassista. Siksi haluamme myös tänä vuonna järjestää Joulukassi-keräyksen, sanoo varainhankintapäällikkö Pia Mikkonen Veteraanivastuu ry:stä.

Mikkonen kertoo, että aikaisemmin veteraanit osallistuivat mielellään veteraaniyhdistysten järjestämille joululounaille. Kun ikää on karttunut vuosi vuodelta enemmän, moni ei pysty enää lähtemään kotoaan. 

Mikkosen mukaan veteraanit ja heidän leskensä joutuvat sinnittelemään hyvin niukoilla tuloilla.

– Viime vuonna elintarvikkeiden hinnat alkoivat nousta, ja nousu on jatkunut. Joulukassi tulee tarpeeseen pienituloisille veteraaneille ja varsinkin heidän leskilleen.

Veteraanien keski-ikä on tällä hetkellä 98 vuotta. Ensi vuodenvaihteessa veteraaneja arvioidaan olevan elossa enää noin 2 100. Veteraaneihin lasketaan paitsi sodassa palvelleet miehet, myös naiset, kuten lotat ja sairaanhoitajina sotilaskotisairaaloissa työskennelleet naiset.

– Veteraaneja ei ole enää paljon jäljellä. Heitä voi auttaa ja kiittää osallistumalla Joulukassi-keräykseen.

Joulukassi-keräyksessä saaduilla varoilla jaetaan veteraaneille ja heidän leskilleen myös arkiruokakasseja. Veteraani ja lotta Irma Lähdesmäki ilahtui ruokakassista, joka tuotiin hänen kotiinsa tämän vuoden helmikuussa. Kuva: Pia Mikkonen
 

Ruoka viedään kotiovelle

Veteraanien puolisoita ja leskiä, joita kutsutaan ”sotiemme naisiksi”, on elossa noin 7 000.

– He tekivät sotien aikana tärkeää työtä ja työskentelivät muun muassa maatiloilla ja tehtaissa. Sotiemme naiset pitivät Suomen talouden pyörimässä, mutta heidän eläkkeensä on hyvin pieni.

Joulukassi-keräyksen käytännön järjestelyistä vastaa Veteraanivastuu ry, joka on kaikkien veteraanijärjestöjen yhteinen varainkeruusta vastaava yhdistys. Joulukassit toimitetaan perille veteraanien ja heidän leskiensä kotiovelle eri puolilla Suomea vapaaehtoisten avustuksella.

Viralliselta nimeltään joulukassikeräys on Sotiemme Veteraanit – Sotiemme Naiset -keräys. Joulukassi-keräykseen voi lahjoittaa maksamalla veteraanit.fi-sivulta löytyvälle keräystilille tai soittamalla tai lähettämällä tekstiviestin sivuilta löytyviin numeroihin.

Palvelutaloissa asuville veteraaneille ei kiikuteta jouluruokakassia, mutta saman keräyksen varoista heidät huomioidaan viemällä heille suklaata ja kukka.

Useita avustavia tahoja

Muun muassa näiden eri tahojen välityksellä yrityksesi voi tukea vähävaraisten ihmisten joulunviettoa.

Veteraanien Joulukassi-keräyksestä vastaa Veteraanivastuu ry, joka on kaikkien veteraanijärjestöjen yhteinen varainkeruusta vastaava yhdistys. Se ottaa ympärivuotisesti vastaan lahjoituksia parantaakseen veteraanien elämää. Nyt yhdistys kerää rahaa Joulukassi-kampanjalla ja järjestää ruokakassien jakelun veteraaneille ja heidän leskilleen ympäri Suomea vapaaehtoisten avustuksella.

Vuonna 2022 Joulukassi-kampanjassa jaettiin yhteensä 4 601 ruokakassia veteraaneille sekä heidän leskilleen.

Yritys voi auttaa lahjoittamalla rahaa Veteraanivastuu ry:n sivuilta veteraanit.fi löytyvälle keräystilille tai Mobile Payn kautta tai soittamalla tai lähettämällä tekstiviestin sivulta löytyviin numeroihin.

Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö – Hurstinapu ry auttaa vähävaraisia. Järjestö aloitti toimintansa 1960-luvulla, ja sen perusti sosiaalineuvos Veikko Hursti. Nykyisin Veikko Hurstin lapsenlapsi Sini Hursti on järjestön toiminnanjohtaja ja hänen isänsä Heikki Hursti varatoiminnanjohtaja. Helsingissä Hurstin Valinnassa ruokakasseja jaetaan kaksi kertaa viikossa.

Hurstinapu järjestää myös tapahtumia, ja se toimii yhteistyössä eri paikkakuntien ruoanjakeluyhdistysten kanssa.

Vuonna 2022 kaksi kertaa viikossa Helsingissä järjestetyssä ruokakassijaossa kävi joka kerta noin 1600 ihmistä. Tänä vuonna määrä on noussut merkittävästi.

Yritys voi auttaa lahjoittamalla rahaa sivulta hurstinapu.fi löytyvään tilinumeroon tai Mobile Paylla. Myös jouluherkkuja otetaan vastaan.

Joulupuu-keräystä koordinoi Joulupuu ry, joka auttaa eriarvoisessa asemassa olevia lapsia ja nuoria ympäri Suomen. Joulupuu-keräys täydentää sosiaalitoimien toimintaa. Paikallistoimijat eri paikkakunnilla organisoivat lahjojen keräyksen ja sosiaalitoimet jakavat Joulupuu-lahjat niitä tarvitseville asiakkailleen. Joulupuu ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka toimii yhteistyökumppaneiden mahdollistamalla rahoituksella.

Vuonna 2022 Joulupuu-keräykseen lahjoitettiin yhteensä noin 377 800 euroa ejoulupuun kautta. Lisäksi viime vuonna Joulupuu sai noin 55 700 joululahjaa yksityishenkilöiltä ja organisaatioilta 130:lla eri paikkakunnalla.

Yritys voi auttaa lahjoittamalla rahaa ympärivuotiseen eJoulupuu-keräykseen. Yritys voi myös halutessaan kohdistaa lahjoituksen valitsemalleen paikkakunnalle. Paikkakuntakohtainen eJoulupuu-keräys on auki 1.11.–26.12.2023. Yritys voi myös lahjoittaa keräykseen omia lahjakorttejaan tai tuotteitaan. Silloin kannattaa ottaa yhteyttä oman alueen paikallisjärjestäjään. Niin ikään yritys voi ryhtyä Joulupuu ry:n kansalliseksi kumppaniksi.

Hyvä Joulumieli -keräyksellä hankitaan vähävaraisille lapsiperheille 70 euron arvoisia ruokalahjakortteja, joilla he voivat ostaa ruokaa joulupöytään. Lahjakortin vastaanottavilla on vaikea tilanne esimerkiksi työttömyyden, sairauden, ylivelkaantumisen, perheen pienituloisuuden tai jonkin muun kriisitilanteen vuoksi.

Keräyksen järjestävät Suomen Punainen Risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto yhdessä Ylen kanssa. SPR:n ja MLL:n paikallisyhdistykset ja osastot etsivät apua tarvitsevat perheet yhteistyössä muun muassa paikallisen neuvolan, sosiaalitoimiston tai seurakunnan kanssa.

Vuonna 2022 Hyvä Joulumieli -keräys ilahdutti 21 000 vähävaraista lapsiperhettä 70 euron arvoisilla ruokalahjakorteilla.

Yritys voi auttaa maksamalla valitsemansa summan joko Hyvä Joulumieli -keräyksen nettisivuilla tai laskulla. Verkon kautta lahjoittaneet yritykset voivat myös haastaa yhteistyökumppanit mukaan keräykseen. Kaikki keräykseen lahjoittaneet yritykset saavat käyttöönsä viestintäpaketin, jonka avulla ne voivat kertoa osallistumisestaan keräykseen.

Pelastusarmeijan joulupatakeräys on järjestetty Suomessa jo vuodesta 1906 lähtien. Keräyksestä saatavat varat jaetaan ruokana, vaatteina ja lahjakortteina kotimaan vähävaraisille lapsiperheille, pienituloisille eläkeläisille, työttömille ja työkyvyttömille, syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille sekä ruoka-apua tarvitseville opiskelijoille Pelastusarmeijan toimipisteissä eri puolella Suomea.

Vuonna 2022 keräystulos oli lähes miljoona euroa.

Yritys voi auttaa lahjoittamalla rahaa joko maksamalla summan Joulupadan keräystilille tai tilaamalla laskun. Niin ikään yritys voi perustaa oman nettipadan, johon se voi kutsua työntekijöitä mukaan lahjoittamaan. Yrityksen henkilökunnan jäsenet voivat myös ryhtyä vapaaehtoiseksi joulupatavahdiksi eri puolilla Suomea.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Milla Rautiainen