27.1.2018 klo 12:38
Uutinen

Nämä sisarukset ovat olleet yrittäjinä yhteensä yli 160 vuotta

Kymenlaakson Jaalassa on sisarusjoukko, joka on ollut yrittäjinä yhteenlaskettuna yli 160 vuotta. Kokeneiden autoilijoiden takataskusta löytyy neuvoja pitkän yrittäjäuran tekemiseen.

Syksyllä 1992 Risto Laatunen ei saanut nukuttua muutamaan yöhön. Muistiin painuneet dramaattiset tapahtumat sattuivat kesken työvuoron. Hän nouti asiakkaat Jaalasta ravintolasta kyytiin ja suunta oli Voikkaalle.
– Jouduin ryöstön kohteeksi. He sanoivat, että rahat tänne tai muuten ammutaan. Ryöstäjä laittoi käden povitaskuun, eläkkeelle jäänyt taksiyrittäjä Laatunen muistelee.
30-vuotiseen yrittäjäuraan mahtui paljon hyviäkin hetkiä, mutta myös vapaa-ajan vähyys tuli tutuksi. Työn suola löytyi sen monipuolisuudesta.

14 mersua

Vanhin veli Arto Laatunen ryhtyi maansiirtoyrittäjäksi jo vuonna 1959. Sen jälkeen vielä neljä Laatusen sisarusta valitsi yrittäjän tien, kukin tahollaan ja omalla alallaan.
– Läksin koulusta 15-vuotiaana velipojalle töihin. Läksin ajamaan koneita ja ajoin asvalttirekkaa, Risto Laatunen kertoo.
36-vuotiaana hän haki taksiluvat. Autoilijan uraan mahtui kolme miljoonaa kilometriä ja 14 Mersua. ”Mersu-uskollinen” mies kertoo vuoden 1989 olleen hänen uransa paras taloudellisesti.
– Ajoa oli niin paljon kuin ehti ajamaan. Sinä vuonna tuli 110 000 kilometriä, normaalisti oli 80 000:n paikkeilla.
Kun Jaalan Yrittäjät jakoi viime marraskuussa juhlassaan huomionosoituksia ansioituneille yrittäjille, Risto Laatunen sai viirin 70-vuotismerkkipäivän johdosta.
Nyt 80-vuotias Arto Laatunen sai Jaalan Yrittäjien Vuoden yrittäjäpalkinnon vuonna 1980 sekä timanttiristin elämäntyöstään vuonna 2009. Sisarusjoukon muut yrittäjät, Seppo, Risto ja Vesa Laatunen ovat hekin vastaanottaneet yrittäjäristit.

Asta Yliportimo teki uran K-kauppiaana Lahdessa miehensä kanssa. Yrittäjyys toki leijuu vahvana ilmassa ilman juhlavia tunnustuksiakin.
Nuorin veli Vesa Laatunen jäi eläkkeelle vuodenvaihteessa, mutta ei ole malttanut lopettaa kaivuritöitä kokonaan. Seppo Laatunen toimi myös kaivuriyrittäjänä 1960-luvulta lähtien ja pyöritti leirintäaluetta Jaalassa aikoinaan. Nyt eläkepäivillään hän on tehnyt puuveistoksia, joita on esillä hänen pystyttämässään Ateljee Pihkahovissa kotikunnassa.
Alun perin sisaruksia oli yhdeksän, suurin osa ryhtyi yrittäjiksi. Veljekset uskovat, että työnteko maatilalla jo pienestä pitäen on kylvänyt yritteliäisyyden siemenen. Toisaalta Jaalassa on ollut vähän työpaikkoja tarjolla.

Jo sodan jälleenrakennuksessa

Kahdeksankymppinen Arto Laatunen syntyi ennen toista maailmansotaa, ja jälleenrakennus tiesi valtavasti töitä kaivinkoneyrittäjälle. Silloin luotiin modernia päätieverkkoa ja levitettiin kyläteitä.
Sekä Risto että myöhemmin Vesa työskentelivät isoveljen yrityksessä kaivinkonetöissä.
Laatusten veljekset ovat olleet hyvässä maineessa Jaalassa. Asiakkaat puhuvat Laatusten laadusta.
– Kiitoksia tulee aina paljon. Tämä perustuu siihen, että työ pitää tehdä hyvin, niin töitä riittää eikä tule mitään sanomista, Vesa Laatunen kertoo.
– Vastoinkäymiset ovat sitä varten, että ne voitetaan, eikä saa antaa periksi. Tee aina hommasi niin hyvin kuin osaat. Omassa työssäni palvelu oli kaikista tärkeintä, sitten ne soittivat toisenkin kerran.
Jälkikasvusta ainoastaan Arton poika Tero on rakennusyrittäjä Tampereella.
– Ehkä lapset ovat nähneet, että ei ole helppoa hommaa yrittäjän elämä. Vapaa-aikaa on vähän. Yrittäjät ovat tärkeitä yhteiskunnalle. Pienyrittäjät aloittavat tyhjästä ja siinä pitää pärjätä, Risto tuumii.

Riikka Koskenranta
riikka.koskenranta(at)yrittajat.fi

Kuva: Veijo Tervonen