YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Kuva: Getty Images
22.5.2026 klo 15:00
Uutinen

Opetusministeri ehdottaa kesälomien siirtoa kahdella viikolla – Yrittäjät: Matkailuala ja perheet hyötyisivät

Tämä teksti on konekäännetty.


Suomen Yrittäjät näyttää vihreää valoa opetusministeri Anders Adlercreutzin (r.) ehdotukselle koulujen kesälomien siirtämisestä.

Perjantaina lausuntokierrokselle lähteneessä opetusministerin mallissa kesäloman alkua esitetään siirrettäväksi kahdella viikolla myöhemmäksi kesäkuulle ja syyslukukauden alkua elokuun puolivälin jälkeiseen aikaan.

Yrittäjät pitää lomien siirtoa kasvu- ja työllisyystoimena, joka helpottaa myös perheiden arkea.

– Tämä hyödyttäisi matkailua, minkä kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti muille toimialoille, kuten kauppaan, ravintoloihin, tapahtumiin ja kuljetuksiin. Kasvupotentiaali ei rajoitu siis vain matkailuun, asiantuntija Sanna Lempiäinen sanoo.

Eurooppalaisempi lomarytmi vahvistaisi vientiteollisuuden toimintaedellytyksiä.

– Elokuussa toimitusketjut ovat usein haastavia, koska muu Eurooppa on kiinni ja tätä ennen Suomi on ollut lomalla. Yhtenäisempi rytmi helpottaisi yritystemme logistiikkaa ja toimitusketjuja, Lempiäinen sanoo.

Pk-yrityksissä lomien järjestely on työnantajan perustoimintaa.

– Elokuu on nykyisinkin lomakuukausi, eli vuosilomalaki taipuisi muutokseen ilman pulmia. Vientiteollisuudessa lomien keskittäminen kesäkuuhun aiheuttaa nykyisin enemmän haasteita kuin elokuun lomat, hän sanoo.

”Tukisi perheiden arkea”

Ministeriö perustelee esitystä mm. sillä, että kevätlukukausi kevenisi, ja perheillä olisi mahdollisuus viettää paremmin yhteistä aikaa. Yrittäjät yhtyy näihin tavoitteisiin.

Ehdotuksessa kevään työaika pitenisi, ja syyslukukausi lyhentyisi viikolla. Kouluvuoden pituus ei muuttuisi. Lisäksi mallissa on otettu huomioon pidentyvän kevätlukukauden keventäminen uudella, huhtikuun loppuun ajoittuvalla vähintään viikon kevätlomalla Ruotsin tapaan.

– Olemme kiinteä osa Eurooppaa. Suomen koulutusjärjestelmän on hyvä sopia yhteen Euroopan loma-aikojen kanssa, koulutuspolitiikan asiantuntija Mikko Kinnunen sanoo.

– Uskon, että muutos tukisi perheiden hyvinvointia, kun se lisää mahdollisuuksia viettää yhteistä kesälomaa. Nyt ehdotettu pitkän kevätlukukauden rytmittäminen kolmeen jaksoon tukee sekä opettajien että oppilaiden jaksamista, Kinnunen sanoo.

Yrittäjät on valmis arvioimaan myöhemmin laadittavassa lausunnossaan myös sitä, pitäisikö koko elokuu siirtää kesälomakuukaudeksi.

– Selvitys osoittaa, että muutos on mahdollista toteuttaa varsin sujuvasti. Nyt tarvitaan avointa mieltä ja uskallusta irrottautua vanhoista poteroista, Kinnunen sanoo.

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten
Toimitus
Toimitus
Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.