YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
”Opin tunnistamaan tunnetiloja jo lapsena” – Isän alkoholismi opetti Mikon löytämään voimaa vastoinkäymisistä
Valmentaja ja kirjailija Mikko Ojanen saavutti yritystoiminnallaan taloudellisen riippumattomuuden ja näkee nyt mitä kasvaminen haastavassa lapsuudenperheessä opetti.
Haapajärvellä kasvaneen pojan arkea varjosti isän alkoholismi. Se teki perheen elämästä monessa kohtaa raskaan. Vuosien myötä Ojanen on oppinut näkemään myös sen, mitä vaikeat kokemukset hänelle antoivat.
Hän oppi käyttämään puhetta selviytymiskeinona ja havainnoimaan ympäristöään tarkasti.
– Niin monta kertaa piti osata selittää kavereille, miksi kotiimme ei juuri silloin voinut tulla kylään. Jollain tavalla ne olivat taitoja, jotka opin ehkä väärällä tavalla, mutta joista tuli myöhemmin hyötyä työssäni, hän kertoo.
Vaikea lapsuus kasvatti myös kyvyn löytää voimaa vastoinkäymisistä.
– Äitini teki parhaansa vaikeiden vuosien keskellä. En ole katkeroitunut. Olen hyväksynyt, että isällä oli sairaus, Ojanen sanoo.
Opettajasta yrittäjäksi
Mikko Ojanen perusti valmennusyrityksensä vuonna 2011. Sitä ennen hän työskenteli toisessa valmennusyrityksessä.
Taloudellinen menestys ei tullut nopeasti.
Yrityksen perustamisen yhteydessä Ojanen asetti itselleen seitsemän vuoden tavoitteen. Jos hän selviäisi yrittäjänä seitsemän vuotta, hän olisi tyytyväinen.
Samalla hän asetti itselleen myös kunnianhimoisia taloudellisia tavoitteita, joiden avulla halusi osoittaa sekä itselleen että asiakkailleen, että hänen opettamansa asiat toimivat käytännössäkin.
Yrityksessään Ojanen valmentaa erityisesti esihenkilöitä, johtajia myyjiä ja asiantuntijoita. Vuosien varrella asiakaskunta on laajentunut myös Suomen rajojen ulkopuolelle muihin Pohjoismaihin.
Ojasen alkuperäinen suunnitelma ei kuitenkaan ollut ryhtyä yrittäjäksi.
Hän kouluttautui opettajaksi, ja pitkään hänen tulevaisuutensa näytti kulkevan koulumaailmaan. Hän päätyi tekemään myös puhelinliittymien myyntityötä ja huomasi menestyvänsä siinä.
–Yhtäkkiä ymmärsin, että osaan opettaa ja osaan myydä. Uskon, että perin isältäni opettamisen lahjan. Kun yhdistin ne kaksi asiaa, löysin yrittäjyyden idean, hän kertoo.
Yksi merkittävimmistä Ojasen omista läpimurroista oli päätös jättää turvallinen palkkatyö ja perustaa valmennusyritys. Alkukuukaudet yrittäjänä olivat hänen mukaansa uran vaikeinta aikaa.
Vuosien aikana yritys kasvoi kannattavasti, ja Ojanen saavutti tavoitteensa. Hän kertoo havahtuneensa vuonna 2023 siihen, että oli saavuttanut tilanteen, jota voi kutsua taloudelliseksi riippumattomuudeksi.
Menestys toi vapauden valita
– Taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa minulle sitä, että minun ei tarvitse tehdä töitä, jos ei tunnu siltä. Mutta huomaan, että haluan tehdä niitä edelleen, koska elän ja hengitän valmentamista, Ojanen kertoo.
Hänen määritelmänsä mukaan taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa vapautta tehdä töitä omista lähtökohdista eikä pakosta.
Ojanen korostaa kuitenkin, ettei menestys syntynyt nopeiden voittojen kautta.
– Tein sitä sydämestäni. Jos palvelet asiakkaitasi hyvin ja kehität jatkuvasti omaa osaamistasi, asiakkaat tulevat takaisin, hän sanoo.
Läpimurto alkaa todellisuuden kohtaamisesta
Elokuun lopussa ilmestyneessä Läpimurto-kirjassa (Otava) Mikko Ojanen tarkastelee yhdessä kirjailijakollegoidensa kanssa sitä, miten ihmiset voivat tehdä merkittäviä muutoksia elämässään, työssään ja yrittäjyydessään.
Läpimurto-kirjan Ojanen kirjoitti yhdessä valmentajien Aleksi Tossavaisen ja Antti Peltosen kanssa. Kolmikko yhdistää kirjassa kokemuksiaan huippu-urheilusta, liike-elämästä ja käyttäytymistieteistä sekä tarjoaa käytännön työkaluja muutoksen tekemiseen.
Kirjassa esitellään yhdeksän käytännön työvälinettä kohti läpimurtoa.
Ojasen mukaan läpimurto ei aina tarkoita suurta taloudellista onnistumista, vaan joskus kyse voi olla vaikeasta elämäntilanteesta selviämisestä, uuden suunnan löytämisestä.
Kirja auttaa Ojasen mukaan yrittäjiä kohtaamaan rehellisen nykytilanteensa, löytämään omat tavoitteensa ja käyttämään käytännöllisiä työvälineitä etenemiseen myös silloin, kun toimintaympäristö tai oma ura on vaikeassa vaiheessa.
– Moni tunnistaa ongelmat, mutta jää niiden edessä toimintakyvyttömäksi, hän sanoo.
Ensimmäinen askel on hyväksyä todellisuus sellaisena kuin se on ja etsiä sen jälkeen yksi tai kaksi asiaa, joita voi lähteä muuttamaan, hän sanoo.
Kaikkea ei myöskään tarvitse ratkaista kerralla, Ojanen sanoo.
– Tärkeintä on löytää uudelleen toimintakyky ja ottaa ensimmäinen askel eteenpäin. Ihmisen pitää kompastua totuuteen, Ojanen sanoo.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Eeva Pesonen
eeva.pesonen@yrittajat.fi