8.6.2018 klo 12:14
Uutinen

Pääomasijoittajat tekivät listan: Tässäkö seuraavat pörssiin listautuvat kasvuyritykset?

Pääomasijoittajat ry teki listan mahdollisista pörssiin listautuvista kasvuyrityksistä seuraavien viiden vuoden aikana.

Pääomasijoittajat ry on kerännyt vuoden 2017 tilastot sijoituksista vakiintuneempiin kasvuyrityksiin Suomessa. Sijoittajat tekivät myös listan mahdollisista pörssiin listautujista. Listan tiedot on kerätty pääomasijoittajille lähetetystä kyselystä.
Pääomasijoittajien julkaisemalta vuosittaiselta Potentiaaliset pörssilistautujat -listalta löytyy kasvupolkunsa eri vaiheissa olevia kotimaisia yrityksiä, jotka saatetaan nähdä Helsingin pörssissä tulevina vuosina.

Listalla ovat muun muassa Aava Mobile, Havator, Indoor Group, Musti ja Mirri, Myllyn Paras, Naava, Orthex Group ja Zen Robotics sekä vajaat 50 muuta lupaavaa kasvuyritystä.

1,5 miljardia pk- ja kasvuyritysten kasvuun

Suomalaiset buyout-pääomasijoitusyhtiöt keskittyivät edellisen vuoden aikana erityisesti varainkeruuseen, joka oli korkeimmalla tasollaan sitten vuoden 2008. Uusia varoja kerättiin sijoitettavaksi yhteensä 636 miljoonaa euroa, 76 % enemmän kuin edellisenä vuonna.

Tällä hetkellä suomalaisissa buyout-rahastoissa on yhteensä yli 1,5 miljardia euroa varoja, jotka tullaan lähivuosina sijoittamaan edelleen kasvupotentiaalia omaavien, pääosin kotimaisten pk- ja kasvuyritysten kasvuun.

Kuuden miljoonan sijoitus keskimäärin

Yhteensä yli 60 yritystä saa vuosittain buyout-sijoituksen suomalaiselta pääomasijoittajalta. Viimeisen viiden vuoden aikana keskimääräinen sijoituskoko on ollut noin 6 miljoonaa euroa.

Erityisessä nousussa Suomessa on niin kutsutut kasvurahastot, joiden osuus kaikkien buyout-rahastojen varainkeruusta on hiljalleen noussut, yltäen jo 21 %:iin.

– Kotimainen pääomasijoitusmarkkina kypsyy ja monipuolistuu, ja yrittäjän on vähitellen helpompi löytää yrityksen kasvua kussakin kehitysvaiheessa parhaiten tukeva pääomasijoittaja, sanoo Pia Santavirta, Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja.

Pääomasijoittajilla on Santavirran mukaan kaikkiaan suuri merkitys esimerkiksi kotimaisten keskisuurten yritysten luomisessa ja kasvattamisessa edelleen, sillä pääomasijoittaja tuo yritykseen rahoituksen lisäksi riskinottokykyä ja apuja esimerkiksi uusille markkinoille lähtemiseen.

– Tämä on tärkeää, sillä suomalaiset pienet ja keskisuuret yritykset ovat esimerkiksi Ruotsiin verrattaessa edelleen selkeästi vähemmän kansainvälisiä, Santavirta sanoo.

Lisää eväitä kasvuun

Suomalaisiin kasvuyrityksiin sijoitettiin vuosina 2015–2017 yhteensä yli kaksi miljardia euroa. Näistä lähes puolet on ulkomaisilta buyout-sijoittajilta. Kohdeyritykset ovat sijoittajien aktiivisessa omistuksessa sijoitushetkestä keskimäärin 3–7 vuotta eteenpäin, jonka jälkeen pääomasijoittaja irtautuu yrityksestä.

– Listautumismarkkinat ovat olleet aktiiviset ja kurssikehitykset suotuisia. Pörssilistautumisen kautta pääomasijoittajien kohdeyhtiöt ovat saaneet lisää eväitä kasvunsa jatkamiseen ja omistuspohjan laajentamiset ovat tukeneet yhtiöiden kehitystä, kuvailee Juha Tukiainen, Pääomasijoittajien hallituksen puheenjohtaja ja MB Rahastojen toimitusjohtaja.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi