YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

18.3.2021 klo 16:18
Uutinen

Pelastetaan palvelut – Lähilauantai 20.3.2021 muistuttaa lähipalveluiden merkityksestä

20.3.2021 järjestetään ensimmäistä kertaa valtakunnallinen Lähilauantai. Yrittäjäjärjestö muistuttaa kampanjalla, että ostoksilla voi vaikuttaa omaan lähiympäristöön. Suuri joukko yrittäjiä ympäri Suomen on mukana kampanjassa.

Paikallisten yritysten tukeminen on erityisen tärkeää nyt, kun koronakriisi on vaikeuttanut yritysten toimintaa. Pelko on, että hyviä yrityksiä kaatuu turhaan, ja työpaikat ja palvelut katoavat pitkäksi aikaa.

– Jokainen meistä voi tukea oman kaupungin ja kaupunginosan yrittäjiä tänä haastavana aikana ostamalla tuotteet ja palvelut läheltä. Kerro omista suosikeistasi myös sosiaalisessa mediassa ja kannusta ystäviäsi tekemään samoin, kehottaa Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Tiina Oksala.

Korona-aikana on erityisen tärkeää huolehtia, että ostokset tehdään putiikeissa ja liikkeissä turvallisesti maskeja käyttäen, turvavälejä pitäen ja käsihygieniasta huolehtien. Paikallisia yrityksiä voi tukea myös etänä: monilla yrityksillä on toimivat verkkokaupat ja osa myy lahjakortteja. Palveluiden suositteleminen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on myös hyvä tapa tuen osoittamiseen.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Mari Laaksonen (vasemmalla) kannustaa helsinkiläisiä suosimaan ostoksissaan pieniä yrityksiä, jotta kaupunkikuva säilyisi elävänä koronan ajan ja sen jälkeen. Ostovalinnoilla voi vaikuttaa siihen, että yritykset ja työpaikat säilyvät, Laaksonen muistuttaa. Kuvassa Korkeavuorenkadulla sijaitseva Coruya-putiikki, jossa Laaksonen vieraili juttelemassa tulevasta Lähilauantaista.

– Yrittäjät ja yritykset ovat jokaisen kunnan tärkein voimavara. Kaupungista elävän tekee toimivat palvelut, ravintolat, kahvilat ja lukuisat kivijalkaputiikit. Tuetaan yhdessä meidän lähipalveluita tarjoavia yrityksiä ja pidetään yritykset hengissä haastavan epidemian yli – käyttäen lähipalveluita, kannustaa Mari Laaksonen, Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja.

Koko yrittäjäjärjestö ympäri Suomen – Helsingin Yrittäjät paikallisyhdistyksineen alueellisesti sekä Suomen Yrittäjät valtakunnallisesti – haastaa yrittäjiä mukaan kampanjaan kertomaan omista palveluistaan ja kehottamaan asiakkaita tukemaan paikallisia yrityksiä.

– Eiköhän laiteta yhdessä ovipumput laulamaan ja verkkokaupat rullaamaan. Lähilauantaihin voit osallistua vaikka kotisohvilta käsin, Laaksonen toteaa.

Yrittäjä, ota osaa kampanjaan ja lataa maksuttomat Lähilauantai-materiaalit: www.lahilauantai.fi >

Suosittele suosikkiyrityksiäsi ja pidä ääntä lähipalveluista somessa tunnisteella #lähilauantai

Teksti: Jaana Tihtonen
Kuvat: Suomen Yrittäjät ja Jaana Tihtonen