Petri Mast
Petri Mast ei ole saanut selville, mikä aiheutti kiusanteon hänen Instagram-tililleen.
26.7.2022 klo 10:12
Uutinen

Petri Mastille ei koskaan selvinnyt, miksi hänen Instagram-tilinsä ilmiannettiin – Tuhannet seuraajat katosivat bittiavaruuteen: ”Mahdollistaa puhtaan kiusanteon”

Valokuvaaja ja yrittäjä Petri Mast on kokenut ikävällä tavalla, millaista riesaa ilkivalta Instagramissa voi aiheuttaa. Nyt hän kertoo tarinansa.

Valokuvausalan yrittäjän Petri Mastin ongelmat Instagram-tilin kanssa alkoivat vuosi sitten kesällä, kun tuntematon käyttäjä oli tehnyt Instagramille ilmiannon Mastin tilillä olevista yksittäisistä kuvista. Mast julkaisi tilillään mallikuvia.

– Sen jälkeen Instagram ilmoitti minulle kuva kuvalta, että palvelu on poistanut julkaisujani. Syynä oli kiusaaminen ja häirintä.

Tavallisesti Instagram poistaa julkaisuja oma-aloitteisesti, jos kuvissa myydään esimerkiksi seksipalveluita. Myös liian paljastavat kuvat ovat usein syynä poistoihin.

Mast sai yllättävän tiedon avatessaan sovellusta.

– Sieltä tuli ilmoitus, että olemme poistaneet sisältöä. Minun piti kuitata lukeneeni ilmoituksen, minkä jälkeen pääsin takaisin tililleni.

Palvelu antaa käyttäjälle mahdollisuuden vedota päätöksen kumoamisen puolesta. Mast lähetti  vetoomuksen, jonka yhteydessä Instagram pyysi häntä todistamaan henkilöllisyytensä.

Kritiikkiä ”kasvottomalle” Instagramille

Mastin onneksi Instagram avasi alkuperäisen tilin. Se ei ehtinyt olla rauhassa kuin pari kuukautta, minkä jälkeen ilmiannot alkoivat jälleen. Niiden seurauksena tili suljettiin pysyvästi.

Nyt Mast on avannut Instagramiin kolmannen tilin, joka ei ole enää kasvanut yhtä nopeasti kuin aikaisemmat.

– Yleisön rakentaminen kävi vaikeaksi, kun kaksi aikaisempaa tiliä oli jo suljettu.

”Instagram on kasvoton ja todella kankea. Kiusaamalla voi tehdä paljon hallaa.”

Petri Mast

Mast kritisoi Instagramin tapaa, jolla se suhtautuu perättömiin ilmiantoihin.

– Instagram on kasvoton ja todella kankea. Kiusaamalla voi tehdä paljon hallaa. Jos masinoisin 50 ihmistä järjestelmällisesti ilmiantamaan jonkun kuvia ja profiileja, tili poistettaisiin ja sitä olisi todella vaikea saada takaisin. Instagramin kasvottomuus mahdollistaa puhtaan kiusanteon.

Mastin kuvat hukkuivat bittiavaruuteen, mutta onneksi ne olivat tallella kovalevyllä. Vanhojen kuvien hyödyntäminen uuden tilin rakentamisessa on kuitenkin haastavaa.

– Parhaimmillaan vanhalla tililläni oli 10 000 seuraajaa. Tarinoita katsoi aina useampi tuhat ihmistä ja kuviin tuli 800-1500 tykkäystä. Nyt tykkäyksiä tulee alle 200. Laitan uusien kuvien sekaan vanhoja, mutta moni seuraaja on jo nähnyt ne, mikä on ongelma.

Uuden tilin kohdalla ongelmana on myös se, että vanhan tilin tunnettua nimeä ei voi enää käyttää.

”Raha ja seuraajamäärät puhuvat”

Mast on viime aikoina harkinnut Instagramin käytön lopettamista.

– Se toimii nykyisin melko huonosti valokuvausalan yrittäjälle, joka laittaa kuvia muista ihmisistä. Algoritmit eivät kannusta sellaiseen.

Hän on ihmetellyt, miksi ilmiannetut kuvat saavat edelleen olla esillä Mastin kuvaamien mallien tileillä, mutta hänen tilinsä on suljettu. Ihmetystä on aiheuttanut myös maailmantähtien oikeus julkaista omilla tileillään alastonkuvia.

– Britney Spears julkaisee itsestään alastonkuvia tilillään, eikä Instagram reagoi niihin mitenkään. Ilmeisesti minäkin voisin tehdä mitä vaan, jos minulla olisi miljoona seuraajaa. Raha ja seuraajamäärät puhuvat. Mitä kovempi vaikuttaja, sitä hankalampi on saada kenkää Instagramista.

Etenkin korona-aikana Instagram oli yksi Mastin päämarkkinointikanavista, jonka avulla hän sai myös työtarjouksia.

– Kiusantekijällä ei ole ymmärrystä sellaisesta. Instagram on monelle tärkeä työväline. Siksikin toivoisi, että palvelu suhtautuisi asiaan paremmin.

Instagram ei koskaan paljastanut Mastille ilmiantajan nimeä. Kun tapahtumista oli kulunut vuosi, Mast sai yhteyden henkilöön, jota hän epäilee tekijäksi.

– Kävin keskustelun tämän henkilön kanssa, minkä jälkeen ilmiannot loppuivat. Hän ei missään kohtaa myöntänyt, että olisi liittynyt asiaan millään tavalla.

Kolmanteen tiliin ei ole kohdistunut kiusantekoa.

Pauli Reinikainen