YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

4.8.2021 klo 09:42
Uutinen

Petri Ovaska haluaa nostaa paikallisuuden ja paikallisyhdistysten tukemisen fokukseen

Petri Ovaskan ensimmäiset sata päivää Uudenmaan Yrittäjien aluejohtajana tulivat täyteen kesän aikana. Mitä hän ajattelee uudesta tehtävästään, ja mihin suuntaan hän haluaa Uudenmaan Yrittäjiä ohjata?

Miten alku on sujunut, joko on kädet savessa?

Vaikka järjestö onkin tuttu, niin kyllähän tämä melkoinen hyppy ns. syvään päähän on ollut ja olen päässyt heti tekemään hommia kädet savessa. Ensimmäisiä vaikuttamispaikkoja oli heti alkuun, kun Uudenmaan jätelautakunta laittoi lietteiden kuljetusjärjestelmäpäätöksen pöydälle ja saimme näin ainakin siirrettyä markkinoiden sulkemispäätöstä. Onneksi tukenani on keskusjärjestön ja oman toimistomme henkilökunnan vankka osaaminen.

Järjestö on tuttu sinulle entuudestaan, olet toiminut täällä järjestöpäällikkönä muutama vuosi sitten. Onko jokin yllättänyt?

Järjestö- kuten liiketoimintakin vaatii jatkuvaa kehittämistä. Perusasiat ovat kuitenkin säilyneet ennallaan, kattojärjestömme toteuttaa erinomaisesti valtakunnannallista edunvalvontaa. Järjestö onkin vakiinnuttanut asemansa Suomen suurimpana elinkeinoelämän toimijana.

Erityisenä onnistumisena, mutta en niinkään yllätyksenä, pidän järjestön reagointinopeutta koronakriisissä ja sen aikana toteutettuja monipuolisia tukikeinoja. Nyt kun tunnelin päässä pilkistää valoa, on järjestöllä taas mahdollisuus ottaa roolia onnistuneen koronaexitin avainpelaajana.

Millaisia tavoitteita olet itse itsellesi asettanut?

On todella herkullinen tilaisuus päästä tekemään työtä itselle ja koko Suomelle tärkeän asian, yrittäjyyden, eteen. Tavoitteeni on siirtää aluejärjestön fokusta entistä voimakkaammin paikallisyhdistysten työn tukemiseen. Toimialueemme ei kata koko maakuntaa, ja Uudellamaalla identifioidutaan muutenkin maakuntaa voimakkaammin kotikuntaan.

Vajaa kolme vuotta kehittämisyhtiössä vahvisti näkemystäni siitä, että yksittäiselle yrittäjälle parhaimman kehittämistuen saa niiden kautta. Tulemmekin tiivistämään yhteistyötä alueen kehittämisyhtiöiden kanssa. Koska minulla on myös taustaa koulutuksen puolelta, niin haemme laajalla rintamalla uusia yrittäjien työvoima- ja jatkajahaasteisiin vastaavia yhteistyöavauksia alueemme oppilaitosten kanssa.

Me taas pystymme tarjoamaan paikallisyhdistystemme kautta yrittäjille business- ja vertaistukiverkoston sekä suorat yhteydet kuntiin.

Miten näet yrittäjyyden ja järjestötoiminnan tilanteen tällä hetkellä?

Yrittäjyys muuttaa muotoaan, yhä useampi tekee työtä yrittäjämäisesti ja myös asenteet yrittäjyyttä kohtaan ovat muuttuneet positiivisempaan suuntaan. Yksinyrittäjien määrä kasvaa tasaisesti samoin verkostomainen yhteisyrittäjyys.

Järjestötoiminta on ollut jo pidemmän aikaa epäseksikkäämpää ja saman aikaisesti kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on lisääntynyt. Tämä asettaa toiminnalle merkittäviä muutos- tai vähintäänkin päivittämispainetta. Suomen suurimpana elinkeinoelämän järjestönä tarjoamme kuitenkin paikallisyhdistystemme kautta yrittäjille ylivertaisen vertaisverkoston.

Yrittäjärjestö tekee yrittäjille houkuttelevaa ympäristöä yrittää. Miten tähän päästään: missä näet keskeisiä mahdollisuuksia/tekemisen paikkoja?

Suomen suurimpana elinkeinoelämän järjestönä Yrittäjät on tehnyt hyvää työtä valtakunnallisena asenteiden muokkaajana sekä yleisten toimintaedellytysten kehittäjänä. Omalla toimialueellamme suurimmat mahdollisuudet ja tekemisen paikat ovat paikallisesti toteuttavat yrittäjyyden olosuhteiden parantamiseen tähtäävät toimenpiteet, esimerkkeinä mm. yritysvaikutusten arviointi ja paikallinen elinkeinopoliittinen yhteistyö.

Mitä konkreettista sinulla on seuraavaksi pöydälläsi?

Isoimpana asiana on Uudenmaan Yrittäjien strategian päivitys. Olemme siirtämässä toimintamme fokusta entistä enemmän paikallisuuteen ja se tulee näkymään tulevissa strategissa tavoitteissamme. Kesän kuntavaaleissa alueemme kuntiin valittiin lähes 700 yrittäjävaltuutettua. Järjestämme heille kolme alueellista koulutusta, yhden Itä-, yhden Länsi- ja yhden Keski-Uudellamaalla. Syksyn aikana valmistaudumme lisäksi hyvinvointialuevaaleihin ja tapaamme kehittämisyhtiöiden edustajia.

Mitä tapahtuu seuraavan vuoden aikana?

Tavoitteena on olla entistäkin vahvempi tuki ja paikallisyhdistystemme kumppani. Käytännön toimintaa tehdään paikallisesti alueemme kunnissa. Haluamme varmistaa, että jokaisessa kunnassa on parhaat mahdolliset yrittäjyyden edellytykset ja yrittäjille sekä business- että vertaisverkosto. Tämän tiimoilta tulen tapaamaan toimialueemme kuntien johtajat. Strategiaprosessimme etenee loppuvuoden aikana myös paikallistasolle ja vuoden 2022 alusta alamme toteuttaa sitä käytännössä.