Vesa Huuskonen pettyi palkkaneuvotteluihin ja siirtyi yrittäjäksi
Vesa Huuskonen oli jo vuonna 1999 perustanut toiminimiyrityksen, mutta palkkaneuvottelujen jälkeen hän päätti, että osa-aikainen yrittäjyys saa jäädä.
26.7.2023 klo 13:07
Uutinen

Pettymys palkkaneuvotteluissa oli Vesa Huuskoselle lopullinen syy siirtyä yrittäjäksi – Pian tulotaso nousi 

Kivijalkamyymälän avannut yrittäjä palkkasi äskettäin ensimmäisen työntekijänsä.

Vuonna 2018 Vesa Huuskonen kävi työnantajansa kanssa palkkaneuvotteluja. Ne eivät edenneet toivotulla tavalla.

Huuskonen oli jo vuonna 1999 perustanut toiminimiyrityksen, mutta palkkaneuvottelujen jälkeen hän päätti, että osa-aikainen yrittäjyys saa jäädä. Samaan aikaan yhtiömuoto vaihtui osakeyhtiöksi.

– Katsoin, ettei minun kannattanut jatkaa palkkatöissä. Yritystoimintaa alkoi olla sen verran paljon, että ajallisestikin alkoi olla raskasta tehdä ensin 7,5-tuntinen työpäivä palkkatöissä ja sen perään 7,5-tuntinen päivä yrityksessä, Äänekoskella asuva ja yrittävä Huuskonen kertoo.

Päätös osoittautui oikeaksi, sillä Huuskonen pääsi nopeasti yritystoiminnallaan samoihin tuloihin kuin palkkatöissä ohjelmistoalan yrityksessä. Huuskosen yritys tarjoaa muun muassa it-tukea, minkä lisäksi se myy tietokoneita ja niihin liittyviä tarvikkeita.

Työntekijä löytyi kurssilta

Huuskonen pyöritti yritystään pitkään kotitoimistostaan käsin silloin, kun ei ollut asiakaskäynneillä. Kun toiminta laajeni, tarve ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen alkoi kasvaa. Siinä vaiheessa Huuskonen huomasi, että toiminnan jatkaminen pelkästään kotoa käsin alkoi olla mahdotonta.

– Kotitoimistolle on melko haastavaa ottaa työntekijää töihin, yrittäjä perustelee.

Äskettäin Huuskonen osti Äänekosken keskustasta liiketilan kivijalkamyymälälle. Nyt hänellä on myös työntekijä.

Yrittäjä myöntää, että ensimmäisen työntekijän palkkaaminen tuntui riskipäätökseltä. 

– Käytännössä palkka pitää jonkin aikaa maksaa yrittäjän omasta pussista.

Työntekijän löytäminen onnistui yllättävän kivuttomasti, vaikka alalla kärsitään osaajapulasta. Huuskonen oli viime talvena tavannut kiinnostavan henkilön osallistuttuaan kyberturvallisuuden kurssille. Jutustelun seurauksena kurssikaveri on nyt mukana yrityksessä.

TE-toimistosta Huuskonen ei saanut minkäänlaista apua rekrytointiin.

– Menin käymään paikkakunnan TE-toimistolla, mutta siellä oli vain vartija paikalla. Hän antoi käyntikortin, mistä voin kysellä. En tavoittanut ketään. Olin liikkeellä kesälomien aikaan, mutta silrti ihmettelin, ettei kukaan vastannut viesteihin.

”Asiakkaiden mielipide ei elätä”

Huuskosen päätoiminen yrittäjätaival sai lentävän alun, kun entisen työnantajan asiakas päätyi vaihtamaan alihankkijaa.

– Työnantaja teki alihankintana ohjelmistotestausta, josta vastasin. Kun kerroin kyseisessä asiakasyrityksessä suunnitelmistani jäädä täysipäiväiseksi yrittäjäksi, he kysyivät, voisinko tehdä jonkin aikaa ohjelmistotestausta heille omalla yritykselläni. Se jatkuu edelleen. 

Puskaradio on toiminut Huuskosen tapauksessa hyvin, sillä hän ei ole juurikaan markkinoinut palveluitaan paria lehti-ilmoitusta lukuun ottamatta. Asiakkaat ovat löytäneet Huuskosen yrityksen palveluiden pariin pääsääntöisesti Google-hakujen kautta.

Palkkatöihin Huuskosella ei ole ollut ikävä.

– Yrittämisessä on paljon hyviä puolia. Siinä voi päästä paremmalle tulotasolle, mutta toisaalta työtäkin on enemmän. Se ei lopu asiakastyöhön, koska sen jälkeen pitää hoitaa vielä kaikki yrityksen pyörittämiseen liittyvä.

Tulevaisuudessa Huuskosen tavoitteena on saada kivijalkaliike pyörimään kannattavasti ja kenties palkata toinen työntekijä.

– Asiakkaat ovat olleet kovasti sitä mieltä, että kyllä täällä Äänekoskella tällaista liikettä tarvitaan. Mielipide ei luonnollisesti vielä elätä.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Pauli Reinikainen