5.4.2019 klo 11:15
Uutinen

Pikatoimitukset lähiapteekista kotiin muutamassa tunnissa

Apteekkariliitto ja riihimäkeläinen Eezery Enterprise Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka tarjoaa asiakkaalle nopeita toimituksia lähiapteekista kotiovelle ympäri Suomea.

Nopeiden kotiinkuljetusten konseptia on pilotoitu syksystä 2018 alkaen, ja sitä laajennetaan alkukesän aikana useille kymmenille paikkakunnille.

Apteekkariliitto on usean vuoden ajan kehittänyt apteekkien digitaalisia palveluita. Apteekkien verkkopalvelutoiminnan kasvaessa lääketilausten toimituspalvelut on mahdollista järjestää entistä laadukkaammin ja tehokkaammin.

– Tämän vuoden aikana kuluttajille on tarjolla entistä parempia verkkoapteekkeja, kun yli 200 apteekkia ottaa käyttöön uuden verkkopalvelun, Apteekkariliiton hankepäällikkö Iiro Salonen kertoo.

– Yhteistyö Suomen Apteekkariliiton kanssa on ollut yrityksellemme hyvin antoisaa, Eezeryn toimitusjohtaja Marko Romppanen toteaa.

– Olemme ylpeitä saadessamme olla mukana rakentamassa kansainvälisestikin edistyksellistä palvelukokonaisuutta apteekkien digitalisoitumisessa. Haluamme jatkossakin kehittää lähilogistiikkaa vastaamaan vaativimpien asiakkaidemme tarpeita. Projektimme on herättänyt mielenkiintoa myös kansainvälisissä toimijoissa.

Eezeryn kehittämässä kuljetuspalvelussa apteekkitoimituksia toteuttavat lääkekuljetuskoulutuksen suorittaneet kuljettajat. Kuljetusten lämpötilaolosuhteita seurataan laadun varmistamiseksi ja toimitusten perillemeno varmistetaan Eezeryn omalla teknisellä ratkaisulla.

– Eezery on rakentanut kuljetuspalvelujen ympärille teknisen palvelukokonaisuuden, panostanut merkittävästi erilaisiin laatutekijöihin, kuten koulutukseen ja toimitusten turvallisuuteen, Romppanen kertoo.

– Pikatoimitusten lisäksi apteekit pystyvät tarjoamaan saman päivän toimituksia asiakkaan valitseman aikaikkunan sisällä. Esimerkiksi klo 15 mennessä tehdyt tilaukset voidaan toimittaa lähialueen asiakkaille klo 16-19 välillä, Salonen visioi.