18.5.2022 klo 16:15
Uutinen

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien kuntabarometri -kyselyssä tunnustusta Kempeleen, Kärsämäen ja Utajärven kunnille

Tuoreessa Kuntabarometrissä yrittäjät antoivat tunnustusta maakuntaan. Pohjois-Pohjanmaalta vastaajia oli 619.  Elinkeinopolitikan kokonaisarvosana oli 3.07, joka oli parantunut edellisestä vuoden 2020 kuntabarometrituloksesta (2,97). Arviointi tapahtui asteikolla 1=heikko – 5=erinomainen.

Pohjois-Pohjanmaalta löytyi kolme kuntaa Suomen Yrittäjien kuntabarometrin kärjestä. Kempele sijoittui sijalle 2.  sarjassa 10 000–50 000 asukasta ja Kärsämäki sijalle 3. ja Utajärvi sijalle 9. alle 10 000 asukasta. Kärsämäki oli vuonna 2020 tehdyssä kyselyssä 1. sijalla samassa sarjassa.  Kaikkien kuntien arviot olivat parantuneet kauttaaltaan edellisestä mittauksesta. Lisäksi selkeää parannusta elinkeinopolitiikan kokonaisarvosanoissa oli Pudasjärvellä, Pyhäjärvellä ja Siikajoella.

IROResearch kysyi yrittäjiltä Yrittäjien kuntabarometri -kyselyssä yrittäjien mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta. Kysely tehtiin 1.3.–4.4. Siihen vastasi 9 564 yrittäjää eri puolilta Suomea ja Pohjois-Pohjanmaalta 619. Vastaajia oli alueeltamme ennätysmäärä.

– Voidaankin todeta, että Pohjois-Pohjanmaalla suunta elinkeinopolitiikan osalta on nyt oikea. Useissa kunnissa elinkeinopolitiikan kokonaisarvosana oli parantunut vuodesta 2020 ja kehittämistyön tulokset ovat näkyneet yrittäjän arjessa, toteaa ilahtuneena Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen.

Pohjois-Pohjanmaalla yrittäjät kokevat päätöksenteon yrityslähtöiseksi, yrityspalveluihin ja hankintoihin ollaan tyytyväisiä. Parhaimpien ja huonompien arvioiden saaneiden kuntien kesken löytyy toki vaihteluväliäkin. Työtä ja tehtävää riittää kunnilla ja yrittäjillä myös tulevaisuudessa. Elinkeinopolitiikka on pitkäjänteistä yhteistyötä.

– Nämä tulokset antavat kuitenkin erinomaiset eväät ja työkalut alueemme kuntien ja yrittäjien yhteiseen kehittämistyöhön. Ei pidä unohtaa, että kunnissa on tehty tärkeää työtä yrittäjiemme menestymiseksi. Tätä työtä jatketaan nyt yhdessä näiden tulosten perusteella, jatkaa Kolehmainen.

– Parhaimmillaan kunnan päätöksillä voidaan poistaa yrittäjyyden esteitä  ja edistää investointeja sekä houkutella uusia yrityksiä kuntaan. Jos yritykset eivät pärjää, kunnasta lähtee palveluita, työpaikkoja ja verotuloja – siis elinvoimaa, toteaa Kolehmainen

Kuntien kannattaa panostaa yrittäjien palveluihin ja kuuntelemiseen

Yrityspalveluista tarkemmin kysyttiin, mitkä palvelut yrittäjät kokevat tärkeimmiksi Yrittäjien mielestä parhaiten kunnat hoitavat alueella aloittavan yrittäjän palvelut, rahoitus- ja investointineuvontaa ja kolmantena yrityksen tilaratkaisut. Sen sijaan kansainvälistymis- ja digivalmiuksien kehittämispalveluja yrittäjät eivät näytä kunnilta juuri kaipaavan.

Yleisesti on tiedossa, että Kempeleen kunnassa tila- ja tonttiratkaisuihin löytyy nopeasti apua yrittäjälle ja useasti kuulee mainittavan, että muillakin on pyrkimystä tähän suuntaan. Yrittäjät arvostavat joustavuutta ja nopeita päätöksiä. Investointipäätöksien kohdalla ei voida jäädä vuosiksi odottelemaan kaavoitusta ja luparatkaisuja, sanoo Kolehmainen.

Tulokset käydään yhdessä kuntien kanssa läpi

Barometrin tulokset ovat tärkeä työkalu. Aluejärjestö suosittelee, että paikalliset yrittäjäyhdistykset käyvät tulokset yhdessä läpi kuntien kanssa ja katsovat, missä on onnistuttu ja mitä kehitettävää löytyy, aluejärjestö haluaa tässä olla myös tukena ja apuna, toteaa Kolehmainen. Tavoitteena on sopia jatkotoimista ja mahdollisista tavoitteista seuraavalle mittausjaksolle vuodelle 2024.

Tutustu kuntakohtaisiin tuloksiin!

Lähes 10 000 yrittäjien vastauksien alueelliset ja kuntakohtaiset tulokset on julkistettu 18.5. Kunnallisjohdon seminaarissa Vaasassa. Voit tutustua alueellisiin ja kuntakohtaisiin tuloksiin https://yrittajat.fi/kuntabarometri2022 . Twitterissä keskusteluun voi osallistua aihetunnisteella #kuntabaro.

Kuvia median vapaassa käytössä

Media voi käyttää Kunnallisjohdon seminaarin kuvia, jotka ovat saatavissa osoitteessa https://yrittajat.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumien+kuvat/Kunnallisjohdon+seminaari+2022/. Yrittäjien Kuntabarometri -kyselyn palkintojenjaon kuvat tulevat sivustolle keskiviikkona 18.5. kello 18 mennessä. Kuvaajana on Esa Siltaloppi.

Lisätietoja:

Alueellisista tuloksista:
Marjo Kolehmainen, toimitusjohtaja, p. 050 5277 288, marjo.kolehmainen@yrittajat.fi, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät.

Valtakunnallisista tuloksista: Tanja Matikainen, kunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö, 0400 866 648, tanja.matikainen@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät.