19.11.2019 klo 17:33
Uutinen

Positiivista energiaa jäsenhankintaan!

Marraskuun alussa Satakunnan Yrittäjien jäsenhankkijana aloitti Nina Niemistö.

Satakunnan Yrittäjien toimistotiimiin liittyi marraskuun alussa Nina Niemistö. Niemistö toimii Yrittäjissä jäsenhankkijana. Hän on rautainen myynnin ammattilainen: viimeiset yhdeksän vuotta Niemistö on toiminut automyyjänä, sitä ennen viitisen vuotta yrityshakupalvelun mediamyynnin esimiestehtävissä.

– Odotan jäsenhankintatyöltä positiivisia asiakaskohtaamisia, hyvää vuorovaikutusta yrittäjien kanssa jäsenyyteen liittyen, Niemistö avaa ajatuksiaan.

Ajan hermolla yrittäjien rinnalla

Jäsenhakinnassa on tärkeää kunnella yrittäjän odotuksia ja toiveita. Modernin ja nykyaisen järjestön tuleekin olla ketterä ja valmis kohtaamaan ajassa tapahtuvia muutoksia ja jäsenten toiveita. Myös Satakunnassa tehtävä edunvalvontatyö kiinnostaa Niemistöä.

– Haluan työssäni tuoda esille yrittäjien edunvalvonnan ja kattavien jäsenetujen merkityksen yrittäjän arjessa. Eritoten nuoret ja uudet yrittäjät ovat potentiaalisia uusia innokkaita jäseniä.