11.11.2019 klo 19:02
Uutinen

Postilakko osuu pahimpaan aikaan verkkokauppiaille – ”Asiakkaat luulevat, ettei tuotteita voi tilata”

Verkkokauppojen joulukauppa lähtee käyntiin Postin lakolla. Mäntsäläläisen verkkokauppa E-Villen yrittäjä Ville Majanen on huomannut, että asiakkailla on huolia tukilakoista ja luulo, että tuotteita ei voi lakon takia tilata.

Tänään 11.11. kaupat markkinoivat rajoitettuja tuotteita Single’s Day -kampanjoilla. Kiinasta länsimaihin rantautunut tarjouspäivä haastaa Black Fridayn ja Cyber Mondayn sekä polkaisee käyntiin joulumarkkinat toden teolla. Erityisesti verkkokaupat ovat tarttuneet kampanjaan.

Samana päivänä alkaa Postin työntekijöiden lakko.

– Tämä on maksimaalisen huono aika verkkokauppiaan näkökulmasta. Viikonlopun aikana oli huomattava myyntidroppi ja viime viikon myynti oli pettymys, kertoo Kiinassa ja Mäntsälässä verkkokauppaa pyörittävän E-ville.comin kauppias Ville Majanen.

Majanen aloitti yrityksen toiminnan niin, että Hongkongissa opiskelijavaihdossa ja työharjoittelussa asuessaan hän alkoi ostaa nettikameroita ja myydä niitä Suomeen vuonna 2006. Nyt liikevaihtoa on yli seitsemän miljoonaa ja kauppa työllistää 32 henkilöä.

Postin lakko osuu verkkokauppiaaseen tuntuvasti. Posti on ilmoittanut, että kirjepostin kanssa tulee olemaan hankaluuksia jopa ensi vuoden puolelle saakka, mutta pakettitoimitukset pyörivät lähes normaalisti.

Monet yrittäjät ovat siirtyneet käyttämään Matkahuoltoa ja muita kuljetuspalveluita. Se kuitenkin nostaa kuljetuskustannuksia, sillä paketti on aina kalliimpi kuin kirje. Yrittäjälle tärkeintä ovat kuitenkin toimitusvarmuus ja asiakaskokemus.

– Mäntsälästä lähtee kirjepostina noin 20 prosenttia tilauksista, mutta Kiinasta tulee enemmän. Alle kolmen sentin paksuiseen kirjeeseen mahtuu muistikortteja, suojakuoria ja -kalvoja sekä kaapeleita ja piuhoja, Majanen kertoo.

Luuloja ja huolia

Pahinta postilakossa ja sen uutisoinnin vaikutuksissa on kuitenkin Majasen mukaan kuluttajien huoli.

– Asiakkaat luulevat, että verkkokaupoista ei voi tilata tuotteita ja he pelkäävät tukilakkoja. Huolta on enemmän kuin käytännön ongelmia, mutta tämä vaatii kauppiailta valmistautumista, Majanen sanoo.

E-Villessä on päivitetty tietoa ja lisätty huomiolause verkkosivuille, Majanen aikoo kirjoittaa blogikirjoituksen ja yrityksen sisällä on käyty keskusteluita asiakaspalvelun kanssa toimintaohjeista.

– Lisäkustannusten ja myynninmenetysten kanssa puhutaan kymmenistä tuhansista. Meillä on Black Fridayn osalta tulossa suoramarkkinointia. Mietimme juuri, tuliko painettua 20 000 katalogia turhaan, Majanen kertoo.

Katse eteenpäin

Majanen on kuitenkin optimisti ja toivoo, että Posti ja sen työntekijät löytävät ratkaisun kiistaansa, vaikka tilanne vaikuttaa hankalalta.

Myyjä ja yrittäjä ei voi muuta kuin katsoa tulevaisuuteen. Majasen mukaan yritys kehittää omaa toimintaa, lisää tuotteita myyntiin ja satsaa laadunvalvontaan.

– Onneksi meillä on myös Kiinan hankintapalveluita ja tukkumyyntitoimintaa yrityksille b-to-b-liiketoimintana Suomeen ja Ruotsiin. Emme seiso yhden jalan varassa, Majanen miettii.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi