Pertti Rantala muistelee Hyvinkään Yrittäjien puheenjohtajuutta 1990-luvun lopulla.
23.9.2022 klo 14:40
Uutinen

Puheenjohtajat muistelevat: Lama, lobbaus, loma – ja Lipponen!

Yrittäjäjärjestön puheenjohtajuus on näköalapaikka. Kysyimme Uudenmaan Yrittäjien alueen nykyisiltä ja entisiltä puheenjohtajilta, mitä heillä jäi mieleen puheenjohtajuusajaltaan. Näin he vastasivat:

Hauskat kohtaamiset, matkat ja ihmiset

– Tulin Helsingistä, joten ero oli iso. Ihmiset olivat ystävällisiä ja sain tutustua ihan toimiviin ja uusiin paikallisiin yrittäjiin henkilökohtaisesti. Tulin rivijäsenenä suoraan puheenjohtajaksi, joten alku oli jännittävä, Keravan Yrittäjien puheenjohtajana toiminut Helena Jokinen kertoo.

– Kolumbian reissu, siuntiolainen Heikki Kaisla muistelee.

– Ihmiset, hyvässä ja pahassa. Enimmäkseen kuitenkin hyvässä, loviisalainen Mari Ståhls sanoo.

Mukana järjestön käännekohdassa

– 1975 Yrittäjäpäivät pidettiin Rantasipi Hyvinkäällä. Sinne kokoontui 800 vierasta. Presidentti Urho Kekkonen toimi tapahtuman suojelijana ja paikan päälle tuli tuore ulkoministeri Olavi J. Mattila. Joukko elinkeinoelämän merkkihenkilöitä oli paikalla kolmen päivän ajan, jonka jälkeen Suomen Yrittäjäjärjestöjen Liitto ry ja Yrittäjäin Keskusliitto ry. yhdistyivät, Suomen Yrittäjien Keskusliitto ry:ksi. Alkoi uusi aika järjestön kehitykselle, Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtajana toiminut Esko O. Männistö kertoo.

Lipponen, Paavo Lipponen

– Tuoreen pääministeri Paavo Lipposen escorteeraaminen yhdistyksen vieraana 1995, mainitsee Antti Rantalainen.

– Mieleeni on jäänyt silloisen Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaustan hauska puhelu Punelian jäälle nostaessani kuhaverkkoja. Vaalit olivat lähestymässä ja olin kirjoittanut demareita arvostelevan jutun, joka oli julkaistu Helsingin Sanomissa. Paavo Lipponen oli soittanut Järventaukselle, ja antanut palautetta ”yrittäjistä”, nurmijärveläinen Tero Anttila kertoo.

Poikkeustilanteissa on mitattu yrittäjiä ja yrittäjäjärjestöä

Porvoolainen Vuokko Laakko muistaa 1990-luvun laman ja yrittäjien ahdingon silloin.

– Pankit tuputtivat ulkomaista rahaa yrityksille melko heppoisinkin vakuuksin, sitten korot nousivat ja tuli lama. Pankit sinnittelivät yrittäjien kanssa maksuvaikeuksissa, kunnes tuli pankkituki, jolloin pankit surutta lahtasivat yrityksiä. Muun muassa veljeni yritys joutui tekemään konkurssin, missä kaikki meni. Irvokkainta lienee se, että paikallinen pankinjohtaja osti hänen omakotitalonsa hehtaarin tontteineen pilkkahintaan. Vastaavanlaisia tarinoita oli monia.

Nykyiset puheenjohtajat nostavat esiin viimeisten vuosien haasteet.

– Toisille koronapandemia oli totaalinen katastrofi ja toiset saivat buustia businekseen. Tämä auttoi hahmottamaan, miten epätasa-arvoisesti isotkin kriisit kohtelevat yrityksiä ja yksilöitä. Toisaalta yhdistyksemme hallitus tsemppasi hienosti kehittämällä toimintaansa vastaamaan vallitsevia olosuhteita, nurmijärveläinen Pirjo Kivistö kertoo.

Harmaita hiuksia tapahtuman järjestämisestä

Tapahtumat ovat monelle järjestötoiminnan suola. Niissä tavataan päättäjiä, viihdytään ja verkostoidutaan.

Tauno Pirhonen kertoo, kuinka erääseen kone- ja kuljetusalan tilaisuuteen oli kutsuttu toimialojen järjestöjen toiminnanjohtajat ja Itä-Uudenmaan kansaedustajat. He kaikki ilmoittivat tulevansa, kuten tekivätkin. Edellisenä päivänä ainoa ilmoittautunut osanottaja oli vakuutusyhtiöin edustaja.

– Soitin kaikki Pukkilan alan toimijat, joita siihen aikaan oli paljon. Koneyrittäjiä on vieläkin.

Muistutin Myrskylän, Askolan ja Mäntsälän yrittäjiä tilaisuudesta. Puheenjohtajat lupasivat levittää tietoa. Oli melkoinen helpotus, kun tupa oli ääriään myöten täynnä, vaikka harva ilmoittautui, Pirhonen kertoo.

Vaikuttajapaikassa muutoksen aikaansaaminen on palkitsevaa

– Saimme aikaan elinkeinopoliittisen ohjelman Hyvinkäälle. Myös yrittäjäehdokkaiden tukeminen kunnallisvaaleissa on jäänyt mieleen, Hyvinkään Yrittäjien Pertti Rantala kertoo.

– Kuntayhteistyö. Asema yrittäjissä todellakin avaa ovia! Pääsin valitsemaan elinkeinojohtajaa kaksi kertaa ja perustin varapuheenjohtajana keskustan kehittämisryhmän, johon kuuluivat jopa kaupunginjohtaja, kiinteistöpäällikkö ja elinkeinopäällikkö, ja jonka vetovastuu oli yrittäjillä. Pääsin elinkeinojaostoon yrittäjäjäsenenä mukaan, Loviisan Yrittäjien Jouni Malmivaara sanoo.

Puheenjohtajakisat säväyttävät

– Toimin Uudenmaan Yrittäjien työvaliokunnan puheenjohtajana. Aloimme pohtia Eero Lehden asettamisesta Suomen Yrittäjien puheenjohtajaehdokkaaksi. Aloite johti Eero Lehden valintaan tehtävään vuonna 2002, Mäntsälän Yrittäjien Pentti Sorkio kertoo.

Mikko Simolinna muistelee valintaansa Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi 2010.

– Oli todella mahtavaa saada sekä kentän että toimiston laaja tuki ehdokasasettelussa ja valintaprosessin aikana. Vaalikampanjani aikana monet jäsenistämme olivat suoraan yhteydessä järjestöaktiiveihin ympäri Suomea ja tekivät vaalityötä puolestani. Muistelen edelleen kiitollisuudella kaikkien mukana olleiden ponnisteluja valintani varmistamiseksi. Ilman heidän tukeaan se tuskin olisi mennyt läpi, Simolinna sanoo.

Onnistumiset palkitsevat

– Saimme Hyvinkään Yrittäjien hallitukseen mukaan paljon nuoria yrittäjiä. Nuorten yrittäjien valtakunnalliseen Get together -tapahtumaan Hyvinkäällä.  Hyvinkään Yrittäjät ry 90 v juhlavuosi, Anne Rantalainen kertaa.

– Myrskylä voitti Suomen Yrittäjien kuntabarometrin hankintapolitiikan 2020. Minut ja kunnanjohtaja Sam Vuorinen kutsuttiin tämän vuoksi Finlandia talolle seuraavaan Kunnallisjohdon seminaariin kertomaan, kuinka me se tehtiin. Samana vuonna Myrskylän Yrittäjät valittiin vuoden paikallisyhdistykseksi Uudellamaalla alle sadan jäsenyrityksen kategoriassa, Aku Eronen kertoo.

Uudenmaan Yrittäjät täyttää ensi vuonna 85 vuotta. Juhlavuosi starttasi jo syyskuussa, kun Uudenmaan Yrittäjien ja paikallisyhdistysten nykyiset ja entiset puheenjohtajat puolisoineen tapasivat viidennessä puheenjohtajaparlamentissa Hotel Sveitsissä, Hyvinkäällä.