YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Rahoituksen saatavuus Suomen kriittinen kasvutekijä – ”Pankkien tarkistettava linjaansa, yritysten on mahdoton kasvaa ilman rahoitusta”
Pk-yritysten rahoituksen saatavuudessa näkyy tuoreen Yrittäjägallupin mukaan pieniä paranemisen merkkejä, mutta merkittävää käännettä parempaan ei ole tapahtunut.
– Yritysten on mahdoton kasvaa ilman rahoitusta. Asia on Suomen kasvun kannalta kriittinen. Pankkien on tarkistettava linjaansa. Luotamme, että rahoittajat aktivoituvat nyt, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Tuoreen Yrittäjägallupin mukaan pk-yrityksen edustajista 17 prosenttia kertoo rahoituksen saannin vaikeutuneen viimeisen vuoden aikana. Huhtikuussa vastaava osuus oli 20 prosenttia.
Yrityksistä 57 prosenttia arvioi, ettei rahoituksen saatavuudessa ole tapahtunut muutoksia. Huhtikuussa vastaava osuus oli 59 prosenttia.
– Uskottavien investointi- ja kasvuhankkeiden on saatava tarvitsemansa rahoitus, Pentikäinen sanoo.
– Nämä tulokset eivät ole vielä sitä, mitä pankit ovat lupailleet. Muutos on sen verran maltillinen, ettei pankkien kertoma halu keventää luottopolitiikkaa näy vielä yritysten arjessa, Yrittäjien johtava ekonomisti Petri Malinen sanoo.
Rahoituksen saatavuus näyttää olevan parhaalla tasolla kasvuhakuisissa yrityksissä, joihin rahoitusta kohdistuu muita yrityksiä enemmän.
Maksuehtojen valvonta kuntoon
– Erittäin tärkeä on myös nopeuttaa rahankiertoa yritysten välillä. Monet – varsinkin isot yritykset – edelleen pidentävät sanelemalla maksuehtojaan jopa kolmeen kuukauteen. Tämä on paitsi lainvastaista myös vaikeuttaa kasvua. Pk-yritys ei voi odottaa kuukausitolkulla maksua palveluistaan tai tuotteistaan. Hallituksen pitää edistää nopeasti maksuehtolain valvontaa, Pentikäinen sanoo.
Vaikeimmalta tilanne näyttää alkutuotannossa, jossa rahoituksen saatavuuden ongelmat korostuvat edelleen.
– Alkutuotannossa yritykset kokevat rahoituksen saatavuuden muita toimialoja heikommaksi. Se kertoo siitä, ettei rahoitusmarkkinoiden asteittainen elpyminen näy vielä tasaisesti kaikilla aloilla, Malinen sanoo.
Kooltaan vähintään kymmenen hengen yritykset raportoivat pienempiä useammin ongelmista.
Rahoitusvaikeudet hidastavat kasvua
Rahoituksen saatavuuden ongelmat näkyvät myös yritysten kasvussa. Yrityksistä 18 prosenttia kertoo rahoitusvaikeuksien hidastaneen kasvuaan. Huhtikuussa vastaava osuus oli 20 prosenttia.
– Tilanne on hieman parantunut, mutta rahoituksen saatavuudessa on edelleen pullonkauloja. Moni yritys joutuu edelleen lykkäämään kasvua tai investointeja rahoituksen saatavuuteen liittyvien haasteiden vuoksi, Malinen sanoo.
Valtaosa yrityksistä ei kuitenkaan koe rahoituksen saatavuuden vaikuttaneen kasvuunsa. Näin arvioi 68 prosenttia vastaajista.
Tulokset osoittavat, että yritysrahoituksen toimivuuden parantamiseen on tarve sekä Suomessa että Euroopassa. Euroopassa vahvistetaan rahoitusmarkkinoiden toimintaa ja monipuolistetaan yritysten rahoitusmahdollisuuksia.
– EU:ssa on herätty siihen, että yritysten rahoitushanoja on avattava. Odotamme komissiolta ensi vuoden alussa lakialoitteita, joilla vahvistetaan rahoitusmarkkinoiden toimintaa ja yritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta kasvuun ja investointeihin, Malinen sanoo.
Näin kysyttiin
Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 4.–13. elokuuta.
Kyselyyn vastasi 1 075 pk-yrityksen edustajaa, joista 45 prosenttia oli yksinyrittäjiä.
Tulosten virhemarginaali on enintään 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tuloksiin voi tutustua tarkemmin täällä
Vinkkaa meille juttuaihe!
Toimitus
toimitus@yrittajat.fi