19.7.2018 klo 18:19
Uutinen

”Rohkaisen voimakkaasti kaikkia työnantajia palkkaamaan osatyökykyisiä”

Rohkaisen voimakkaasti kaikkia työnantajia palkkaamaan osatyökykyisiä. Tukea on tarjolla, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Vaikka ihmisellä ei olisi aivan koko työkykyä käytössä, hän voi olla yritykselle erinomainen työntekijä. Tätä korostivat presidentti Tarja Halonen ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Napakymppi! Osatyökykyiset mahtavana mahdollisuutena” -keskustelussa SuomiAreenalla Porissa.

Osatyökykyisiä voivat olla esimerkiksi pitkäaikaissairaat, vakavasta sairaudesta toipuvat, vammaiset tai vaikka vakavan kriisin kohdanneet ihmiset.

Mikael Pentikäinen totesi, että myös osatyökykyisten työllisyyden parantamisessa olennaista on helpottaa työllistämistä ylipäänsä. Pentikäisen mukaan työmarkkinoilla tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, joista on apua kaikille työtä etsiville.

Yrittäjä, tiesitkö näistä tuista?

Pentikäinen on harmissaan siitä, että liian huonosti tiedetään sitä, että osatyökykyisen työllistämiseen on tarjolla tukea.

Osatyökykyisen palkkaamiseen työnantaja voi saada palkkatukea 30–50 prosenttia palkkakustannuksista, mutta enintään 1400 euroa kuussa.

Lisäksi voi saada myös työolosuhteiden järjestelytukea tai korvausta toisen työntekijän tuesta. Tarjolla on myös työhön valmentajan palveluita. Lisäksi työkokeilu, osasairauspäiväraha ja osatyökyvyttömyyseläke voivat auttaa pääsemään mukaan työelämään.

Palkkatasosta kysyttäessä Pentikäinen antoi napakan vastauksen:

– Osatyökykyisen euro pitää olla euro. Sairaus tai vamma ei ole peruste pienempään palkkaan.

Yrittäjyys realistinen vaihtoehto monelle

Pentikäinen muistutti, että yrittäjyys on monelle osatyökykyiselle realistinen vaihtoehto.

– Moni on sitä kautta elantonsa saanut.

Suomen Yrittäjät on mukana hallituksen Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihankkeessa Hän kertoi osatyökykyisten yrittäjyyttä edistävästä hankkeesta, jossa Suomen Yrittäjät on mukana.

– Kysymykset hankkeessa liittyvät usein yrittäjyyteen, hyvin harvoin vammaan tai sairauteen, hän kertoi.

”Pitää haaveilla pilviä, mutta toteuttaessa pitää alat maassa”

Keskusteluun osallistui myös presidentti Tarja Halonen. Hän muistutti Yrittäjät.fi:n haastattelussa, että osatyökykyisen palkkaaminen lähtee yrityksen tarpeesta. Presidentti rohkaisee pienyrittäjiä toimeen.

– Saattaa hyvin löytyä osatyökykyinen, joka on innostunut juuri teidän alastanne, ja saatte hyvän työntekijän!

– Tietoa osatyökykyisen palkkaamisesta on saatavilla, kun vaan kääntyy oikeiden ihmisten puoleen.

Hän muistutti keskustelussa, että osatyökykyisyys koskee jossain vaiheessa elämää todella isoa osaa kansasta.

– Terveytemme ja työkykyisyytemme ei ole koko elämän ajan sama.

Töitä hakeville osatyökykyisille Halosella on rohkaiseva viesti:

– Pitää haaveilla pilviä, mutta toteuttaessa pitää alat maassa.

Keskustelun järjestivät Hengitysliitto, Invalidiliitto, Tapaturma- ja sairausinvalidien liitto sekä SATAOSAA-hanke. SATAOSAA-hanke on yksi hallituksen Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihankkeen alueellisista kokeiluista.

Mediahub Helsingin ja Porin kaupungin järjestämä SuomiAreena-tapahtuma päättyy perjantaina 20.7.

Mikael Pentikäisen kirjoitti osatyökykyisten työmahdollisuuksista torstaina 19.7. julkaistussa blogissaan Työelämässä tarvitaan kaikkia.