27.2.2020 klo 14:43
Uutinen

Saimaasta ja järviluonnosta lisäarvoa liiketoimintaan

Järvi-Suomen ympärillä näkyy nyt toivottua kuhinaa ja kiinnostuksen kasvua. Viime vuonna Etelä-Savon matkailijamäärä lähti rekisteröityneiden yöpymisten määrällä mitattuna loivaan kasvuun (+0,8 %) viiden miinusmerkkisen vuoden jälkeen.

Kasvu syntyi kotimaisten matkailijoiden yöpymisten lähes 2 prosentin kasvusta, kun vastaavasti ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset väheni. Muiden lähtömaiden matkailijamäärän kasvu ei ainakaan vielä riitä kattamaan venäläisten yöpymisten vähenemistä. Täytyy muistaa, että venäläisten yöpymismäärä on yhä muihin kansallisuuksiin nähden aivan omaa luokkaansa.

Matkailijoiden kiinnostus Järvi-Suomea kohtaan on realisoitunut myös luontokohteiden kävijämäärien nousuna. Muun muassa Punkaharjun luonnonsuojelualueen vuosittainen kävijämäärä on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut 90 000 kävijästä noin 154 000 kävijään ja Repovedellä 75 000 kävijästä 127 000:een.

Saimaan alueella on nyt työnalla sellaisia yhteisiä nimittäjiä, joiden arvo mitataan lähivuosina. Nostan tähän kolme aluettamme koskevaa kehittämisen alustaa.

Ensinnäkin yhdeksän kunnan alueelle Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa ulottuva Saimaa Geopark -alue yhdistää geologiaa, kulttuuria ja historiaa, mutta uudella tavalla myös yrityksiä ja asiakkaita. Saimaan alueella ei ole vielä Unescon myöntämää Geopark-statusta, mutta sen saaminen näyttää seuraavan vuoden aikajänteellä erittäin todennäköiseltä. Jo tällä hetkellä yritykset voivat hakea yrityspartnereiksi ja käyttää Saimaa Geoparkin logoa omassa mainonnassaan. Kevättalvella 2020 on alkamassa puolestaan yritysyhteistyöhanke, jolloin yritys pääsee konkreettisesti osaksi Euroopan suurinta Outdoor Active -luontomatkailualustaa. Tämä mahdollistaa kotimaisen ja kansainvälisen näkyvyyden. Yrityksen tuotteiden ja palveluiden vienti portaaliin maksaa pienyrittäjälle 100 euroa hankevuodelta. Yritysyhteistyöhankkeeseen ovat tervetulleita kaikki Saimaa Geoparkin alueen yrittäjät, eivät vain partner-yrittäjät. Etelä-Savossa siis yritykset, jotka sijaitsevat Sulkavan, Puumalan, Mikkelin tai Juvan alueella.

Toinen foorumi on paikallisempi, mutta erinomaisessa nosteessa oleva Pieksämäen VedenjakajaReitistö, joka tarjoaa tuoreen ja laadukkaan toimintaympäristön luontomatkailuyrittäjille. Jo kymmenkunta yritystä ovat osa reitistön yritysverkostoa, mutta uusia kumppaneita haetaan lisää mm. 24.3 Pieksämäen Latomossa.

Kolmantena on neljän itäsuomalaisen maakunnan yhteisponnistus Saimaa-ilmiö ja Savonlinnan ehdokkuus Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026. Yhteistyöverkosto yhdistää tapahtumia, yhteisöjä, yrityksiä ja kulttuuria. Kulttuuripääkaupunkihanke on myös elinkeinopolitiikkaa. Askelia etenkin kulttuurialan yrittäjien toimintaympäristön elinvoiman vahvistamiseksi.

Niina Kuuva
aluejohtaja