1.6.2023 klo 13:40
Uutinen

Savon Yrittäjien uusi palvelu kannustaa työnantajia panostamaan ikäjohtamiseen

Työurien pidentäminen nopeavaikutteinen ratkaisu työllisyysasteen nostoon

Suuri osa Savon Yrittäjien eläkeläiskyselyyn vastanneista kertoi olevansa halukas tekemään töitä eläkkeellä. Kolme neljästä kokee fyysisen kuntonsa hyväksi ja peräti 84 prosenttia kertoi samaa henkisestä hyvinvoinnistaan. -Tulokset olivat positiivinen yllätys ja antavat vahvistusta sille, että työnantajien kannattaa panostaa ikäjohtamiseen ja sitä kautta työurien pidentämiseen, luonnehtii Savon Yrittäjien projektipäällikkö Marketta Rantama.

Myös EKL:n Kuopion piirin puheenjohtaja Markku Ulmanen pitää tuloksia rohkaisevina. – On tärkeää, että eläkeläisten mahdollisuutta palata työhön pidetään esillä. Yhteisöllisyyden puute ja ansiotason lasku voi yllättää muutaman kuukauden eläkkeellä olon jälkeen.

Pätkätyöt kiinnostavat eläkkeellä olevia

Yli puolet vastaajista olisi valmis tekemään töitä satunnaisia tunteja (53 %). Säännöllistä osa-aikatyötä oli valmis tekemään 9 prosenttia vastanneista ja kokoaikatyötä 2 prosenttia. 37 prosenttia ei ollut halukas tekemään töitä. Alle 8 tuntia töitä viikossa haluaisi tehdä 24 prosenttia vastaajista, 9–16 tuntia viikossa 27 prosenttia ja 17–24 tuntia viikossa 12 prosenttia vastaajista. Kimmokkeina työn tekemiseen mainittiin matkustelu (23 %) sekä mahdollisuuksien lisääminen (14 %). Vireystilan ylläpitäminen ja ajan kuluksi toistuivat usein avoimissa vastauksissa. Toisaalta osa haluaisi jatkaa, mutta toteaa ettei ole siihen enää kykenevä.

Töissä jatkamisen syinä korostui mielekäs työ 53 prosentilla vastaajista. Lisäksi joustavat työajat (37 %) sekä palkka (19 %) keräsivät kannatusta. 24 prosenttia vastaajista mikään ei saisi jatkamaan töissä eläkeiän jälkeen. Vastauksissa nousi esiin myös ihmisten tapaaminen, taloudellinen tilanne sekä taitojen käyttäminen hyödyksi.

– Vastaukset korreloivat hyvin vastaavien valtakunnallisten tutkimusten kanssa. Eläkeläisistä löytyy selkeästi halukkuutta tehdä jossain määrin työtä, minkä joustavat työmarkkinat mahdollistavat. Työnantajien kannattaa tarttua tähän win-win – mahdollisuuteen, jossa työnantaja saa osaavaa työvoimaa ja eläkeläinen merkityksellistä tekemistä, palvelun projektipäällikkö Marketta Rantama toteaa.

Työpaikat löytyvät omista verkostoista – yrittäjyys nousee esiin monella

Kolmannes vastaajista on tehnyt töitä eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Suurin osa heistä on saanut töitä omien verkostojen avulla (38 %) tai vanhasta työpaikasta (38 %).

Työelämään halukkaista uudella työantajalla töitä haluaisi tehdä 60 prosenttia, aiemmalla työnantajalla 23 prosenttia ja yrittäjänä 17 prosenttia vastaajista. Uusissa työtehtävissä heistä haluaisi aloittaa 65 prosenttia ja jatkaa aiemmissa työtehtävissä 35 prosenttia.

Marketta puhuu työuran ”kyllääntymisestä”, mikä selittää halua tehdä työtä uudella työntantajalla tai uudessa muodossa eläkkeellä. Hän haluaakin rohkaista ikätovereitaan tunnistamaan työelämän monet mahdollisuudet: työpaikkaa kannattaa hakea oman kiinnostuksen ja ajankäytön mukaan.

Ikäsyrjintä tuttua

Eläkeläisten halukkuus työelämään ei ole toistaiseksi johtanut työelämään. 63 prosenttia haluaisi tehdä töitä eläkeikäisenä, mutta kyselyyn vastanneista vain 37 prosenttia on tehnyt töitä eläkkeellä ollessa. Työilmapiiri aikaisti joka viidennellä eläkkeelle jäämistä.

– Olen huolissani ilmiöstä, jossa ikääntyneet työntekijät työnnetään eläkkeen odotushuoneeseen, irralleen työyhteisön arjesta, missä pahimmassa tapauksessa on tunnistettavissa ikäsyrjinnän piirteitä, Marketta Rantama toteaa. – Eläkeiän lähestyessä työntekijät itsekin asemoivat itsensä passiiviseen tilaan, tavoitteena eläkkeelle pääsy.  Palvelumme antaa työkaluja lähellä eläkeikää olevan työntekijän arvostavaan johtamiseen, heidän kokemustietonsa tunnistamiseen sekä jakamiseen ja osaamisen päivittämiseen.

Työelämän houkuttelevuutta eläkeläisille voitaisiin nostaa kohtuullisella verotuksella, mielekkäällä ja joustavalla työllä sekä kannustavalla työyhteisöllä.

Tavoitteena nostaa työllisyysastetta seniorien ikäluokassa

Savon Yrittäjien uusi EU-rahoitteinen hanke Digistä voimaa työuran jatkoon käynnistyy kesäkuun alussa. -Tarjoamme osaamiskartoituksilla ja valmennuksilla työkaluja siihen, miten kokeneet työntekijä pidetään talossa mahdollisimman pitkään ja miten jo eläkkeelle siirtyneet työntekijät saadaan osaksi organisaatioiden työvoimaa, kuvailee hankkeen projektipäällikkö YTL Marketta Rantama. Hankkeen kohderyhmiä ovat +55v työntekijät, hiljattain eläköityneet henkilöt sekä yksityisen ja julkisen sektorin työnantajat. – Digivalmiudet osana työurien jatkamista on punainen lanka hankkeen sisällössä, jatkaa Rantama, joka itse on perustanut yrityksen ja digikouluttanut itsensä eläkkeelle siirtymisen jälkeen.

Asennemuutoksilla ja valmennuksilla tavoittelemme työllisyysasteen nousua ja työn tuottavuuden kasvua. Hankkeen lähtökohtana on työvoiman saatavuuden turvaaminen ja työuran loppupään pitovoima.

Marketta Rantama

Näin tutkimus tehtiin

  • 136 vastaajaa
  • Toteutettiin toukokuussa 2023
  • Kysely tehtiin yhteistyössä Eläkeliiton Pohjois-Savon piirin, Eläkkeensaajat Kuopion piirin, Kuopion seudun seniorit ry:n ja Kuopion Kristilliset Eläkeläiset ry:n kanssa

Digistä voimaa työuran jatkoon – hanke

  • Savon Yrittäjien hallinnoima hanke käynnistyy 1.6.2023
  • kohderyhmänä pohjoissavolaiset työnantajat, +55v työntekijät sekä hiljattain eläköityneet työntekijät
  • Osaamiskartoituksiin ja valmennuksiin osallistuminen on maksutonta

Lisätietoja:
Marketta Rantama                    Digistä voimaa työuran jatkoon hankkeen projektipäällikkö
044 368 0504 – marketta.rantama@yrittajat.fi

Paula Aikio-Tallgren                   Savon Yrittäjät toimitusjohtaja
0400 404 346 – paula.aikio-tallgren@yrittajat.fi