22.9.2017 klo 09:09
Uutinen

Social selling -vaikuttaja listasi: Näitä kymmentä suomalaista kannattaa seurata LinkedInissä

Sosiaalisen myynnin kärkinimi listaa 10 suomalaista, joiden ajatusten ja kokemusten kautta voi ammentaa ajatuksia omaan myyntiin ja markkinointiin.

LinkedIn-palvelusta on tullut viimeisen vuoden aikana yhä merkittävämpi kanava markkinoinnin ja myynnin ammattilaisille. Moni tekee LinkedInin kautta jo tuloksellista myyntiä.

Termi ”social selling” on nyt kuuma puheenaihe myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten keskuudessa. Sillä tarkoitetaan nimensä mukaisesti sosiaalista myyntiä mutta etenkin suhteiden rakentamista normaalin myynnin ohessa.

Sani Leino on yksi Suomen tunnetuimpia sosiaalisen myynnin ammattilaisia. Hän listasi Yrittäjäsanomien pyynnöstä kymmenen suomalaista, joiden ajatuksia ja edesottamuksia kannattaa seurata LinkedIn-palvelussa. Leino myös perusteli valintansa.

Aki Ahlroth

Uskomaton kyky kirjoittaa tarinoiden kautta johtajuudesta ja avoimuudesta.

Andrei Koivumäki

Andrei jakaa vahvasti mielipiteitä suoralla ja jopa viihdemäisellä tyylillään kiinteistövälittäjänä. Puhuu myynnistä ja kiinteistövälityksestä alalle epätyypillisellä tavalla. Varmaa on, että perusharmaata mössöä ei Andreilta tule.

Mika Aittamäki

”Rakkausvalmentaja” Aittamäki kirjoittaa usein myynnistä ja johtajuudesta tavalla, joka on varsin epätyypillistä jäyhässä johtajakentässä. Aktiivisen myynnin puolestapuhujana Mika painottaa asiakkaiden näkökulman ymmärtämistä. Hän painottaa usein myös pehmeämpiä arvoja kuten välittämistä, rakkautta ja kulttuurin merkitystä.

Mikko Alasaarela

Kasvuhakkeroinnin ja empatian suurlähtettiläs. Mikko on yksi kovimpia kotimaisiamme ulkomailla. Hänellä on iso kansainvälinen yleisö. Upea tapa aidosti käydä dialogia ja jakaa osaamista.

Johannes Karjula

Kirjoittaa yrittäjyydestä ja terävistä arjen havainnoista inspiroivasti ja kansankielisesti. Yrittäjä isolla Y:llä ja sydämellä.

Valtteri Karjula

Uskomaton tarinankertoja ja liveblogaaja. Valtteri on Suomen parhaita liveblogaajia. Kirjoittaa tapahtumista upeita tiivistelmiä.

Tom Laine

LinkedInin Grand Old Man. Tom tietää LinkedIn-kanavasta enemmän kuin LinkedInin työntekijät itse. Jakaa jatkuvasti upeaa sisältöä erityisesti LinkedInin tehokkaaseen hyödyntämiseen. Pakollinen seurattava jos sosiaalinen media kiinnostaa.

Elina Koivumäki

Juridiikan superlady, joka on urallaan keskittynyt erityisesti juridiikan selkeyttämiseen arkikielelle. Elina jakaa usein arvokkaita ja ajankohtaisia vinkkejä seuraajilleen positiivisella ja valloittavalla persoonallaan väritettynä.

Susanna Rantanen

Susanna on modernin työelämän sanansaattaja. HR-ammattilaisena Susanna kirjoittaa ihailtavan avoimesti hakijakokemuksista ja työnantajan mielikuviin vaikuttavista asioista, yrittäjyyttä unohtamatta.

Elina Lappalainen

Elina on ainoita näkyviä toimittajia LinkedInissä, mikä on ehdon etu kaikille, koska Elina on toimittajien ehdotonta eliittiä. Elina on kirjailija ja teknologiaosaaja, jonka lisäksi hän kirjoittaa usein ensimmäisenä Startup -yrittäjyyden tuoreista tuulista.

Sani Leino on sosiaalisen liiketoiminnan ammattilainen, yrittäjä ja tietolirjailija. Vuonna 2016 Sani valittiin maailman sadan vaikutusvaltaisimman Social Selling vaikuttajan joukkoon. Sani on myös yksi ”Viiden tähden asiakaskokemus” – kirjan kirjailijoista.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi