18.5.2018 klo 23:22
Uutinen

Suklaanvalmistaja Riikka Ojanen on vuoden 2018 yksinyrittäjä Oulussa

Nyt neljättä kertaa jaetulla palkinnolla Oulun Yrittäjät haluaa tuoda esiin merkittävää yrittäjäryhmää jäsenistössään: yli puolet noin 1500 jäsenestä ilmoittaa toimivansa yksinyrittäjänä.

Yrityksen uusissa toimitiloissa Kasarmintiellä tapahtuu sekä Chocosomnian suklaan valmistus että suklaan maistelut, ns. tastingit. Lisäksi myös kokoustilat ovat vuokrattavissa.

Suklaanvalmistaja Riikka Ojanen siirtyi täyspäiväiseksi yrittäjäksi kolme vuotta sitten. Omalle yrittäjän uralle oli tärkeä hetki kun ystävä kysyi yritysideasta keskusteltaessa ”Mikset tee ite?” Siitä lähti liikkeelle tutkiminen, oppiminen ja oma tekeminen. Ojanen on käynyt myös puhumassa lukiolaisille yrittäjyydestä. Siitä kertoessaan hän onkin tiivistänyt tärkeän ajatuksen muotoon ”Et voi sanoa ettet osaa, jos et ota selvää miten se tehdään!”

Ojasen mukaan ero muualla tehtävään päivätyöhön on selkeä. ”Normaalissa palkkatyössä saattaisi huokaista että ”kello on vasta kaksi”, kun taas omassa yrityksessä ajattelen, että ”kello on jo kaksi!” Onneksi on perhe, sillä muuten asuisin työpaikallani ja tekisin vain töitä. Työ yrittäjänä on mielekästä kun tykkää siitä mitä tekee, onhan työ niin suuri osa elämää. Työstä saa paljon. Toisaalta perheen kanssa on sovittu, että sunnuntaina ei töistä puhuta sillä se on vapaapäivä”, Ojanen kertoo.

”Suklaiden valmistuksessa ennakointi vaatii koko ajan tasapainoilua siinä, mikä on sopiva valmistuserä suklaalevyissä ja mikä puolestaan konvehdeissa. Tässä on oltava koko ajan valppaana”, Ojanen toteaa.

Verkostoista voimaa

Perheen lisäksi yksinyrittäjänä toimivan Ojasen tärkeisiin tukiin ja verkostoihin kuuluvat samassa elämäntilanteessa olevat nuoret yrittäjät. Vertaistuki on tärkeää ajatusten vaihtamisen sekä uusien näkökulmien saannin kannalta. Poppis – Pohjois-Pohjanmaan nuoret yrittäjät – on yksi tärkeä verkosto.

Myös yritysjohtamisen tutkinto on Ojasella loppusuoralla. Sieltä hän on niinikään saanut tukea ja tuoreita näkökulmia moniin asioihin, kuten vaikkapa aina ajankohtaiseen kysymykseen hinnoittelusta.

Intuitio auttaa Ojasta yrityksen eteenpäin viemisessä

Ojanen kertoo, että toimintaa ohjaavat sekä oma fiilis eli intuitio päätettävästä asiasta, sekä tarkempi, harkitseva pohdinta esimerkiksi talouden kannalta. Myös brändiajattelu antaa tavoitteita koko toiminnan tulevaisuuden suunnitteluun.

Ojasella on jo selkeä kuva seuraavista askeleista yrityksensä kehittämisessä. Asiakkaiden toivomuksesta sekä uusien toimitilojen myötä Chocosomniaan on tulossa uutta toimintaa, sekä pian on myös tarjolla kahvia ja teetä. Fiksu yrittäjä kuuntelee ja kuulee asiakasta. Riikalle myös oululaisuus on hyvin tärkeää ja hän haluaa profiloitua juuri oululaisena suklaatehtailijana.

Oulun Yrittäjät ry palkitsee vuosittain ansioituneen yksinyrittäjän

Vuoden yksinyrittäjä 2018 –palkittavaksi ehdotettiin avoimessa kisassa hyvin monilla aloilla toimivia yrittäjiä: suunnittelijoita, tuottajia ja palveluyrittäjiä, ICT-alan yrittäjiä sekä palvelualoilla, hyvinvoinnin ja kaupan alalla toimivia. Palkittavan tulee olla Oulun Yrittäjien jäsen sekä jo asemansa vakiinnuttanut yrittäjä. Palkintona Oulun Yrittäjät kutsuu yrittäjän vieraakseen Turun valtakunnallisille yrittäjäpäiville lokakuussa.

Valintaraadin oli helppo tutustua Chokosomniaan julkisen materiaalin kautta: selkeä, tasokas ja dynaaminen toiminnan esittely sekä somessa että www-sivuilla vakuutti raadin yrittäjän energisestä ja iloisesta otteesta työhönsä. Lisäksi heittäytyminen yrittäjälle alun perin aivan uudelle alalle ja viimeksi rohkea omien toimitilojen järjestäminen kaupungin keskustan tuntumaan osoittaa yrittäjältä vaadittavaa rohkeutta ja katsetta tulevaan.

Lisätiedot

Riikka Ojanen
Yrittäjä, Chocosomnia
www.chocosomnia.fi
riikka@chocosomnia.fi
p. 044 235 3632

Risto Huovinen
Oulun Yrittäjät ry, puheenjohtaja
p. 0400 584 510
risto.huovinen@stemma.fi