23.8.2017 klo 12:58
Uutinen

Suomalaisessa koulutusviennissä useita läpimurtoja – ”nyt alkaa näkyä isoja askeleita”

Useat kotimaiset koulutusalan startup-yritykset laajentavat nyt vauhdilla toimintaansa ulkomaille.

– Suomalainen koulutusjärjestelmä on valtavan hyvä brändi. Tajusin sen tavatessani Yhdysvaltain Chicagossa paikallisten koulujen opettajia ja rehtoreita. Olin valmis näyttämään esityksen omasta ohjelmastamme, mutta yleisö odottikin meidän kertovan, mikä Suomen kruununjalokiven salaisuus on, mitä me oikein kouluissa teemme, muistelee Mightifierin toimitusjohtaja Mervi Pänkäläinen.

Mightifier-sovellus on lisensoitu Scholasticille, maailman suurimmalle lastenkirjojen kustantajalle ja jakelijalle. Sopimuksen myötä Mightifier tulee aasialaisiin kouluverkostoihin.

– Koulutusalan yrityskiihdyttämön xEdu-ohjelman kanssa on tehty hommia puolitoista vuotta. Nyt alkaa näkyä isoja askeleita. Maailmalla on selvästi tilausta suomalaisosaamiselle.

– Oppilaat ovat loistavia sovelluskehittäjiä. Sen jälkeen on ilo lähteä maailmalle, Pänkäläinen luonnehtii.

”Osaaminen tuotteistetaan työkaluiksi”

Opettajille suunnattu Seppo-pelialusta istutetaan tänä syksynä brasilialaiseen Nova Escola-verkkoportaaliin, joka tavoittaa 2,5 miljoonaa opettajaa kuukaudessa.

Seppon toimitusjohtaja Riku Alkion mukaan yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat tähän mennessä tehneet koulutusvientiä tutkintojen myyntinä.

– Viime vuosina on syntynyt potentiaalisia skaalautuvia tuotteita, joita ei aiemmin ole ollut. Nyt hyödynnetään suomalaista osaamista ja tuotteistetaan se työkaluiksi. Osataan paketoida niin, että niitä pystyvät käyttämään muutkin kuin suomalaisopettajat, Alkio sanoo.

Suomalainen Lyfta on valittu toteuttamaan kansainvälisen Punaisen Ristin suuri turvallisuusprojekti. Lisäksi Lyfta on viimeistelemässä kouluille tarkoitettua oppimisalustaa. Oppimisalustaa on myyty Isossa-Britanniassa yli 50 kouluun.

Helsinkiläinen 3DBear vie uuden, lisätyn todellisuuden sovelluksen Yhdysvaltoihin.

– Olemme vieneet suomalaista opetusosaamista USA:n kouluihin Piilaaksosta New Yorkiin, ensi viikolla käynnistämme Ruotsin markkinan ja kyselyitä on tullut ympäri maailman Euroopasta Aasiaan, sanoo 3DBearin Chief Operating Officer ja hallituksen puheenjohtaja Jussi Kajala.

TinyAppin lasten tasa-arvoista oppimista päiväkodeissa tukevaa teknologiaa päätyy tänä syksynä Kaakkois-Aasian markkinoille. Palvelun avulla opettajat dokumentoivat päivittäistä pedagogista toimintaansa.

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen @yrittajat.fi