4.1.2018 klo 11:25
Uutinen

Suomalaisyhtiö kehitti diabeetikkoja auttavan älypohjallisen – käynnisti osakeannin

Movesole Oy hamuaa menestystä uudella sensoriteknologiaan perustuvalla älypohjallisella, jolle haetaan nyt lisärahoitusta osakeannilla.

Movesolen kehittämä älypohjallinen on tarkoitettu terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön. Pohjallisella voidaan analysoida potilaan kävelyä vastaanotolla ja arkielämässä.

Pohjalliset suunnataan erityisesti diabeetikoille, jotka kärsivät jalkahaavoista. Niiden hoitaminen vaatii enemmän hoitokäyntejä kuin muut diabeteksen aiheuttamat vaivat. Hoitamattomat jalkahaavat voivat johtaa jopa jalan amputoimiseen.

– Terveydenhuollon ammattilaiset ovat jo vuosia toivoneet luotettavaa kävelyn mittausmenetelmää paitsi diabeettisten jalkahaavojen hoidon tueksi, myös esimerkiksi alaraajamurtumien kuntoutukseen, MoveSole Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Määttänen kertoo yhtiön tiedotteessa.

Diabeetikoita on nyt Suomessa noin 10 prosenttia väestöstä. Maailmassa heitä arvioidaan olevan vuonna 2040 yli 640 miljoonaa.

MoveSole Oy hakee nyt käynnissä olevalla osakeannilla 100 000–300 000 euron rahoitusta. Yhtiö suunnittelee käyttävänsä annista kertyvät varat MoveSole-älypohjallisen tuotannon käynnistämiseen, lääkinnällisen laitteen hyväksynnän hankkimiseen ja tuotteen tuomiseen markkinoille. Yhtiön osakeanti on käynnissä sijoituspalvelu Invesdorissa.

Mobiilisovellus kerää askellustiedot

Movisolen älypohjallisen avulla terveydenhuollossa työskentelevä saa laboratoriotasoisia mittaustuloksia reaaliaikaisesti. Useimmin jalkahaavan parantamiseksi käytetään kevennyshoitoa, jossa jalkapohjan haava-alueelle kohdistuva paine kevennetään hoitoon tarkoitetun kevennyspohjallisen avulla ohjaamaan paine pois haava-alueelta.

Tuotteen etuna on, että kevennyspohjallista tehdessään terveydenhuollon ammattilainen voi käyttää apunaan älypohjallisen mittaustuloksia analysoidessaan kevennyksen toimivuutta ja kevennyskohdan oikeaa sijaintia.

Pohjallisen keräämän datan hyödyntämiseen on kehitetty mobiilisovellus. Se kerää askelluksesta raportin, jonka tietoja voi hyödyntää hoidon seurannassa.

Älypohjallinen on tarkoitus tuoda markkinoille vuoden 2018 toisen neljänneksen aikana.

Kuva: Movisole

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi