26.1.2020 klo 09:45
Uutinen

SV-Elementille kunniamaininta

Sulkavalainen SV-Element palkittiin kunniamaininnalla Etelä-Savon Yrittäjägaalassa

Etelä-Savon Yrittäjien puheenjohtajistosta, kauppakamarin ja Etelä-Savon maakuntaliiton sekä Finnveran ja Fennian edustajista koostuva valintaraati on Etelä-Savon Vuoden yrityksen valinnan yhteydessä päättänyt myöntää kunniamaininnan sulkavalaiselle SV-Element Oy:lle. SV-Element valmistaa betonielementtejä erilaisiin rakenteisiin, muun muassa betoniportaita, parvekelaattoja ja seinäelementtejä.

Palkintoperusteissa kehuttiin yritystä siitä, että se on vahva vaikuttaja, joka harjoittaa poikkeavaa toimialaa maaseudulla. SV-Element on Sulkavan suurin työnantaja ja sillä on 45 työntekijää. Perheyritys teki vuonna 2019 investointeja 2,8 miljoonan euron edestä.

SV-Elementillä on vankka kokemus betonirakentamisesta mittavissa ja vaativissa kohteissa. Yritys on perustettu vuonna 2007, ja sen 2008 valmistunut tuotantolaitos on edelleen eräs Suomen nykyaikaisimpia ja tehokkaimpia betonielementtitehtaita. Yrityksen tuotteisiin kuuluvat muun muassa porras-, seinä- ja sokkelielementit, parvekelaatat, pilarit sekä muut eri tavoilla pintakäsitellyt betonielementit. SV-Elementin vuosittainen tuotanto on 27000 elementtineliötä.

“Tunnetuimpia kohteitamme ovat Helsingin Musiikkitalo, jonne SV-Element on tehnyt kierreportaita, Scandic Hotel Vaasan portaikot sekä uusimpana Helsingin Kalasataman Redi-kauppakeskus sekä Redin tornitalot, jonne SV-Element on toimittanut portaita”, kertoo toimitusjohtaja Simo Vanninen.

SV-Elementin asiakkaat sijaitsevat eri puolilla Suomea: toiminta-alueena on Oulu-Kajaani-linjan eteläpuolella koko Suomi.

“Etelä-Savossa toimimisessa on se etu, että työntekijät ovat pysyviä, suurta vaihtuvuutta henkilökunnassa ei ole”, kuvailee Vanninen.

Vaikka rakennusala on suhdanneherkkää, yritykselle on riittänyt töitä kasvavaan tahtiin.

“Viime aikoina töitä on ollut niin paljon kuin ehtii tekemään. Uskomme ja toivomme, että tekemistä riittää tulevinakin vuosina”, Vanninen sanoo.