25.10.2017 klo 10:08
Uutinen

Syötkö ja liikutko epäsäännöllisesti?

Yrittäjät tekevät tutkitusti pitkää päivää, yli kolmannes tekee säännöllisesti yli 50 tunnin työviikkoa sekä syö ja liikkuu epäsäännöllisesti. Oletko sinä yksi heistä? Kiireen keskellä on tärkeää huolehtia omasta jaksamisestaan.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Palkansaaja tekee yleensä töitä 37,5 – 40 tuntia viikossa, mutta Tilastokeskuksen mukaan lähes 40 prosenttia yrittäjistä tekee yli 50-tuntisia viikkoja säännöllisesti. Kiireen keskellä ei vilkuilla kelloa ja pitkää työviikkoa tekevät syövät harvemmin lounaan kuin lyhyempää viikkoa tekevät. Liikkuminenkin jää monella yrittäjällä vähiin.

Hyvä ja säännöllinen ruokailu sekä liikkuminen vaikuttavat positiivisesti kenen tahansa jaksamiseen.

Luontoiseduista säästöjä yrittäjälle

Yrittäjän kannattaa ottaa käyttöön luontoisedut, sillä oman jaksamisen parantumisen lisäksi yrittäjä itse ja työntekijät hyötyvät lounas- ja liikunta/kulttuuriseteleistä niiden verovähennyskelpoisuuden vuoksi.

– Esimerkiksi 400 euron liikuntaetu maksaa osakeyhtiölle 320 euroa, koska yrittäjä voi vähentää osakeyhtiön verokannan mukaisen summan verotuksessa. Nyt vuonna 2017 tuo verokantahan on 20 prosenttia, havainnollistaa asiaa Eazybreakin toimitusjohtaja Antti Känsälä.

Edellämainittu liikuntaetu on yrittäjälle palkansaajana verotonta tuloa, joten siinäkin mielessä yrittäjälle syntyy verohyötyä. Edellytyksenä luontoisetujen hyödyntämiselle on, että edunsaajalle maksetaan rahapalkkaa. Toiminimiyrittäjä ei voi hyödyntää luontoisetuja.

Esimerkkilaskelma

Havainnollistamme luontoisetujen verohyötyä yksinkertaisella esimerkkilaskelmalla: Ilman etuja osakeyhtiön vero olisi alla olevassa tapauksessa tasan 2000 euroa, nyt noin 1750 euroa:

Verotettavat tulot

20 000 €

Vähennyskelpoiset menot

10 000 €

Lounasetu

566,50 €

Liikunta- ja kulttuurietu

400 €

Työmatkaetu

300 €

Vähennyskelpoiset menot yht.

11 266,50 €

Verotettava tulo

8 733,50 €

Vero (20 % v. 2017)

1 746,70 €

– Yrittäjän kannattaa tarjota luontaisetuja kaikille työntekijöille. Luontoiseduista syntyy kyllä palkan sivukuluja, mutta verovähennysoikeuden ansiosta itse edut ovat halpoja, Eazybreakin Antti Känsälä toteaa.

Hän muistuttaa myös, että investointi työsuhde-etuihin sitouttaa henkilöstöä ja pitää parhaat tekijät paremmin yrityksessä.

Antti Känsälän johtama yhtiö Eazybreak tarjoaa kännykällä helposti maksettavia ja hallinnoitavia sähköisiä lounasseteleitä sekä liikunta- ja kulttuuriseteleitä ja työmatkaetuja. Yhtiö mullisti paperiset lounassetelimarkkinat tuomalla vuonna 2010 markkinoille mobiililounassetelin.

Yhtiön asiakkaita ovat muun muassa Hus, Yliopiston apteekki ja Tieto Oyj. Käyttäjiä on jo noin 100 000 ja yrityksiä noin 200. Vuoden 2017 aikana Eazybreakin kautta maksetaan yli 40 miljoonan euron edestä erilaisia etuuksia.

Jopa 60% Eazybreak-alennus Yrittäjien jäsenille

Suomen Yrittäjien yhteistyökumppani Eazybreak tarjoaa Yrittäjien jäsenille käyttöön Eazybreakin mobiilipalvelun jopa 60% alennuksella. 1.4.2018 mennessä Eazybreakin käyttöön ottaneet saavat palvelun käyttöönsä 5 € alennetulla kuukausimaksulla vuoden 2018 loppuun saakka.

Palvelun käyttöönotto kestää vain muutaman minuutin.

Tutustu luontoisetuihin, säästöihin ja mobiilisovellukseen Työnantajan ABC-sivuillamme ja tarkemmin Eazybreakin sivuilla.