5.10.2021 klo 09:50
Uutinen

Tampereen seurakunnat ja Moro-lehti haastavat yrittäjät osallistumaan hätäapukeräykseen

Tampereen seurakuntien ruoka-apu on ison ongelman edessä: EU lopettaa ruoka-apunsa toistaiseksi. Jaettavia elintarvikkeita riittää enää helmikuun loppuun asti. Seuraava EU:n ruoka-apuohjelma on vasta tekeillä ja nyt ruoka-avun asiakkaat uhkaavat jäädä vaille kuivaruokia ja säilykkeitä.

Tampereen seurakunnat ja Moro-lehti järjestävät hätäapukeräyksen, jonka tavoitteena on tarjota ruoka-avun asiakkaille monipuolinen ruokakassi siihen asti, kunnes EU:n ruoka-apu taas toimii. Tavoitteena on kerätä ruoka-avun tueksi 90 000 euroa. Tuotolla saadaan katettua lisäruoan ostamisesta syntyvät kustannukset ensi syksyyn asti. Apu menee perille Tampereen seurakuntien Ruokapankin kautta.

Keräyksen kummeiksi ovat lupautuneet kaupungin pormestari Anna-Kaisa Ikonen ja Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ilmari Nurminen.

Ruokapankin elintarvikekoordinaattori Marja Palkonen on sydämellisen kiitollinen kaikesta tuesta:

– Ilman EU:n lahjoittamaa ruokaa kassista jää paljon arvokasta ravintoa pois. Lahjoitustuella varmistamme ruoka-avun monipuolisuuden. Toivon, että meillä joskus on yhteiskunta, jossa ruoka-apua ei tarvittaisi. Mutta siihen asti varmistetaan yhdessä, ettei kenenkään tarvitse Tampereella mennä nälkäisenä nukkumaan, hän sanoo.

Lahjoituksen voi maksaa Tampereen ev.lut seurakuntayhtymän pankkitilille.

  • IBAN: TSOP FI 955 732 262 001 1510
  • BIC: OKOYFIHH
  • Viestikenttään: 199 241 0205

Keräyslupa RA/2020/499. Myöntäjä Poliisihallitus.

Kaikki apu on nyt ensiarvoisen tärkeää ja tervetullutta. Lämmin kiitos avustasi jo etukäteen!