25.1.2022 klo 12:37
Uutinen

Tärkeä vaalitulos: Hyvä vuoropuheluasetelma monituottajamalliin

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen 1.3.2022 aloittavassa aluevaltuustossa tulee päätöksentekoon osallistumaan vahva 12 yrittäjän edustus.

– Yrittäjien äänestysaktiivisuus oli selvästi parempi kuin keskimäärin kaikilla äänioikeutetuilla. Yrittäjät tietävät, että laadukkaat sote-palvelut turvataan laadukkaasti ja tehokkaasti vain monituottajamallilla, missä julkinen sektori, sote-yritykset ja elinkeinotoimijat kättelevät keskenään, sanoo Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka.

Sunnuntaina päättyneissä aluevaaleissa valtuustoihin valittiin yhteensä 280 yrittäjää koko maassa. Se on 20,3 prosenttia kaikista aluevaltuutetuista. Kanta-Hämeessä 12 valitun yrittäjävaltuutetun osuus 59 jäsenen aluevaltuustosta on täsmälleen sama.

Halutaan, että sote ei ole vain julkisen sektorin heiniä. Monituottajamalli ja asiakasvalta esimerkiksi palvelusetelin avulla antavat edellytyksiä parantaa palveluiden laatua ja tehokkuutta sekä jopa luoda uusia innovaatioita, jatkaa Haukka.

Eniten yrittäjävaltuutettuja Kanta-Hämeessä Kokoomuksella

Eniten yrittäjävaltuutettuja on Kanta-Hämeessä Kokoomuksella, toiseksi eniten Perussuomalaisilla ja kolmanneksi Sosialidemokraateilla.

Kanta-Hämeen
yrittäjävaltuutetut puolueittain
Keskusta  1
Kokoomus  6
PS  3
SDP  2

Varavaltuutetut
puolueittain
Keskusta  1
Kokoomus  3
PS  2
SDP  1
VKK  1

Yrittäjävaltuutetut kunnittain
Janakkala 3
Hämeenlinna 2
Lammi 1
Loppi 1
Renko  1
Riihimäki  1

Näin koko Suomessa:

Yrittäjävaltuutettujen määrät puolueittain
Kokoomus 86
Keskusta 74
Perussuomalaiset 47
SDP 16
RKP 16
Vihreät 13
Liike Nyt 10
Kristillisdemokraatit 6
Vasemmistoliitto 6
Valta kuuluu kansalle 3
Muut ryhmät 3

Yrittäjien osuus puolueen valtuutetuista
Liike Nyt 50,0 %
Perussuomalaiset 30,1 %
Valta kuuluu kansalle 30,0 %
Kokoomus 29,8 %
Keskusta 24,9 %
RKP  20,8 %
Vihreät 14,4 %
Kristillisdemokraatit 10,5 %
SDP  5,8 %
Vasemmistoliitto 6,0 %
Muut ryhmät 37,5 %