10.12.2020 klo 16:26
Uutinen

Tartuntatautilaki muuttuu, viranomaisille oikeus matkustajamäärien rajoittamiseen: Suomen Yrittäjien ehdotukset läpi

Viranomaisille tulee mahdollisuus sulkea kauppakeskusten yleisiä oleskelutiloja ja rajoittaa matkustaja­määriä epidemian kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla.

Hallitus on antanut eduskunnalle uuden esityksensä tartuntatautilain muuttamisesta. Sen myötä viranomaisille annetaan mahdollisuus sulkea kauppakeskusten yleisiä oleskelutiloja ja rajoittaa matkustaja­määriä. Tartuntatautilain muutoksilla pyritään hillitsemään koronaepidemian leviämistä.

Käytännössä epidemian kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla voitaisiin rajoittaa matkustajamääriä Traficomin päätöksellä enintään puoleen normaalista.

Esityksen mukaan leviämisvaiheessa oleva kunta tai aluehallintovirasto voisi sulkea asiakkaiden tai osallistujien käyttöön tarkoitettuja tiloja, jos ne ovat koronan kannalta erityisen riskialttiita. Tällaisia ovat muun muassa kauppakeskusten yleiset oleskelutilat, sisäleikkipuistot ja liikunta- ja urheilutilat.

Kiihtymisvaiheessa viranomainen voisi tehdä alueellisen päätöksen, että toiminta on järjestettävä siten, ettei lähikontakteja synny. Päätös voisi koskea sisätiloja, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun sekä ulkotiloja, joita käytetään yli 50 asiakkaan samanaikaiseen oleskeluun.

– Aikaisemman luonnoksen mukaan henkilömäärään olisi laskettu asiakkaiden lisäksi myös henkilökunta. Suomen Yrittäjät vastusti tätä. Se olisi aiheuttanut, että pienetkin asiakasmäärät johtaisivat siihen, että tilaan sovellettaisiin uusia säännöksiä. Perusteluja on nyt muutettu Yrittäjien lausuman mukaisesti niin, että tarkoitettuun henkilömäärään laskettaisiin mukaan asiakkaat ja toimintaan osallistuvat henkilöt, ei kuitenkaan henkilökuntaa, Suomen Yrittäjien asiantuntija Karoliina Katila selvittää.

Lähikontakteja voi rajoittaa myös tilaratkaisuilla

Katilan mukaan Yrittäjät korosti lausunnossaan myös sitä, että elinkeinonharjoittaja löytää yleensä ratkaisut, jotka aiheuttavat vähiten haittaa liiketoiminnan harjoittamiseen.

– Painotimme, että että päätöksessä tulisi korostaa, ettei se sellaisenaan velvoita yrittäjää asiakasmäärien rajoittamiseen, vaan asiakkaiden lähikontaktit voitaisiin ehkäistä myös erilaisin tilaratkaisujen ja muiden keinojen avulla. Tämä on nyt huomioitu.

Yrittäjät korosti lausunnossaan myös, ettei elinkeinovapautta pidä rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä.

– Kiinnitimme huomiota päätösten ajallisen keston rajoittamiseen. Kestoa on rajoitettu aikaisemmasta luonnoksesta siten, että sulkupäätöksen saisi tehdä vain kahdeksi viikoksi, kun aikaisemmassa luonnoksessa päätös olisi voinut olla voimassa kuukauden. Aikaisemman luonnoksen mukaan tilojen käyttöä ja lähikontaktien välttämistä koskeva päätös olisi ollut mahdollista tehdä kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Nyt sitä on rajattu siten, että päätöksen saa tehdä maksimissaan yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan, Katila jatkaa.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi