3.2.2018 klo 08:02
Uutinen

Tavastia Blueways vie diginatiivit vesille

Vanajavesikeskuksen ja Hamkin Tavastia Blueways yhdistää vesiluontomatkailukohteiden palveluntarjoajat ja kansainväliset matkailijat.

Kansainväliset matkailijat aiotaan pyydystää Hämeen vesille melomaan, kalastamaan ja tutkimaan vesiluontoa. Melontareittejä, kalastuspaikkoja ja vesiluontopolkuja kootaan kattavaksi ja laadukkaaksi matkailuyritysten verkostoksi.

– Vesiluontopolkuja ja melontareittejä kootaan eri teemojen ympärille. Rakennamme erilaisia mobiililuontopolkuja, joita voi esimerkiksi sup-laudalla liikkuen tutkia, kertoo projektipäällikkö Mika Soramäki.

Soramäki koki itse eräänlaisen digiherätyksen, kun hän vei kahdeksasluokkalaisia kokeilemaan Hamkin opiskelijatyönä valmistunutta mobiililuontopolkua Evolle. Mobiililuontopolku on hiukan kuin pokemonin metsästystä.

– Kun tulet kohteeseen, puhelimen näytölle tulee tietoa aiheesta, joka liittyy kyseiseen paikkaan tai siinä olevaan kohteeseen. Eräs opiskelija esimerkiksi piirsi animaation majavan pesänrakentamisesta, jonka sitten sai katsottavakseen majavan pesän läheisyydessä, hän kertoo.

Soramäki tunnustautuu vanhan liiton mieheksi, joten suhtautuminen kokeilun onnistumiseen oli lievästi sanoen epäilevä. Mutta kun lapset pääsivät metsään kännyköiden kanssa, tapahtui jotain ihmeellistä.

– Siellä ne juoksivat pitkin metsää puhelimet kädessä aivan innoissaan ja tutkivat rasteilla saamiaan tietoja, Soramäki ihmettelee.

Soramäki vertaa, että Blueways tekee saman vesille, mitä Hamkin Digitrail -hanke tekee maastossa. Mobiilivesiluontopolkuihin yhdistetään maisemallisesti ja historiallisesti arvokkaat kohteet yhteistyössä Museoviraston kanssa. Myös uutta teknologiaa hyödyntävät tiedepohjaiset vesiluontopolut ovat uusi avaus. Kehittäminen tapahtuu kansainvälisen matkailun Outdoors Finland -kriteerien mukaisesti.

Lue koko juttu 1.2. ilmestyneestä vuoden ensimmäisestä Hämeen Yrityssanomista. Pääset näköislehteen tästä >>

toimitus@hameenyrityssanomat.fi/SM