20.11.2019 klo 15:02
Uutinen

Teerenpelin tislaamon tarina kirjaksi

25-vuotisjuhlavuottaan viettävä Teerenpeli Yhtiöt Oy kertoo tarinan viskitislaamonsa perustamisesta kirjan muodossa – sekä suomeksi että englanniksi. Viskiä ja Teerenpeliä -kirjan tekijä on olutkirjoistaan tuttu Mikko Salmi.

– Investointi viskitislaamoon tuntui aivan pähkähullulta idealta, kertoo Teerenpelin perustaja ja toimitusjohtaja Anssi Pyysing. Yritys oli järjestänyt ravintolassaan Tampereella viskifestivaalit vuonna 2001, mutta muutoin kokemusta asiasta ei käytännössä ollut lainkaan. Miksi me emme voisi tehdä suomalaista viskiä, kysyi Pyysing ja ryhtyi toimeen. Vuonna 2002 Lahdessa alkanut Single Malt -viskin tislaus oli suomalaisen viskin pioneerityötä.

– Tiesimme toki, että meillä on maailman puhtain pohjavesi allamme ja huippulaatuista ohramallasta kasvamassa ympärillämme, mutta tislaaminen itsessään vaati paljon perehtymistä ja opintomatkoja Single Malt -viskin alkulähteille.

Ensimmäisellä Skotlannin matkallaan Pyysing sai kontaktin kokeneeseen tislaajamestariin, jonka avustuksella tislaamon suunnittelu käynnistyi. Myös laitteiden valinnassa luotettiin perinteikkääseen sikäläiseen tislauspannujen valmistajaan, jonka luona kirjassa vieraillaan.

– Käsityönä taottavat kupariset pannutislaimet vaikuttavat aina yksilöllisesti lopputuotteeseen, tynnyristä nyt puhumattakaan, sanoo Pyysing.Viskiä ja Teerenpeliä kuljettaa lukijansa viihdyttävälle nojatuolimatkalle Skotlannin Ylämaille, andalusialaiseen tynnyripajaan sekä kuulemaan tislaajamestarin tarinoita hänen 1960-luvulla alkaneesta urastaan. Tutuksi tulee myös tislauspäivän kulku ja tislaajamestareiden mietteet Teerenpelin molemmilla tislaamoilla Lahdessa.

Viskiä ja Teerenpeliä -kirja on myynnissä 20.11. alkaen Teerenpeli-ravintoloissa sekä Teerenpelin verkkokaupassa lahjakortti.teerenpeli.com. Kirja on kirjoitettu sekä suomeksi että englanniksi. Kirjan hinta on 20 euroa + tilattaessa toimitusmaksu 6 euroa.

Lisätietoja:

Anssi Pyysing
Toimitusjohtaja, yrittäjä
Teerenpeli Yhtiöt
0500 830 458
anssi.pyysing@teerenpeli.com

Mikko Salmi
Kirjailija
040 7344 928
mikko@pieniolutkoulu.fi

—————————————–

Teerenpeli Yhtiöt -konserni on vuonna 1994 perustettu innovatiivinen ravintola-, panimo- ja tislaamotoimintaa sekä franchising- liiketoimintaa harjoittava perheyhtiö. Yrityksen omistavat Anssi ja Marianne Pyysing. Konserniin kuuluu seitsemän Teerenpeli- ravintolaa Helsingissä, Jyväskylässä, Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa, Tampereella ja Turussa sekä Lahdessa sijaitsevat Ravintola Taivaanranta, Laivaravintola Teerenranta, Wine Cafe Olavi sekä Teerenpeli Panimo & Tislaamo. Teerenpeli Yhtiöiden liikevaihto on noin 14 miljoonaa euroa ja yritys työllistää yli 100 henkilöä. Teerenpeli Panimo & Tislaamon tuotteet valmistetaan uusiutuvalla energialla. www.teerenpeli.co