Tomi ja Anu päätyivät sattumalta samalle alalle ja menivät naimisiin – ”Tiedämme tasan tarkkaan, mitä toinen ajattelee”

Sotkamolainen Harjun pariskunta lukeutuu Suomen taitavimpiin urkurakentajiin. Anu ja Tomi Harju päätyivät sattumalta samaan työpaikkaan ja sitä kautta yrittäjiksi. Heidän tarinansa kerrottiin alun perin Yrittäjä Plus -lehdessä 4/24.

Tomi Harju

Mikä: Toimitusjohtaja.

Harrastukset: Kalastus, metsästys, luonnossa liikkuminen.

Mitä seuraavaksi: Nyt rakennamme Kajaanin kirkon urkujen laajennusta. Siihen liittyy paljon suunnittelua.

”Olen koulutukseltani puualan artenomi ja päädyin vuonna 2000 harjoittelemaan samaan yritykseen, jonka omistaja nyt olen. Työ vei minut mennessään.

Vuonna 2017 siirryin yrityksen omistajaksi. Omistajanvaihdos tehtiin yrityksessä kahteen otteeseen. Tuolloin yrityksellä oli kolme omistajaa, joista kaksi myivät osakekannan minulle ja vaimolleni. Myöhemmin myös kolmas omistaja myi osakkeensa.

Tunsin nykyisen puolisoni jo siinä vaiheessa, kun tulin töihin Sotkamon Urkurakentajien palvelukseen. Vuonna 2004 yritys laajensi osaamistaan urkupillien tekemiseen. Sellaista osaamista firmalla ei vielä siihen aikaan ollut. Yritys järjesti paikan päällä kouluttajat Sveitsistä. Anu osallistui kyseiseen koulutukseen ja hän jäi sen jälkeen yritykseen valmistamaan urkupillejä.

Olemme molemmat musikaalisia. Tässä työssä musikaalisuus ei ole välttämättömyys, mutta siitä on erittäin paljon etua. Teemme molemmat viritys- ja äänitystyötä ja musikaalisuus näkyy etenkin jälkimmäisessä. Äänitys tarkoittaa työvaihetta, jossa yksittäisten urkupillien äänensävyt ja voimakkuudet säädetään aina siihen tilaan, johon urut rakennetaan. Tässä työvaiheessa yhdistyvät musikaalisuusa ja käsityöläisyys. Äänityksessä käden täytyy tehdä hyvin pientä liikettä, jotta pilliin saadaan täsmälleen oikea äänensävy. Anu on tässä työssä taitava.

Meillä on pieni yritys, joten molemmat yrittäjät tekevät kaikkea. Toimitusjohtajan hoidan yrityksen paperitöitä ja sen lisäksi suunnittelen ja rakennan urkuja. Emme vaimoni kanssa tee läheskään aina työtä samassa tilassa. Työ on liikkuvaa: sen lisäksi että rakennamme urkuja omalla verstaalla Sotkamossa, huollamme urkuja kirkoissa. Merkittävässä roolissa ovat myös urkujen siirrot ja vanhojen urkujen restaurointi.

Yhteistyömme on tiivistä. Meillä on jo niin paljon yhteisiä vuosia takana, että tiedämme tasan tarkkaan, mitä toinen milloinkin ajattelee. Siitä on etua, kun tuntee toisen niin hyvin. Joskus olen ajatellut, että koska olemme paljon reissutöissä, on hyvä, että olemme myös pariskunta. Tulemme paremmin toimeen, eikä tarvitse ostaa kahta majapaikkaakaan.

Ristiriitojakin pitää olla, jotta jotain hienoa syntyy. Perheyrityksessä on joskus haastavaa sovittaa asiat niin, että työt pysyvät töissä ja kotiasiat kotona. Joskus ne menevät ristiin. Toisaalta tämä työ on myös elämäntapa. Niitä ei tarvitse erotella muuta kuin ajallisesti.”

Anu Korva-Harju

Mikä: Pillivastaava, yrittäjä.

Harrastukset: Luonnossa liikkuminen eri tavoin, valokuvaaminen, mökkeily, juoksu ja hiihto.

Mitä seuraavaksi: Tällä hetkellä tavoitteena on tehdä työ mahdollisimman hyvin ja jatkaa työskentelyä niin pitkään kuin mahdollista.

”Nuorempana kävin pianotunneilla ja osaan soittaa omaksi ilokseni. Minulla on myös hyvä sävelkorva ja kuuntelen paljon musiikkia. Urkupillien tekeminen on vaativaa, millintarkkaa työtä. Äänittäminen on tarkkaa, koska pillistä pitää saada juuri sellainen ääni ja sävy, joka koskettaa. Työ on käden ja korvan yhteistyötä.

Käsityötaito tulee omalla kohdallani perintönä äidin ja isän puolelta. Pidän myös siitä, että työssäni saa käyttää luovuutta. Äänittämisessä taiteellinen puoli on oleellisessa roolissa.

Kun sain aikanaan mahdollisuuden kouluttautua pillintekoon oppisopimuksella, elämässäni oli juuri oikea aika sille tilaisuudelle. Tiesin, että olen kätevä käsistä ja tämä ala kiinnosti. On tavallaan sattuma, että olemme mieheni kanssa samalla alalla. Tapasimme toisemme jo vuonna 1998 kun Tomi oli puuseppäartenomikoulutuksessa. Meitä yhdistää sekin, että myös minä olen käynyt artesaanikoulua.

Etenkin äänittämisessä on hyvä, että olemme kahdestaan samassa tilassa. Toinen kuuntelee soittopöydällä samalla kun toinen säätää pilliä urun sisällä. Koen, että meidän vahvuutemme on, että pystymme puhumaan asioista suoraan. Kun annan ohjeita Tomille, hän osaa tehdä oikeat säädöt. Monesti äänityshommassa toinen voi kuulla soinnin eri tavalla. Useimmiten mieheni luottaa enemmän minun korvaani.

Uuden urun esiäänitys tehdään verstaalla. Siellä saadaan jonkinlainen raaka sointi, mutta loppuviilaus tapahtuu paikan päällä kirkossa. Yhdessä urussa on tuhansia pillejä, jotka on saatava soimaan yhteen. Se vaatii kärsivällisyyttä ja yhteisymmärrystä. Ei riitä, että pilli soi, vaan soinnin täytyy koskettaa.

Urkuja rakentaa Suomessa vain kaksi yritystä, joista olemme toinen. Oma vahvuutemme on työn laadussa. Miehessäni paras ominaisuus on kärsivällisyys. Hän on suunnittelijana huippulahjakas ja hallitsee sekä teorian että käytännön ajattelun. Minä en ole niinkään suunnittelijatyyppi vaan enemmänkin isompien kuvien luoja. Käsissäni on hyvä hienomotoriikka. Pystyn tekemään käsillä muutokset pilleihin sen mukaan, mitä haluan korvillani kuulla.

Molemmat poikamme ovat mukana perheyrityksessä. Nuorempi poika opiskeli itsensä puusepäksi ja on taitava käsistään. Vanhempi lapsi tekee töitä perheyrityksessä koneinsinööriopintojensa ohessa. Hän hallitsee puusepän työt kuin ammattilainen konsanaan. Huomaan, että pojat ovat saaneet vanhemmiltaan käsityötaidon.”