19.9.2017 klo 13:05
Uutinen

Tutkimus: suomalaisyritykset maailman kärkeä digitalisaatiossa – mutta ei pk-yritykset

Microsoftin tuoreen tutkimuksen mukaan Suomi on digitalisaatiossa Euroopan ja maailman kärkeä. Googlen ja Suomen Yrittäjien tutkimus pk-yrityksistä kyllä kertoo ihan muuta, suuresta digipudonneiden ja eksyneiden joukosta.

Microsoft julkaisi maanantaina tiedotteen, jonka mukaan suomalaisyrityksistä 86 prosenttia on määritellyt digitalisaation yhdeksi tärkeimmistä strategisista tavoitteistaan. Hyötyjä haetaan erityisesti asiakkaiden osallistamisesta esimerkiksi digitaalisten palvelukanavien kehittämisen kautta.

Kuitenkin vain 12 prosenttia yrityksistä hyödyntää tehokkaasti asiakasdataa. Tiedot käyvät ilmi Microsoftin ja PwC:n tuoreesta tutkimusraportista. Suomen tutkimusta vastaava selvitys toteutettiin myös muissa Pohjoismaissa. Vertailun mukaan suomalaisyritykset ovat monilla digitalisaation mittareilla askeleen edellä pohjoismaisia yrityksiä.

Jopa 70 prosenttia suomalaisista yrityksistä haluaa Microsoftin tutkimuksen mukaan synnyttää digitalisaation kautta uutta liiketoimintaa, kun muissa Pohjoismaissa digitalisaatiossa keskitytään yhä enimmäkseen ydinliiketoiminnan vahvistamiseen.

Microsoftin tutkimukseen haastateltiin vain suuria yrityksiä, vain 22 suuren suomalaisen organisaation ylimmän johdon edustajaa.

Tutkimukseen osallistuivat Suomessa Finnair, Fortum, Kemira, Kone, Lassila & Tikanoja, LähiTapiola, OP, Outotec, Sanoma, SOK, Stora Enso, UPM, Veikkaus, Veho, Wärtsilä sekä julkisen sektorin organisaatiot Aalto-yliopisto, D9, Posti, Tampere3, Turun kaupunki, Verohallinto ja VR.

Pk-yritysten digitilanne huolestuttava

Googlen, Suomen Yrittäjien ja Vainu.io Software Oy:n alkukesästä julkaistun tutkimuksen mukaan digitilanne on pk-yrityksissä huomattavasti karumpi. Selvityksen mukaan vain 12 prosenttia yrityksistä on digisuuntautuneita.

Tässä selvityksessä oli mukana lähes 67 700 yritystä, jotka työllistävät 1–249 henkeä ja joiden liikevaihto on yli 30 000 euroa vuodessa.

Tutkimuksessa jaoteltiin pk-yritykset neljään luokkaan: digipudonneet, digieksyneet, digimainostajat ja digivoittajat.

Digipudonneisiin kuuluu 35 prosenttia pk-yrityksistä, eli heillä ei ole ollenkaan verkkoläsnäoloa – ei edes Facebook-sivua.

Digieksyneillä on staattinen verkkosivu, mutta he eivät tavoittele asiakkaita aktiivisesti verkossa. Tähän ryhmään kuuluu 79 prosenttia pk-yrityksistä.

Digimainostajia, eli sellaisia yrityksiä, jotka tavoittelevat uusia ja nykyisiä asiakkaita aktiivisesti verkkoympäristössä, on vain 14 prosenttia pk-kentästä.

Digivoittajat pitävät digitaalista toimintaympäristöä oleellisena osana liiketoimintaansa. Heitä on 19 prosenttia niistä pk-yrityksistä, joilla on tunnistetut verkkosivut.

Myös Microsoft on julkistanut tutkimuksen pk-yritysten digitilanteesta viime keväänä. Se kertoo samanlaista viestiä kuin Yrittäjien ja Googlen tutkimus: Suurimmalla osalla suomalaisista pk-yrityksistä ei ole kiinnostusta kasvuun tai innovaatioihin verrattuna eurooppalaisiin yrityksiin.

Microsoftin pk-yritystutkimuksessa oli mukana 13 000 yritystä koko Euroopasta ja 500 yritystä Suomesta.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari@yrittajat.fi