17.6.2021 klo 14:37
Uutinen

Työntekijöistä yrittäjiksi – eläintenhoitoalan yrittäjät Laura Luukkonen ja Henna Johansen päättivät tarttua heille tarjottuun tilaisuuteen

Yrittäjäksi ryhtyminen lisää niin vastuuta kuin vapautta. Henna Johansen ja Laura Luukkonen ovat oppineet yrittämisestä paljon runsaan vuoden aikana ja halunneet myös aktiivisesti kehittää yritystään.

Eläintenhoitoalan yrittäjiä Henna Johansenia, 26, ja Laura Luukkosta, 24, voi hyvin luonnehtia tuoreiksi yrittäjiksi, sillä yrittäjyyttä on takana vasta vajaa puolitoista vuotta. Naiset olivat työskennelleet koirapäiväkoti ja koirahoitola Hännänheiluttajissa jo ennestään, mutta edellisen omistajan jäätyä eläkkeelle he olivat uuden edessä.

– Vanha omistaja ei halunnut yrityksen lopettavan, sillä paikka ja sen asiakkaat olivat tulleet hänelle tärkeiksi. Hän halusi paikan jäävän hyviin käsiin ja ehdotti omistajanvaihdosta meille, joten päätimme tarttua tilaisuuteen, molemmat muistelevat.

Yrittäjyyden alkua helpottivat valmiit liiketilat sekä tuttu liiketoiminta-ala ja yrittäjäkumppani. Samoin työtehtävät tapoineen ja toimintoineen olivat jo opeteltuja, jotka auttoivat hahmottamaan työtä ja sen fyysisyyttä.

– Aikaisempi tietotaito ja osaamisen täydentäminen ovat olleet avainasemassa yrittäjänä pärjäämisessä. Myös selvittämällä, kysymällä ja lukemalla on päässyt pitkälle. Lisäksi olemme osallistuneet yrittäjyyskursseille, keskustelleet toisten yrittäjien kanssa ja kysyneet heiltä neuvoja, nuoret yrittäjät kertovat.

– Nyt olemme oppineet kaikenlaista yrityksen taloudenhoidosta esimiehenä olemiseen. Tietenkin yrittäjänä oppii jatkuvasti uutta ja on sopeuduttava ja pystyttävä ratkaisemaan paljon erilaisia muuttuvia tilanteita.

Parhaaksi asiaksi yrittäjyydessä Johansen ja Luukkonen listaavat vapauden suunnittelemiseen ja luovuuteen.

– Kun saa päättää asioista itse ja toteuttaa kaikenlaisia ideoita.

Uutta luomassa

Johansen ja Luukkonen halusivat kehittää paikasta omannäköisensä ja modernimman, jonka vuoksi tiloja uusittiin. Hännänheiluttajille luotiin myös kokonaan uudet verkkosivut sekä sometilit ja yrittäjät alkoivat pitämään blogia verkkosivuillaan.

– Asiakkaat tykkäävät lukea päivän kuulumiset sosiaalisen median kautta, ja samalla se toimii hyvänä markkinointikanavana.

Toimitiloihin ja toimintatapoihin on tehty muutoksia ja palveluja ja tuotteita on lisätty. Hännänheiluttajat on myös solminut yhteistyökumppanuuden muun muassa koirien hierontapalvelu Koiruliinin kanssa, jonka kautta päiväkodilla käy koirahierojia.

– Pidämme myös tärkeänä tehdä yhteistyötä toisten pienyrittäjien kanssa ja etsimme lisää yhteistyökumppaneita. Olemme tehneet käsitöitä ja maalauksia koirapäiväkotiin, ja niitä voi myös halutessaan ostaa. Lisäksi olemme tehneet itse koirien leluja kierrätysmateriaaleista.

Henna Johansenille ja Laura Luukkoselle hyppy yrittäjyyteen oli luonteva, koska kumpikin oli työskennellyt Hännänheiluttajat Oy:ssä jo aiemmin.

Korona lyö kapuloita rattaisiin

Korona loi oman varjon vasta-alkaneiden yrittäjien ylle, kun valmis asiakaskunta alkoi katoamaan. Ihmiset siirtyivät etätöihin, eikä samanlaista koirien hoitotarvetta enää ollut. Korona-aika on myös rajoittanut ideointia tapahtumien suhteen.

Yrittäjät kertovat tehneensä kovaa markkinointityötä vanhojen asiakkaiden takaisin saamiseksi ja uuden asiakaskunnan löytämiseksi.

– Osa asiakkaista on kyllä jatkanut koiriensa tuomista meille koronasta huolimatta, ja osa etätyöläisistä on varannut hoitopaikan koiralleen, kun elämä taas normalisoituu. Moni on myös varannut varmuudeksi hoitopaikan, mikäli sattuisi sairastumaan.

– Koirillekin on kotonaolon lisäksi tärkeää päästä säännöllisesti päästelemään höyryjä ja sosiaalistumaan koirakavereiden kanssa, ja omistajat voivat sillä aikaa keskittyä muihin hommiin.

Uskoa ja rohkeutta tarvitaan

Tuoreet yrittäjät kertovat pitävänsä eläintenhoitoalaa tärkeänä. He tietävät myös kertoa koirapäiväkotien suosion olevan Suomessa kasvussa.

– Rakkaudesta lajiin -tyyppinen työskentely on tällä alalla tärkeää. Tämä ei ole välttämättä vielä mikään rahasampo, mutta halusimme toimeentulon mahdollistamisen lisäksi tehdä myös itsellemme merkityksellistä työtä.

Lopuksi Johansen ja Luukkonen antavat myös vinkkejä uusille yrittäjille tai yrittäjyydestä haaveileville.

– Usko itseesi, ideaasi ja unelmiisi! Ole rohkea ja luota vaistoosi. Pidä tavoitteet korkealla, ja pyri ajattelemaan positiivisesti. Tärkeintä tässä elämässä on tehdä asioita, joista nauttii ja jotka tuovat iloa. Uskalla myös kysyä ja pyytää apua, tunnista voimavarasi ja jaa työtehtäviä, jos mahdollista.


Fakta

Kuka: Henna Johansen, 26
Mitä: Myynnin ammattitutkinto, eläintenhoitoalan yrittäjä, laulaja ja taiteilija
Perhe: Puoliso ja koira Dobby
Harrastukset: Intohimoina laulaminen ja musiikki, maalaaminen, sekä tietysti koirat
Mitä seuraavaksi: Uusien palveluiden ja toiminnan kehittäminen, sekä laajentaminen arvojemme mukaisesti

Kuka: Laura Luukkonen, 24
Mitä: Eläintenhoitaja, eläintenhoitoalan yrittäjä
Perhe: Mies ja kolme koiraa: Latte, Mocca, Chita
Harrastukset: Vapaa-aika kuluu myös koirien parissa
Mitä seuraavaksi: Sama suunnitelma kuin liikekumppanilla

Yritys: Koirapäiväkoti ja koirahoitola Hännänheiluttajat Oy
Liikevaihto: 42 000 euroa (12/2020)
Tulos: 4 000 euroa (12/2020)
Henkilöstö: 2
Perustettu: 2019


Juttu on alun perin julkaistu Företagare-lehden numerossa 2/2021. Pääset lukemaan jutun ruotsiksi täältä.

Teksti: Ari Minadis
Kuva: Jaana Tihtonen