17.8.2020 klo 08:30
Uutinen

Ulkomaalaisena Suomessa on hyvä yrittää, sillä apua on tarjolla – ”Yhteiskunta haluaa, että onnistut”

– Vuosi sitten kaksi ulkomaalaista päätti perustaa yrityksen vieraassa maassa ilman tietoa tulevaisuudesta. Mutta tässä sitä ollaan, juhlimassa ensimmäistä vuotta, jonka aikana on tullut yksityissijoittajia ja maksavia asiakkaita Yhdysvalloista, Briteistä, Suomesta ja Ruotsista, Kelvin Chikezie kirjoitti elokuun alkupuolella.

Näillä sanoilla Digital Growth Boost -toimiston toimitusjohtaja Kelvin Chikezie aloittaa kiitoksensa LinkedIn-päivityksessään ystäville ja yhteistyökumppaneilleen.

– Emme olisi päässeet tähän asti ilman apuanne, Chikezie kirjoittaa.

Digital Growth Boost tarjoaa digitaalisen markkinoinnin alustaa, joka tähtää siihen, että Instagramin markkinointipanostukset muuttuvat myyntieuroiksi. Idea syntyi, kun Chikezie, 25, ja perustajakollegansa Paramartha Sajjana Narendradhipa, 31, työskentelivät kansainväliselle nuorten johtajuusjärjestö AIESECille.

Järjestö ei saanut toivomaansa ja tarvitsemaansa huomiota instagramissa, joten Chikezie ja Narendraphipa ryhtyivät selvittämään, mitä asialle voisi tehdä. Nykyisen digimarkkinointialustan prototyyppi muodostui tuon tehtävän ja kokeilujen tuloksena. Alusta nimittäin toimi. Kolmessa kuukaudessa Aiesecin Instagram-seuraajien määrä kolminkertaistui.

– Testasimme alustaa seitsemässä maassa eri tileillä. Ratkaisusta tuli sellainen, josta yritykset olivat valmiita maksamaan, Chikezie kertoo.

Vieraassa ympäristössä apu on tervetullutta

Chikezie on kotoisin Nigeriasta, mutta työskenteli AIESECille Ghanassa. Suomeen hän muutti, koska tarvitsi seikkailua elämäänsä. Myös titteli muuttui markkinointipäälliköksi Suomen AIESEC-järjestössä.

– Elämä oli liian tylsää ja työ oli liian turvallista. Kun tuli mahdollisuus muuttaa AIESEC työn perässä, päätin lähteä toiselle puolelle maailmaa, missä kaikki on erilaista. En tuntenut täältä ketään, Chikezie kertoo.

Yrityksen perustaminenkin vieraassa maassa, vieraalla kielellä on haastavaa. Kaikista tietolähteistä ja materiaalista 80 prosenttia on suomeksi.

– Emme tienneet, miten järjestelmä toimii, mutta saimme paljon apua ystäviltä ja tutuilta. Verkostoiduimme startup-yhteisöjen sisällä, minkä kautta tuli paljon neuvoja. NewCo Helsinki -palvelu auttoi paljon. Kävimme siellä lähes viikoittain. Meillä oli apuna lakimies, ja palkkasimme kirjanpitäjän, joka katsoi, että verot ja muut olivat oikein, Chikezie kertoo.

Hän mainitsee myös TheHub.io- verkkosivun, mistä löytyi asiakirjoja rahoituskierroksia varten.

Säätämisestä ja epävarmuudesta huolimatta Chikezie kiittelee Suomea hyvänä ympäristönä yrityksen perustamiseen.

– Alku on vaikeaa ja säätämistä, mutta apua saa monesta lähteestä ja yhteiskunta tukee ja haluaa, että onnistut. Täällä on rauhallista, terveydenhuolto ja liikenne toimii, jolloin voi itse keskittyä yrityksen pyörittämiseen.

Kasvuharppaukset kiikarissa

Kaikkien menestyvien yritysideoiden pohja on sama. Asiakkaiden täytyy tarvita ja haluta tuotetta tai palvelua ja olla valmiita maksamaan siitä. Idealla tulisi olla myös kasvupotentiaalia.

– Kannattaa jutella asiakkaille ja muille ideasta sekä pyytää palautetta. On hyvä jutella ihmisten kanssa, jotka ovat olleet yrittäjiä aikaisemmin. Verkostot ja avun palkkaaminen on tärkeää, Chikezie listaa.

Digital Growth Boostin seuraavat askeleet tähtäävät kasvuun. Se tavoittelee vahvempaa jalansijaa olemassa olevilla markkinoilla, etsii uusia ja tähtää markkinajohtajaksi. Myös uusia työkaluja ja palvelupaketteja on lanseerattu tai niitä on tulossa.

– Nyt olemme töissä kaksin, mutta ensi vuonna laajenemme ja palkkaamme lisää työvoimaa, Chikezie kertoo.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi