19.8.2021 klo 13:40
Uutinen

Uudenmaan omistajanvaihdoshanke

Uudenmaan omistajanvaihdoshanke alkoi maaliskuussa 2021 kaksivuotisena hankkeena, jonka tavoitteena on aktivoida omistajanvaihdoksia, eli yrityskauppoja ja sukupolvenvaihdoksia.

Hankkeen suurin rahoittaja on Hämeen ELY-keskus. Hanke toteutetaan Helsingin, Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan sekä Suomen Yrittäjien yhteistyönä ja siinä tehdään yhteistyötä muun muassa pääkaupunkiseudun kaupunkien ja yrityskumppaneiden kanssa.

Uudellamaalla yrityskauppoja ja sukupolvenvaihdoksia tehdään vuosittain karkean arvion mukaan noin 650 – 1 000 vuosittain. Pk-yritysbarometrin mukaan seuraavan viiden vuoden aikana omistajanvaihdosta suunnittelee 28% Pk-yrityksistä, joka Uudellamaalla tarkoittaa yli 20.000 yritystä. Yrittäjät tarvitsevat tukea ja neuvoja omistajanvaihdosten suunnitteluun, jotta yhä useammat kannattavat yritykset löytävät jatkajan toiminnalleen. Näin varmistetaan palvelujen ja alueiden elinvoiman säilyminen, työpaikkoja ja verotuloja.

Hankkeen tavoitteet

  • Lisätä omistajanvaihdosten määrää Uudellamaalla
  • Luoda Uudellemaalle toimintamallit, joilla tavoitetaan yrittäjät ja omistajat, joille omistajanvaihdokset ovat ajankohtaisia lähivuosina. Ohjataan heidät tarjolla olevien kehittämispalveluiden piiriin
  • Kehittää alalla toimivien julkisten toimijoiden ja asiantuntijayritysten kanssa konsepteja ja työkaluja omistajanvaihdosten edistämiseksi. Hankkeessa ovat mukana Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit, Yrittäjien aluejärjestöt sekä yrityskumppanit Magnussonlaw, Yrityspörssi ja Suomen Yrityskaupat
  • Kannustaa ja innostaa omistajanvaihdosten osapuolia, niin myyjiä kuin ostajia aktiivisuuteen

Uudenmaan omistajanvaihdoshankkeen toiminta

Hanke toteuttaa viestintää ja neuvontaa, jossa yrittäjät ohjataan olemassa olevien palvelujen ja asiantuntijoiden luo. Konkreettisia keinoja on aktiivinen viestintä sosiaalisen median kanavissa (oma Facebook-ryhmä), uutiskirjeet, mediaviestintä ja erilaisten tilaisuuksien järjestäminen. Kaikki hankkeen toiminta on osallistujille maksutonta.

Liity hankkeen Facebook-ryhmään Vauhtia omistajanvaihdoksiin – Uusimaa, niin pysyt ajan tasalla järjestettävistä tilaisuuksista sekä koulutuksista ja voit lukea sieltä tietoa ja kokemuksia omistajanvaihdoksista.

Tietoa omistajanvaihdoksen suunnitteluun

Olemme koonneet myös napakan tietopaketin omistajanvaihdoksista tänne: Sukupolven- ja omistajanvaihdos (yrittajat.fi)

Vastaan mielelläni kysymyksiin omistajanvaihdoksista ja tästä hankkeesta.
Tulen innolla mukaan tilaisuuksiin ja keskustelen erilaisista yhteistyömuodoista. Ota rohkeasti yhteyttä!

ARTO KÄMPPI
Projektipäällikkö
Uudenmaan ov-hanke
SUOMEN YRITTÄJÄT
puh. 040 354 7492
arto.kamppi@yrittajat.fi