28.5.2021 klo 15:22
Uutinen

Virtuaalitapahtumasta vinkkejä hyvinvointiin – Get Together kokosi yrittäjät yhteen

Get Together -virtuaalitapahtuman osallistujat kertovat, mikä tapahtuman annista herätti eniten ajatuksia.

Suomen Yrittäjien järjestämä virtuaalinen Get Together -tapahtuma keskittyi tänä vuonna hyvinvointiin. Vaasassa toimivan Black Label Bytes Oy:n Magnus Sundell oli yksi tapahtumaan osallistuneista yrittäjistä.

– Itselle hyvinvointi on asia, jota pitää aika ajoin pysähtyä miettimään oikein kunnolla. Olen todennut, että elämässä pitää olla taspaino, joka on kieltämättä itselläni välillä hakusessa. On tärkeää fokusoida ja miettiä myös muita asioita kuin työtä.

Sundell pyrkii omassa arjessaan huolehtimaan hyvinvoinnista säännöllisellä liikunnalla ja kiinnittämällä huomiota ruokavalioon.

– Tärkeää on myös sosiaalinen puoli, se että vietän aikaa perheen ja hyvien ystävien kanssa. Se ei saa unohtua. Suomessa on puhuttu paljon yksinäisyyden aiheuttamista ongelmista, hän huomauttaa.

Get Together -tapahtuma toi osittain helpotusta myös sosiaalisiin suhteisiin, sillä Lundell odottaa saavansa osallistumisen seurauksena uusia kontakteja.

– Haen uusia ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa, mutta samalla myös uusia aiskakaita ja projektibisneksessäni hyödyllisiä yhteistyökumppaneita. Kun tutustuu ihmisiin, siitä tulee aina jotain hyvää, hän uskoo.

Ajatuksia luottamuksen herättämisestä

Siivousalalla toimivan Kiffel Oy:n yrittäjä Jenni Parpala nostaa Get Togetherin antoisimmaksi puheenvuoroksi Fennian ja Elon osuuden, jossa aiheena oli motivaation lisääminen.

– Herätti ajatuksia kun puhuttiin siitä, että korona-aikana ei ole välttämättä voinut herättää luottamusta henkilöstöön edes siitä, että ensi viikolla on töitä.

Parpala on tyytyväinen tapahtuman antiin myös siksi, että sen aikana hän sai koottua porukan, joka matkaa tulevana syksynä Jyväskylässä järjestettäville Valtakunnallisille yrittäjäpäiville.

– On ihanaa, että lähdemme porukalla katsomaan, mitä mahdollisuuksia tapahtuma tuo tullessaan. Se kertoo yhteishengestä, että tehdään asioita yhdessä ja nautitaan toistemme seurasta.

”Keskustelut tuovat lisäenergiaa”

Get Together -tapahtumaan niin ikään osallistunut Fysiokaari Lappeenranta Oy:n yrittäjä ja fysioterapeutti Satu Viiru nostaa tapahtumasta esiin lääkäri Emilia Vuorisalmen osuuden, jonka aiheena oli stressin vähentäminen. Viiru, 34, on Lappeenrannan Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja.

– Vuorisalmen puheenvuoro muistutti hienosti siitä, kuinka kehomme ja mielemme on vahvisti yhteyksissä toisiinsa. Positiivinen näkökulma terveyteen ja vieläpä hormonitoiminnan näkökulmasta oli mielenkiintoinen näkökulma kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Säännöllinen unirytmi on Viirulle erityisen tärkeä osa jaksamista arjessa.

– Rajaan työaikaani ja pyrin siihen, että viikonloput ovat täysin vapaita ilman työjuttuja. Nukun riittävän pitkiä yöunia, harrastan liikuntaa monipuolisesti ja ulkoilen paljon. Tanssi ja ilma-akrobatia saa ajatukset hyvin pois työjutuista työviikonkin aikana. Keskustelut ystävien ja yrittäjäkollegojen kanssa tuovat lisäenergiaa arkeen.

Jos et ehtinyt mukaan virtuaalitapahtumaan, sen voi katsoa jälkikäteen täältä.

Kuva: Jenni Parpala

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi