31.12.2021 klo 13:49
Uutinen

Yhteenveto vuodesta 2021

Erikoinen vuotemme alkaa kääntyä kohti loppua. Ilmassa on vuorotellen ollut toivoa ja epätoivoa, eikä vuosi 2022 ala lainkaan helpottuneissa tunnelmissa, monestakaan syystä. Tuleva vuosi on sankan sumun peitossa, mutta joka päivä ollaan lähempänä pandemian loppua, tai ainakin sitä, että opimme elämään sen kanssa.

Kuopion Yrittäjien vuosi 2021 ei ollut läheskään sellainen kuin odotimme, mutta teimme parhaamme ja sopeuduimme kulloinkin vallitseviin olosuhteisiin. Parhaamme mukaan olemme mukana yrittäjän arjessa: pidämme yrityksen puolta ja yrittäjästä huolta jatkossakin.

Verkostoja, vaikuttamista ja viestintää

Vuoden 2021 aikana olemme järjestäneet yrittäjille monenlaisia tapahtumia, alkuvuodesta etänä, kesästä alkaen jälleen livenä. Olemme kokeneet, että erityisesti verkostoitumisen edistäminen on ollut tärkeää – vertaistuki on varmasti ollut monelle tarpeen!

Yhteiskuntavaikuttamisessa tärkein asia tänä vuonna on ollut Hankintojen kehittämisfoorumin perustaminen yhdessä Kuopion kaupungin kanssa. Yrittäjille on tärkeää, että kaupungin kilpailutuksista on tietoa ja osaamista osallistua kilpailutuksiin. Kaupungille taas on tärkeää saada paljon tarjouksia ja tietoa markkinoiden toimivuudesta. Toinen keskeinen teema on ollut osaavan työvoiman saatavuus. Myös kuntavaalit värittivät toimintaamme keväällä, ja nyt loppuvuodesta tammikuun aluevaalit.

Kaupunginjohdon tapaamisissa noin joka toinen kuukausi keskusteltiin luonnollisesti koronan vaikutuksista yritysten toimintaan, mutta paljon myös kaupungin julkisista hankinnoista ja pienhankinnoista. Tapaamiset toteutettiin osittain etänä.

Verkostoitumisen ja vaikuttamisen lisäksi viestintä on iso osa toimintaamme. Sosiaalinen media on viestinnässämme tärkeässä roolissa, uutiskirjeistä jäsenyrittäjät saavat tarvitsemaansa tietoa ja tapahtumakutsuja. Järjestön nettisivut avautuivat täysin uudistettuina marraskuussa.

Yhdistyksemme toimintaa kuvaavia lukuja (30.12.21):

  • Jäseniä 1187 kappaletta
  • Uusia jäseniä 111, eronneita 133
  • Facebook päivityksiä vuoden aikana on tehty lähes 200 kappaletta, tykkääjiä sivuillamme on 2074 ja sivujen kattavuus kasvoi vuoden aikana 40,9 %.
  • Vuoden aikana järjestettiin 36 tapahtumaa, johon osallistui yhteensä 769 henkilöä. Tapahtumapalautteen keskiarvo oli 4,2 asteikolla 1-5.
  • Kuopion Yrittäjien hallitus kokoontui vuoden aikana kymmenen kertaa. Hallitus teki Savon Yrittäjien hallitukselle kaksi aloitetta: toinen koski osaavan työvoiman saatavuutta, ja toinen Maakunnallista palkitsemista.
  • Googlehakuja Kuopion Yrittäjät on kerännyt viimeisen vuosineljänneksen aikana noin 1500 kpl.
  • Yhteiskuntavaikuttamisen valiokunta kokoontui vuoden aikana neljä kertaa, järjestövaliokunta seitsemän kertaa ja viestintävaliokunta viisi kertaa. Vaalivaliokunta kokoontui kaksi kertaa tekemään hallitukselle ehdotuksia palkittavista yrityksistä.

Tapahtumia mahdollistamassa on ollut iso joukko yhteistyökumppaneita – lämmin kiitos heille kaikille hyvästä yhteistyöstä! Kiitos myös kaikille luottamushenkilöille: aktiiviselle puheenjohtajalle, hallituksen ja valiokuntien jäsenille. Kiitos kaikille sidosryhmien jäsenille ja Savon Yrittäjien toimihenkilöille sekä osaaville harjoittelijoillemme.

Hengitä syvään ja keskity hyvään,
voimaa ja onnea vuodelle 2022!

Kirsi Sisso-Litmanen
toiminnanjohtaja
Kuopion Yrittäjät