28.3.2020 klo 11:15
Uutinen

Yksinyrittäjille luvattiin suoraa tukea, mutta moni yksityiskohta jää vielä auki – Avaus on kuitenkin hyvä

Hämmennystä aiheuttaa moni avoimeksi jäävä kysymys ja yksityiskohta, joihin ei vielä ole vastausta. Vielä on epäselvää, keitä kaikkia tuki koskee.

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti perjantai-iltana yksinyrittäjätuesta, jota kunnat alkavat jakaa yksinyrittäjille. Tukeen varataan 100 miljoonaa euroa eduskunnan torstaina päättämästä miljardin euron tukisummasta.

– On hyvä, että yksinyrittäjille aletaan suunnata suoraa tukea. Arvostamme, että yrittäjien hätähuuto on kuultu, Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kommentoi.

Aloite on hyvä, mutta kaikki yrittäjät eivät ole siihen tyytyväisiä. Yrittäjäjärjestö on saanut paljon yhteydenottoja ja kommentteja sosiaalisen median kanavissa, joissa yksinyrittäjät kokevat jäävänsä eriarvoiseen asemaan suhteessa muihin yrittäjiin, sillä tukimuodot eivät ole riittäviä.

Lisäksi hämmennystä aiheuttaa moni avoimeksi jäävä kysymys ja yksityiskohta, joihin ei vielä ole vastausta. Vielä on epäselvää, keitä kaikkia tuki koskee.

– Tämä on kuitenkin hyvä päänavaus. Hallitus teki eilen poliittisen linjauksen, vaikka mallin yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä. Me olemme jo viestineet valmistelijoille useista huomioitavista tekijöistä, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo.

Yksityiskohdat vielä auki

Yksinyrittäjätuen valmistelu on vielä kesken. Ensiarvioiden perusteella on yrittäjäryhmiä, jotka uhkaavat jäädä tukien ulkopuolelle.

– Yksityiskohtia on päättämättä. Tarvitaan kokonaisuus, joka toimii nopeasti mutta on reilu ja huomioi yrittäjyyden monimuotoisuuden, Pentikäinen vaatii.

Kaksi kolmesta yrittäjästä on yksinyrittäjiä. Heidän määränsä on voimakkaasti kasvanut 2000-luvulla.

Monet yksinyrittäjät ovat menettäneet myynnistään yli puolet jo kriisin alkumetreillä. Tukea siis tarvitaan.

Yrittäjät arvelee, että raha nyt julkistetut tuet riittävät vain alkuun.

Järjestön mielestä kaikkien yrittäjätukien kohdentumista eri kokoisiin yrityksiin pitää pohtia huolella. Muutoksia tarvitaan, ja niihin on oltava työ- ja elinkeinoministeriössä valmius.

– Pitää laajasti ymmärtää, että hyvin harva tämän ajan yksinyrittäjä yrittää yksin. Hän muodostaa usein toisten yksinyrittäjien kanssa verkoston, jolla voi olla laajaa liiketoimintaa, Pentikäinen sanoo.

Kunta hyvä yhteistyökumppani

Ministeriön mukaan tuen edellytys on kannattava yritystoiminta ennen koronakriisiä. Kun tuki on haettavissa, sitä on käytettävissä kaikkiin yritystoiminnan kuluihin, erityisesti kiinteisiin kuluihin, kuten vuokriin. Tukiohjelma on määräaikainen ja se on voimassa kuusi kuukautta.

Tukea jakaa kunta ja sen elinkeinotoimi.

Kunta on hyvä tuen jaon kanava, sillä Business Finland, Ely-keskukset ja Finnvera hukkuvat hakemuksiin.

– Kunta on yleensä lähellä yrittäjää, ja toimii hyvin monessa kunnassa. Jatkovalmistelussa on kiinnitettävä huomiota tuen tasavertaisuuteen, Pentikäinen toteaa.

– Jos yrittäjä kokee olevansa väliinputoaja, kannattaa olla yhteydessä yrittäjäjärjestöön. Yritämme huolehtia, että kaikki tukia tarvitsevat saavat niitä, hän sanoo.

Toimitus

toimitus (at) yrittajat.fi

Muita kiinnostavia aiheita