10.9.2020 klo 15:13
Uutinen

Yli 10 000 yrittäjää vastasi: Hankinnat kuntien heikkous – Helsingissä yrittäjät kriittisempiä hankintojen toteutuksen suhteen

Yrittäjien mielestä kunnat hoitavat julkiset hankinnat kaikista heikoiten kunnan elinvoimatehtävistä, käy ilmi Suomen Yrittäjien teettämästä Yrittäjien kuntabarometrista. – Hankinnoissa onnistuminen ei ole tähtitiedettä. Ratkaisuja tilanteen parantamiseksi löytyy, jotta kasvolliset suomalaiset yrittäjät menestyvät ja verorahat käytetään järkevästi, elinkeinopolitiikan asiantuntija Janika Tikkala Suomen Yrittäjistä sanoo.

Hankinnat jäivät reippaasti hännille, kun yrittäjiltä kysyttiin, miten kunnat suoriutuvat elinkeinopolitiikan osa-alueista. Parhaiten kunnat hoitavat infrastruktuurin. Asiaa kysyi yrittäjiltä IroResearch Suomen Yrittäjien pyynnöstä.

Hankinnoista tiedottaminen ja hankintavuoropuheluihin kutsuminen saa yrittäjiltä myönteisimmän arvion. Huonoiten onnistuu hankintojen jakaminen osiin.

– Helsinkiläiset yritykset ovat keskimääräistä kriittisempiä hankintojen toteutuksen ja tiedottamisen suhteen, kertoo hankinta-asiamies Pentti Komssi Helsingin Yrittäjistä.

– Keskeistä on, että kunta käy vuoropuheluja yritysten kanssa, tiedottaa hankinnoista ajoissa ja avoimesti, jakaa hankinnan osiin ja valitsee useamman sopimustoimittajan, Janika Tikkala Suomen Yrittäjistä sanoo.

– Kunnan hankintapolitiikka on kuntapäättäjän käsissä. Kuntavaaleissa päätetään, miten julkiset hankinnat toteutetaan ja käytetäänkö miljardit mikro- ja pk-yrittäjyyden ja työllisyyden edistämiseksi vai esimerkiksi markkinoiden keskittämiseksi suurille toimijoille.

Suomen Yrittäjien hankintaneuvojaverkosto tukee ja neuvoo yrittäjiä ja kuntia maksutta hankinta-asioissa. Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla yrittäjät voivat olla yhteydessä Pentti Komssiin (yhteystiedot uutisen lopussa).

Suurten ostajien ryhmä heikentäisi kilpailua

Valtiovarainministeriö ja Kuntaliitto esittelivät Kuntamarkkinoilla Suomen julkisten hankintojen strategian, johon myös yrittäjäjärjestö on vaikuttanut. Se on tänään 10.9.2020 valtioneuvoston hyväksyttävänä.

– Paikallisesti alueilla ja kunnissa kannattaa ottaa strategiasta käyttöön ne ratkaisut, jotka edistävät pienten ja keskisuurten yritysten pääsemistä kilpailemaan, Tikkala sanoo.

– Strategiassa esitetään Suomeen “Big Buyers” -ryhmää käytänteiden ja mallien jakamiseksi. On syytä varoa, ettei suurten ostajien ryhmä ala heikentämään reilua kilpailua ja keskittämään markkinaa tekemällä hankintoja entistä suurempina kokonaisuuksina.

– Isoissa kaupungeissa kuten Helsingissä tahtotila hankintastrategioissa on pienyrittäjiä suosiva, mutta toteutusta ja yksiköiden tapoja tehdä hankintoja ei seurata ja mittaroida tarpeeksi. Toteutus ei tyydytä yrittäjiä, toteaa Pentti Komssi.

Suomen Yrittäjät esitteli tänään Kuntamarkkinoilla askeleita onnistuneeseen hankintaan. Lisäksi Yrittäjät on julkistanut julkiselle hankkijalle oppaan Elinvoima hankinnoista. Koronakriisin keskellä Suomen Yrittäjät julkisti yhteiset suositukset Kuntaliiton kanssa hankintojen toteuttamiseksi koronakriisistä elpymiseksi.

Näin kysyttiin:

  • Iro Research kysyi yrittäjiltä Yrittäjien kuntabarometri -kyselyssä yrittäjien mielipiteitä siitä, miten yrityksen kotikunta toimii.
  • Kysely tehtiin 16.2.–13.5.2020.
  • Siihen vastasi 10 400 yrittäjää eri puolilta Suomea.
  • Koko kyselyn valtakunnalliset tulokset julkistettiin 9.6. ja maakunnallisia tuloksia 10.–12.6.2020.

Lisää aiheesta:


Lisätietoja:

Janika Tikkala
elinkeinopolitiikan asiantuntija, Suomen Yrittäjät
p. 046 923 4386, janika.tikkala @ yrittajat.fi

Pentti Komssi
hankinta-asiamies, Helsingin ja Pääkaupunkiseudun Yrittäjät
p. 044 343 2045, pentti.komssi @ yrittajat.fi