24.2.2020 klo 15:47
Uutinen

Yrittäjä, kerro näkemyksesi yrittäjän arjesta omassa kunnassasi

Yrittäjien kuntabarometri on kysely yrittäjille. Kyselyyn vastaamalla yrittäjä pääsee antamaan palautetta ja arvioimaan oman kuntansa toimintaa. Jotta tuloksissa näkyy aidosti yrittäjien mielipiteet, on tärkeää, että jokainen kertoo oman näkemyksensä.

Kysely käynnistyi viikko sitten sunnuntaina 16. helmikuuta, ja vastausaikaa on aina maaliskuun loppuun asti. Kyselyllä mitataan ja kartoitetaan kuntien ja yrittäjien yhteistyötä niin valtakunnallisesti ja alueellisesti kuin paikallisestikin.

Kyselystä kuntien kehittämistyökaluksi

Kyselyn tulokset toimitetaan kunnille ja kaupungeille. Vastausten perusteella kunnat saavat siis tietää, mikä kaikki kunnassa toimii ja mitä pitäisi vielä kehittää. Palautetta saadaan muun muassa päätöksenteon yrityslähtöisyydestä, hankintapolitiikasta ja yrityspalveluista.

Kysely toteutetaan joka toinen vuosi. Edellisellä kerralla vastaajia oli hieman alle 6000. Tällä kertaa valtakunnalliseen kyselyyn odotetaan yli 6000:ta vastaajaa.

– Satakunnassa odotamme, että yli 600 yrittäjää kertoo mielipiteensä. Katseet kääntyvät meidän osalta kuntien puoleen, koska kunnat tarvitsevat yrittäjien vastauksia kehittyäkseen. Toisaalta vain kuntien tuen avulla voimme tuon vastaajamäärän saavuttaa, toteaa Satakunnan Yrittäjien järjestöpäällikkö Heikki Kaplas.

Kyselyn tulokset toimitetaan myös paikallisten yrittäjäyhdistysten hallituksille. He saavat suoraan paikallisilta yrittäjiltä tietoa siitä, mihin asioihin heidän pitää jäsentensä puolesta kunnassa vaikuttaa.

Heikki Kaplas ja Markku Kivinen odottavat kyselyyn runsaasti vastauksia ympäri maakuntaa. (Kuva: Kristiina Kortelainen)

Tulokset käydään läpi kuntien elinkeinotiimeissä

Yrittäjien kuntabarometrin tulokset julkistetaan Helsingissä 19.–20.5. järjestettävän Kunnallisjohdon seminaarin yhteydessä sekä yrittajat.fi/kunta-sivustolla.

Satakunnan Yrittäjät käy esittelemässä kunkin kunnan tulokset elinkeinotiimeissä. Samalla voidaan yhdessä tarkastella vastauksista ilmenneitä kehittämistarpeita. Kyselyn tulokset toimivat kunnan yrittämiseen ja elinvoimaan liittyvien toimintojen kehittämistyökaluna.

– Kuntien heikentynyt talous kaipaa hyviä työkaluja, joilla positiivista kehitystä saadaan aikaseksi, sanoo Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen.

Satakunnasta maan paras maakunta yrittää

Edellisessä mittauksessa vuonna 2018 Satakunta oli maakunnista toisella sijalla, nyt tavoitteena on ykkössija. Maakunnan tulos perustuu kuntien tulosten yhteen laskettuun keskiarvoon.

– Haluamme tehdä Satakunnasta maan parhaan maakunnan yrittää ja tavoittelemme yrittäjyysmaakunnan titteliä, Kivinen jatkaa.

– Kannustamme siis kaikkia yrittäjiä vastaamaan kyselyyn. Lisäksi toivomme, että kunnat painottavat kyselyn tärkeyttä omassa viestinnässään, koska tarvitsemme vastauksia kaikista Satakunnan kunnista, toteavat Kivinen ja Kaplas yhteen ääneen.


Yrittäjien kuntabarometri

  • Kysely yrittäjille avoinna 16.2.–31.3.2020.
  • Kyselyllä selvitetään, mitä mieltä yrittäjät ovat oman kuntansa toiminnasta. Valtakunnallisen kyselyn vastauksia käytetään yrittäjyyden edistämiseksi kunnissa.
  • Edellisessä kyselyssä Satakunta oli maakunnista toisella sijalla. Nyt tavoitteena on ykkössija.
  • Kyselyyn pääset tästä >