7.5.2020 klo 16:07
Uutinen

Yrittäjä, oletko jo vastannut Kuntabarometrin kyselyyn? – Sen avulla vaikutat kuntasi ja yrittäjien yhteistyöhön

Suomen Yrittäjien toteuttaman Kuntabarometrin viimeinen vastauspäivä on 13.5. Kannattaa vastata, jos et ole vielä osallistunut kyselyyn!

Kuntabarometrilla kartoitetaan kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti. Aiempina vuosina kysely tunnettiin nimellä Elinkeinopoliittinen mittaristo.

Pääset Kuntabarometrin kyselyyn klikkaamalla tätä linkkiä.

Kysymyksissä käsitellään muun muassa seuraavia aiheita: kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys, hankintapolitiikka, yrityspalvelut, elinkeinopolitiikan asema kunnassa sekä koulutus ja osaaminen.

Kysely starttasi 16. helmikuuta. Edellisellä tutkimuskerralla vuonna 2018 kyselyyn vastasi 5 835 Yrittäjien jäsentä. Nyt vastausaikaa on koronan vuoksi pidennetty ja siihen on myös lisätty koronakriisiin liittyviä kysymyksiä.

Vastauksia on kertynyt keskiviikkoon mennessä noin 8300. Tavoitteena on saada kymppitonni rikki.

Miksi kannattaa vastata?

Miksi tämä kysely on tärkeä ja miksi siihen kannattaa vastata?

Yrittäjä pääsee antamaan palautetta ja arvioimaan oman kuntansa toimintaa: Mitkä asiat toimivat ja mitä pitää parantaa?

Kunnat saavat yrittäjiltä tärkeää palautetta toiminnastaan, muun muassa kunnan tekemien julkisten hankintojen merkityksestä yrittäjille.

Yrittäjäyhdistykset saavat tietoa siitä, mihin asioihin heidän pitää jäsentensä puolesta kunnassa vaikuttaa.

Kunnat ja niiden yrittäjiä palvelevat yhtiöt saavat yrittäjiltä tärkeää palautetta tarjoamistaan yrityspalveluista.

Eväät kriisin jälkeiseen jälleenrakennukseen

– Nyt on tärkeää vastata Kuntabarometriin, sillä tuloksia luetaan kunnissa erittäin tarkkaan. Vastata ehdit vielä keskiviikkona 13. toukokuuta, sitten kysely sulkeutuu, kertoo Yrittäjien elinkeino- ja kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin.

Koronakriisin hoitoon liittyvät tulokset julkistetaan KujoKoronaExtrassa 19.5. Kaikki loput kuntakohtaiset tulokset ovat kuntien ja Yrittäjien paikallisyhdistyksien käytössä 9.6.

– Vaikeina aikoina kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys tiivistyy. Kriisissä kunnat ja yrittäjät löysivät erittäin nopeasti yhteisiä keinoja yritysten pelastamiseksi, Satu Grekin toteaa.

Hän ottaa esimerkiksi Raahen kaupungin mikrolainat yrityksille, jotka käynnistyivät hyvin nopeasti. Grekin kiittää myös sitä, että kunnat ovat myös vuokranantajina osoittaneet joustavuutta.

– Vastausten perusteella ammennetaan eväät kriisin jälkeiseen jälleenrakennukseen, Satu Grekin sanoo.

– Kuntavaalitkin ovat jo huhtikuussa 2021. Yrittäjien vastausten perusteella valikoituvat myös ne teemat, joista sinun kuntasi vaaleissa puhutaan, Grekin muistuttaa.

Kuntien edellinen keskiarvo 6,74

Vuoden 2018 kyselyssä kuntien saama keskiarvo elinkeinopolitiikasta oli 6,74. Tulos oli hieman parempi kuin vuonna 2016 (6,65).

Kunnittain tarkasteltuna arvosanat vaihtelevat suuresti. Parhaan arvosanan vuonna 2018 sai alle 10 000 asukkaan kunnista Muurame Keski-Suomesta (8,73), yli 10 000 asukkaan kunnista Lieto Varsinais-Suomesta (8,87) sekä suurista kaupungeista Seinäjoki (7,61).

Suomen Yrittäjät tekee tällä kertaa myös Kuntaliiton kanssa yhteistyötä: Rinnakkain yrittäjäkyselyn kanssa on kysymyksiä kuntajohdolle. Näin voidaan verrata miten kuntajohdon näkemykset poikkeavat yrittäjien näkemyksistä.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi