3.2.2020 klo 11:21
Uutinen

Yrittäjän huolet jäävät kylmään mereen 

Avantouinti on Jutta Kuuren aamun avaus. Kun heti aamulla ylittää itsensä, yrittäjän loppupäivä mene helpommin!

Meri on kylmä ja kylmä tuuli tekee olosuhteista vielä kylmemmät. Silti Jutta Kuure laskeutuu tikapuita pitkin mereen uimaan, kuten hän tekee joka aamu.

– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän vihaan kylmää. Mutta olen nössö, jos en saa mentyä, valokuvaaja ja Taiga Colors -designliikkeen yrittäjä Jutta Kuure sanoo.

Kuuren avantouintiharrastus alkoi kolmisen vuotta sitten, kun hän muutti Helsingin Eiranrannan läheisyyteen. Kävelymatkaa kotiovelta uimaportaille on viisi minuuttia.

Ensimmäiset puoli vuotta Kuure harrasti avantouintia yksinään, kunnes löysi uimakaverin. Se on lisännyt sosiaalista painetta lähteä uimaan joka päivä. Nykyään Eiranrannan kylmävesiuimarit jakavat säätietoja ja vedenlaaturaportteja omassa Facebook-ryhmässään.

Kävely uimarantaan on jo rutiini. Tyypillinen aamu-uinti on edestakaisin uimatikkaiden välillä, jotka ovat 27 metrin päässä toisistaan.

Viime vuonna kylmävesiuintia kertyi 26 kilometriä joulukuun 23 päivään mennessä. Tänä vuonna saavutus jäi 23 798 metriin.

– Kelillä ei ole väliä. Menen veteen 20 asteen pakkasessa ja vaikka tuulisi 10 metriä sekunnissa. Tänä vuonna meri on ollut todella likainen ja siksi en ole joka aamu viitsinyt mennä veteen. Olen sairastanut neljä silmien sidekalvotulehdusta, ja nykyään uinkin uimalasit päässä, Kuure kertoo.

Muihin varusteisiin kuuluvat pipo sekä kovilla pakkasilla hanskat ja tossut, jotta iho ei jäädy rautatikkaisiin kiinni.

“Nautin aalloista”

Kaikki avantouimarit eivät pidä tuulisista olosuhteista ja aallokko vaatiikin keskittymistä ja taitoa. Kuure nauttii aalloista.

– Siinä ei voi ajatella yhtään mitään muuta. Aallot voivat olla pelottaviakin. Mukailen niiden liikettä ja rytmiä, enkä kamppaile vastaan. Aalto voi heittää päin seinää, jos ei keskity, Kuure sanoo.

Itsensä haastaminen onkin yksi syy, miksi avantouinti on tärkeää Kuuren hyvinvoinnille. Se pitää pään kasassa.

– Minulla on ollut raskas vuosi, sillä äitini kuoli kesällä. Lisäksi liiketilani viereisessä talossa on ollut kaksi vuotta remontti, joka häiritsee toimintaani. Liikevaihto on tippunut 50 000 euroa. Meri pyyhkii huolet pois ja antaa energiaa. Kun aamulla on ylittänyt itsensä, loppupäivä on helppoa, Kuure kertoo.

Taiga Colors myy Suomessa valmistettuja sisustus- ja käyttötuotteita, joiden kuosit hän on suositellut omista valokuvistaan. Helsinki- ja luontokuosit on tulostettu keinomokkakankaalle. Kuluttaja-asiakkaiden lisäksi yrityksellä on b-to-b-asiakkaita.

Liiketilan vuokra on kallis, mutta sijainti niin hyvä, ettei siitä viitsi viiden vuoden jälkeen poiskaan lähteä.

– Raskas vuosi tuntuu kehossa, joten yritän olla itselleni lempeä. Pidän huolta unesta, syön terveellisesti satunnaisia pipupe, eli pitsa ja punaviini -perjantaita lukuunottamatta, Jutta Kuure sanoo.

“En sairastele juuri koskaan”

On toki niitäkin aamuja, jolloin Kuure miettii, miksi hän ei voisi harrastaa vaikka virkkaamista avantouinnin sijaan, mutta sitten hän miettii avantouinnin hyviä vaikutuksia.

– Sanon itselleni, että ’kuule kuinka valkoinen rasva vaihtuu ruskeaksi’! En sairastele juuri koskaan ja avanto auttaa liikunnasta palautumiseen, Jutta Kuure kertoo.

Avantouinnin tiedetään tekevän hyvää. Se vapauttaa mielihyvähormoneja, helpottaa nivelkipuja, edistää unensaantia ja aktivoi verenkiertoa. Kehon ruskea rasva kiihdyttää aineenvaihduntaa, kun valkoinen varastoi sitä.

– Yhdysvalloissa kylmävesiuintia on suositeltu masennuspotilaille. En uskalla väittää, että avanto parantaa masennuksesta, mutta sitä kannattaisi tutkia enemmän. Itse koen saavani työvälineitä jaksamiseeni, Kuure sanoo.

Taiga Colors vaatii kehittämistä, sillä 40 prosenttia asiakkaista on ulkomaalaisia, joten verkkokaupan kehitys on työstettävien asioiden listan kärjessä. Kuure toimii toiminimellä, mutta osakeyhtiöksi muuttaminen tulee ajankohtaiseksi jossain vaiheessa.

– Töissä on aina tekemistä, eikä se tule koskaan valmiiksi. Tasapaino täytyy olla elämässä, Jutta Kuure kiteyttää.

Elina Hakola

elina.hakola(at)yrittajat.fi

Juttu julkaistu Yrittäjä Plus -lehdessä 1/2020