YEL
2.6.2023 klo 06:16
Uutinen

Yrittäjät: ”Sote-alan lakko vastuuton, vaarantaa hauraiden ihmisten terveyden”

Suomen Yrittäjien mukaan yksityisen sosiaali- ja terveyspalvelualan lakko on kohtuuton.

– Lakko on kohtuuton ja vastuuton. Se vaarantaa ennen muuta hauraiden ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin, mutta uhkaa myös yrityksiä ja työpaikkoja, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattijärjestöt Sote (Tehy, SuPer, Erto), JHL, Talentia ja Salli (Jyty, PRO) antoivat keskiviikkona useita lakkovaroituksia. Lakot kohdistuisivat esimerkiksi hoiva-alalle, lastensuojeluun ja palveluasumiseen.

Yrittäjät muistuttaa, että jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevien sosiaali- ja terveysalan yritysten jatkuvuus on uhattuna. Suomen Yrittäjissä on jäsenenä 3 600 terveys- ja sosiaalialan yritystä. Neljä viidestä sote-alan yrityksestä on enintään neljän hengen yrityksiä. 

Sote-alan yrityksiä on noin 18 200. Yksityisen sektorin sote-yrityksissä työskentelee noin 88 000 henkeä.

Lakko pitää saada loppumaan nopeasti ja ehdoilla, jotka eivät ole kohtuuttomia yritysten tulevaisuuden ja työpaikkojen säilyvyyden kannalta, Pentikäinen sanoo.

– Nyt vaaditaan palkankorotuksia, joita hyvin monen yrityksen maksukyky ei kestä. Tämä voi johtaa toimipaikkojen sulkemisiin, minkä seurauksena sosiaali- ja terveyspalveluiden ongelmat syvenevät, kun hoitopaikat vähenevät.

Suomen Yrittäjien mukaan mahdollisten palkankorotusten tulisi myös näkyä julkisen sektorin yksityiseltä ostamien palveluiden hinnoissa.

Jo nyt monen yrittäjän on lähes mahdotonta tarjota palveluitaan esimerkiksi palvelusetelillä, koska moni alue on määritellyt hinnan palveluiden todellisia kustannuksia pienemmäksi.

–  Julkisen sektorin on avattava sote-tuotantonsa kustannukset pikaisesti. Odotamme hallitusohjelmakirjausta kustannusten laskemisesta ja avaamisesta. Sen jälkeen korvaukset yksityiselle sektorille on asetettava samalla tasolle julkisen sektorin kustannusten kanssa, reilun kilpailun periaatteen mukaan, sanoo Suomen Yrittäjien elinkeinopolitiikan johtaja Harri Jaskari.

Lakkoon ei ole pakko osallistua

Suomen Yrittäjien johtaja Janne Makkula korostaa, ettei kenenkään ole pakko osallistua työtaisteluun.

– On syytä muistaa, että järjestäytymätöntä työntekijää lakko ei sido mitenkään. Työt eivät ole lakossa, vaan yrityksellä on oikeus pyrkiä pitämään liiketoiminta käynnissä.

Työntekijällä on oikeus tehdä työtä, vaikka lakko on julistettu. Ammattiliitto ei voi estää työntekijää menemästä töihin. Tästä voi toki seurata se, että työntekijä erotetaan liitosta, mutta muita seurauksia siitä ei tule myöskään järjestäytyneelle työntekijälle, Makkula jatkaa.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus
Toimitus